Halafin kulttuuri oli Pohjois-Mesopotamiassa 6100–5500 cal. eaa.[1] ollut muinainen maanviljelykulttuuri, joka tunnetaan muun muassa ympyränmuotoisista taloista. Halafin saviastiat ovat hyvin tehtyjä. Elinkeino oli paimentolaisuuden ja maatalouden yhdistelmä. Tavaran omistukseen ja kauppaan liittyvät sinetit ilmaantuivat Halaf-kaudella[2]. Kauppaverkosto oli laaja. Kaudella lienee ollut jonkinlainen ylimystö.

Halafin kulttuurin saviastia.

Halaf muokkaa

Halafin alue.

Halaf-keramiikka ilmestyi Pohjois-Mesopotamiaan josta levisi itään länteen ja etelään. Kulttuuri ulottui Pohjois-Mesopotamiasta Syyriaan ja Kaakkois-Turkkiin sadeviljelyalueella sekä itään luoteisten Zagrosvuorten etelärinteille. Muutaman vuosisadan verran käytettiin sekä Hassuna - että Halaf - keramiikkaa yhtä aikaa, ja Hassuna-tyyli hävisi pois.[3] Nämä keramiikat saattoivat edustaa eri kansoja. Halafin kulttuurin elämäntyyli muistutti edeltävää Hassuna-kulttuuria taloineen, viljakasveineen ja kotieläimineen. Halaf-kulttuurikaan ei harjoittanut keinokasteluviljelyä.

Halaf oli Lähi-idän ensimmäinen laajalle levinnyt kulttuuri "horisontti" noin 5900–5400 kalenterivuotta eaa. Halafia edelsi ns. Proto-Halaf-vaihe, joka oli 6100–5900 kalenterivuotta eaa.[4]. Sitä ennen oli Pre-halaf noin 6300–6000 kalenterivuotta eaa. eli myöhäinen keraaminen neoliittinen kausi.

Halaf-kaudella viljeltiin kaksirivistä ohraa, emmervehnää ja kauraa? sekä pellavaa. Kulttuuri valmisti hyvin taitavasti tehtyä kaksiväristä keramiikkaa, ja kauden lopulla tehtiin jonkin verran hienoa moniväristä keramiikkaa Tell Arpatshijahissa. Aiheina olivat geometriset kuviot ja eläimet. Keramiikkatuotannon keskus lienee ollut Khaburjoella Syyriassa. On väitelty siitä, miksi tämä keramiikka levisi niin laajalle. Keramiikan saven tutkimus viittaa, että tätä keramiikkaa tuotettiin eri keskuksissa laajalla alueella. Kulttuuri tuotti amuletteja ja sinettejä, joissa oli geometrisia kuvioita, sekä savisia naisveistoksia. Varsinkin Tell Arpachiyahistä, Tepe Gawrasta ja Chagar Bazarista on löydetty huomattava määrä sinettejä. Keramiikkaa kuljetettiin kaupan mukana 1000 km:n päähän. Luultavasti Halaf-kulttuurissa oli jonkinlainen ylimystö, joka harjoitti kauppaa.

Tholokset muokkaa

Tätä kulttuuria luonnehtivat vain Tell Arpatshijahista löydetyt tholos-rakennukset (kreik. tholoi), joissa on pyöreä kupu ja suorakulmainen eteinen, ja joissain kiviset perustukset. Nämä olivat ehkä temppeleitä, eteisettömät pyöreät rakennukset asuintaloja. Niitä on tehty savesta ja mudasta sekä kivestä. Ympyrän muotoiset talot ovat liittyneet perinteisesti liikkuvaan elämänmuotoon, neliömäiset pysyvään Lähi-idässä. Tältä ajalta on todisteita siitä, että tietystä lähteestä oleva saviastia olisi siirtynyt kaupan mukana 1000 km:n päähän. Tämä viittaa eliittien väliseen kauppaan, eli jonkinlaiseen yhteiskunnalliseen kerrostuneisuuteen.

Hassunan ja samarran aikalainen muokkaa

Kulttuuri oli Hassunan ja samarran kulttuurien aikalainen.

Löytöpaikkoja muokkaa

Halaf-kauteen liittyviä löytöpaikkoja ovat mm. Tell Halaf Syyriassa Khaburjoen varrella, Tell Arpatshijah, Yarim Tepe, Tepe Gawra, Chagar Bazar Turkissa, Ninive, Sabi Abyad, ja Ras-el-Rain. Halaf jakautuu itäiseen ja läntiseen Halafiin. Läntistä oli Syyriassa, esim. Karkemiš ja Tell Halaf, itäistä Tell Arpatshijahissa ja Tepe Gawrassa.

Halafin synty muokkaa

Halaf kehittyi aikaisemmasta keramiikasta asteittain pre-Halaf ja proto-halaf vaiheiden kautta. Pre-Halaf alkoi ehkä noin 6200 cal eaa.[5][6]. Pre-Halaf vastaa Hassuna III-vaihetta[7]. Proto-Halaf oli noin 6100[8]-5800 cal ea. Proto-Halaf jakautuu varhaiseen ja myöhäiseen : Sabi Ayad 7-6 6100-6000 ja Sabi Ayad 5-4 6000-5800 eaa.[9].

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. [1]
  2. Proceedings ofthe 5th InternationalCongress on the Archaeology of the Ancient Near East Joaquín Mª Córdoba,Miquel Molist,Mª Carmen Pérez,Isabel Rubio,Sergio Martíne Walter Cruells, Barcelona Madrid,April 3-8 2006
  3. Emerging social complexities in Mesopotamia: The Calcolithic in the Near East The Archaelogy of Mesopotamia. The Joukowsky Institute of Archeology. (englanniksi)
  4. http://www.uam.es/otroscentros/asiriologiayegipto/5icaane/ws3_prog.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. [2] (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. [3] (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. he Technology of Learning: Painting Practices of Early Mesopotamian Communities of the 6th Millennium, B.C. Ana Gabriela Castro Gessner, ProQuest 2008, s. 107
  8. The Proto-Halaf period in Syria. New sites, new data ruells W. , Nieuwenhuyse O. lien Paléorient lien Year 2004 lien Volume 30 lien Issue 30-1 lien pp. 47-68
  9. [4]