Hamidin joukkomurhat

Hamidin joukkomurhat olivat armenialaisten joukkomurhia Osmanien valtakunnassa vuosien 1894–1896 aikana. Uhrien arvioitu määrä on 100 000 ja 300 000 välillä. Joukkomurhat on nimetty sulttaani Abdul Hamidin mukaan. Vaikka joukkomurhat kohdistuivat pääasiassa armenialaisiin, niihin sisältyi muitakin kansoja, kuten Diyarbekirin joukkomurhissa, jossa jopa 25 000 assyrialaista tapettiin.

Murhattuja armeinialaisia Erzurumissa kuvattuna marraskuussa 1895.

Tausta

Berliinin kongressissa vuonna 1878 eurooppalaiset suurvallat ottivat huomioon armenialaisten tekemät valitukset Osmanien valtakunnan itäosien tilanteesta. Valtiot painostivat sulttaani Abd-ul-Hamid II:sta tekemään uudistuksia.

Armenialaisten kansallisliike syntyi 1800-luvulla, ja lopulta vuosisadan lopulla perustettiin kaksi vallankumouksellista puoluetta, vuonna 1887 perustettiin Hentšak ja vuonna 1890 Dašnaktsutjun. Ne herättivät pelkoa sulttaani Abd-ul-Hamid II:ssa, vaikka puolueet eivät edes saaneet suurta kannatusta Osmanien valtakunnan armenialaisissa.

Abd-ul-Hamid pyrki tukahduttamaan kaikki valtakuntansa sisällä tapahtuneet separatistiset pyrkimykset, ja hallinto alkoi alistaa armenialaisia entistä enemmän. Armenialaiskylien alettiin verottaa ankarammin, ja armenialaisten kanssa samoilla alueilla asuneiden kurdien kansallistunnetta ja armenialaisvihaa haluttiin nostattaa.

Joukkomurhat

Silminnäkijän luonnos Hamidin joukkomurhista.

Punainen sulttaani Abd-ul-Hamid II pilalehti Le Riren kannessa.

Hamidin joukkomurhina tunnetut tapahtumat alkoivat kesällä 1894, kun Sasunin alueen armenialaiset aloittivat aseellisen kapinan hallinnon väärinkäytösten, epäreilujen verojen ja paikallisten kurdipäälliköiden ryöstöretkien takia. Osmanien asevoimien ja kurdiheimojen joukot iskivät vastaan. He tappoivat tuhansia armenialaisia ja polttivat useita kyliä.

Britannia ja Ranska alkoivat väkivaltaisuuksien edetessä vaatia Osmanien valtakunnalta valtakunnan itäosien eurooppalaisten poliittisen ja yhteiskunnallisen aseman parantamista. Eurooppalaiset suurvallat eivät vielä Berliinin kongressin jälkeen olleet kovinkaan aktiivisesti vaatineet sulttaani Abd-ul-Hamid II:sta toteuttamaan siellä tehtyjä lupauksia. Monikansallinen tutkimuskomitea oli perustettu joulukuussa 1894, ja se oli toukokuussa 1895 tehnyt uudistussuunnitelman.

Hentšak-puolue järjesti syyskuussa 1895 Istanbulissa mielenilmaisun uudistusten hitautta vastaan. Protesteihin osallistui tuhansia ihmisiä, ja heidän marssiessaan kohti hallitusrakennusta poliisi puuttui asiaan. Tätä seurasi väkivaltaisia yhteenottoja, ja seuraavien päivien aikana ympäri Istanbulia tapahtui pogromeita armenialaisia vastaan.

Abd-ul-Hamid määräsi 17. lokakuuta uudistuksia diplomaattisen painostuksen seurauksena, mutta sulttaanin määräys tuntui vain lietsovan väkivaltaisuuksia. Historioitsija Selim Deringilin mukaan joukkomurhat ”levisivät iskuaaltojen tavoin”. Joukkomurhia tapahtui käytännössä kaikissa merkittävässä armenialaisten asuttamassa kaupungissa.

Muutamien viikkojen aikana loka-marraskuussa tapettiin noin satatuhatta armenialaista Osmanien valtakunnan itäisissä provinsseissa. Väkivaltaisuuksiin osallistui sotilaita, puolisotilaallisia joukkoja, klaanien taisteilijoita ja tavallisia muslimeita. Vakavin tapaus tapahtui joulukuussa 1895 Urfassa, kun lähes 3 000 armenialaista poltettiin elävältä kirkkoon, josta he olivat hakeneet turvaa. Joukkomurhat käytännössä loppuivat vuodenvaihtessa, vaikka ilmapiiri säilyi hyvinkin jännittyneenä ja joitakin yksittäisiä väkivaltaisuuksia esiintyi edelleen.

Armenialaisvallankumoukselliset yrittivät saada uudestaan maailman huomion elokuussa 1896 valtaamalla Osmanien pankin toimiston Konstantinopolissa. Tätä seurasi kaupungissa joukkosurmat, joissa kuoli 3 000 – 4 000 armenialaista. Konstantinopolin ja hieman sen jälkeen tapahtuneet Eğinin joukkomurhat olivat viimeiset isommat väkivaltaisuudet Hamidin joukkomurhien aikana.

Yleistyneet lennättimet levittivät uutisia joukkomurhista ympäri maailmaa, mikä johti merkittävään levitykseen Länsi-Euroopan ja Pohjois-Amerikan tiedotusvälineissä.

Hamidien joukkomurhissa kuoli eri arvioiden mukaan 100 000 – 300 000 armenialaista. Lisäksi kymmeniätuhansia pakeni maasta, ja tuhansia pakkokäännettiin islaminuskoon. Samalla lukemattomien perheiden kodit ja toimeentulot tuhoutuivat.

Armenialaiset pyrkivät myös vastustamaan joukkomurhien toteuttamista. Muun muassa Zeytounissa ja Vanissa armenialaiset vastastivat väkivaltaisuuksiin aseellisella vastarinnalla, jonka mahdollisti otolliset pinnanmuodot. Väkivallattoman vastarinnan muotoja olivat lahjukset, turvapaikat sekä piiloutuminen. Zeytounissa ja Vanissa vastarinta todennäköisesti pelasti tuhansia armenialaisia, mutta toisaalta toissa paikoissa vastarintaan vastattiin entistäkin suuremmilla kostotoimenpiteillä.

Lähteet

• Kurt, Ümit: Reform and Violence in the Hamidian Era: The Political Context of the 1895 Armenian Massacres in Aintab. Holocaust and Genocide Studies, 2018, 32. vsk, nro 3, s. 404–423. Oxford University Press. Wikipedia Library (PDF). Viitattu 24.10.2023. (englanniksi)
• Mayersen, Deborah: Armenian Resistance to the Hamidian Massacres. Genocide Studies and Prevention: An International Journal, 2022, 16. vsk, nro 2, s. 68–88. Cambridge: International Association of Genocide Scholars. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 25.10.2023. (englanniksi)
• Sipahi, Ali: Deception and Violence in the Ottoman Empire: The People’s Theory of Crowd Behavior during the Hamidian Massacres of 1895. Comparative Studies in Society and History, 2020, 62. vsk, nro 4, s. 810–835. Cambridge: Cambridge University Press. Wikipedia Library (PDF). Viitattu 25.10.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hamidin joukkomurhat Wikimedia Commonsissa