Hajuvesi

Hajuvesi (etenkin vahvimpana pitoisuutenaan myös parfyymi, ransk. parfum, lat. per fumum, ’savuna ilmaan’) on alkoholipohjainen, tuoksuva kosmetiikkatuote, jota käytetään antamaan miellyttävä tuoksu. Sen pääasiallisina ainesosina ovat kuljetinaineena toimivan alkoholin lisäksi erilaiset tuoksuvat yhdisteet tai aineet, joita tuotetaan synteettisesti, kasveista tai vähäisessä määrin eläinkunnan tuotteista.

Hajuvesipulloja hyllyssä

Käyttö

Hajuvettä suihkutetaan iholle antamaan käyttäjälleen miellyttävä tuoksu, ja sitä voidaan suihkuttaa ilmaan esimerkiksi juhlissa, jotta koko huone tuoksuisi. Hajusteilla voidaan peittää epämiellyttäviä hajuja, kuten lian, tupakan tai pilaantuneen ruoan hajut. Hajuvesiä on käytetty myös uskonnollisissa menoissa.

Hajuvettä suihkutetaan usein kaulaan ja ranteen, kyynärvarren, nilkan tai polvivarren sisäpuolelle. Eri hajuvedet sopivat ihmisille eri tavoin, sillä hajuvesi muuttuu jokaisen iholla eri hajuiseksi käyttäjän oman ihon rasva- ja öljykoostumuksen mukaan.

Koostumus

Hajuvesi sisältää alkoholia, vettä ja tuoksutiivistettä, jossa voi olla 50–100 eri ainetta. Alkoholin ja veden suhde seoksessa on yleensä 96:4. Hajuvedet luokitellaan tuoksutiivisteen osuuksien suhteen, joskaan luokittelu ei ole vakiintunut:

	Tuoksutiivistettä
parfyymi	15–40 % (yleensä 20 %)
parfum de toilette eli eau de parfum	10–20 %
eau de toilette	5–15 %
eau de cologne	2–5 %
parfyymideodorantti, partavesi	1–3 %

Mitä vahvempaa hajuvesi on, sitä kauemmin sen tuoksu säilyy iholla. Parfyymit voivat kestää iholla kuudesta kahdeksaan tuntia, eau de parfum neljästä viiteen tuntia, ja eau de cologne parisen tuntia.

Joidenkin hajuvesissä käytetyistä kemikaaleista on arveltu aiheuttavan allergisia reaktioita tai olevan hormonihäiritsijöitä. Hajuvesiteollisuuden mukaan kaikkia allergisia reaktioita ei voi välttää, mutta alan valvonta on kunnossa.

Raaka-aineet

Fragonard-tehtaan hajuvesilaboratorio Èzessä, Ranskassa

Kasviperäiset tuoksuaineet

Hajuvesien raaka-aineiksi eristetään kasvien eri osien hyväntuoksuisia eteerisiä öljyjä. Usein yhden öljykilon tuottamiseen tarvitaan monisata- tai monituhatkertainen määrä kasvinosia. Yksi eteerinen öljy saattaa koostua yli 200 komponentista. Eteerisiä öljyjä tunnetaan yli 3 000, joista useita satoja on kaupallisessa käytössä.

Eteeriset öljyt eristetään useimmiten vesihöyrytislauksella, jossa kasvit ennen tislausta pilkotaan ja sekoitetaan veteen. Toinen tapa on perkolointi, jossa jauhettu tai murskattu kasviaines sekoitetaan liuotteeseen, suodatetaan, tislataan, pestään ja jäädytetään, minkä jälkeen alkoholi haihdutetaan pois. Muita eristämistapoja ovat rasvalla liuottaminen, maserointi ja puristaminen.

Eläinperäiset tuoksuaineet

Eläinperäisiä tuoksuaineita ei enää juurikaan käytetä hajuvesissä niiden vaikean saatavuuden ja kalleuden vuoksi. Synteettiset aineet ovat korvanneet ne joitain kaikkein kalleimpia hajuvesiä lukuun ottamatta. Tunnettuja eläinperäisiä tuoksuaineita ovat myski, sivetti, hauste ja ambra.

Synteettiset tuoksuaineet

Synteettisiin tuoksuaineisiin kuuluvat niin puhtaasti keinotekoiset kuin luontoperäisistä tuoksuaineistakin eristetyt, kemiallisesti muutetut aineet. Tärkeimpiä synteettisiä tuoksuaineita ovat muun muassa erilaiset aldehydit, asetaatit ja alkoholit. Synteettisiä tuoksuaineita on osattu valmistaa 1830-luvulta lähtien.

Suunnittelu ja valmistus

Parfymöörin työtila Grassessa

Hajuveden suunnittelee parfymööri. Virallisesti parfymöörin titteliä voi käyttää vain vähintään seitsemän vuotta alalla työskennellyt ja kykynsä osoittanut tuoksujen suunnittelija. Parfymööri saa aluksi tuoksuidean eli konseptin yrityksensä fragrance designerilta. Parfymööri yhdistelee tuoksuja ideoidensa pohjalta mahdollisimman neutraalissa ja hajuttomassa ympäristössä. Hän työskentelee hyllykön eli urkujen edessä ja tiputtelee pienistä pulloista tuoksuja pienille liuskoille haisteltavakseen. Uuden tuoksun luomiseen kuuluu pikkutarkkaa punnitsemista, mittaamista, annostelua ja haistamista. Parfymööriltä vaaditaan kaikkien raaka-aineiden kemian tuntemusta, hyvää tuoksumuistia ja kykyä yhdistellä aineita oikeassa suhteessa. Hänen täytyy tuntea myös kemikaaleihin ja luonnon raaka-aineisiin liittyvä lainsäädäntö. Valmiin tuotteen on hyvän tuoksun lisäksi myös täytettävä vaativien asiakkaiden odotukset tuoksun kestävyyden ja tasalaatuisuuden suhteen. Uusien tuoksujen syntyminen kestää yleensä parista vuodesta jopa kymmeneen vuoteen.

Parfymöörin suunnitteleman reseptin mukaan tehdään tiiviste. Sitä sekoitetaan, kypsytetään useita viikkoja, laimennetaan alkoholilla ja vedellä, ja kypsytetään vielä 6−8 viikkoa. Ennen pullotusta hajuvesi vielä jäähdytetään ja suodatetaan.

Tuoksut

Tuoksun rakenne

Hajuveden ainesosat ovat nimeltään tuoksunuotteja. Kahta tai useampaa tuoksunuottia yhdistelemällä saadaan uusia tuoksuja eli akordeja, 'sointuja'.

Hajuveden haihtuessa iholta sen tuoksun eri osat tulevat esiin kolmessa vaiheessa. Ensimmäisenä aistitaan latvatuoksu, jonka muodostavat keveimmät ja nopeimmin haihtuvat ainesosat, kuten sitrus ja aldehydit. Latvatuoksun ainesosat voi aistia vain muutaman minuutin ajan. Ensituoksun haihduttua aistitaan sydäntuoksu, joka kehittyy noin 10–15 minuuttia hajuveden suihkuttamisen jälkeen.. Sydäntuoksu antaa hajuvedelle sen luonteen, jonka mukaan hajuvesi kuvaillaan. Sydäntuoksu on rikas ja täyteläinen, ja se muodostuu muun muassa kukista. Viimeiseksi aistitaan juurituoksu. Se koostuu suurimmista molekyyleistä, jotka kestävät iholla tuntikausia. Jotkin molekyyleistä toimivat kiinnikkeinä ja auttavat pienempiä latva- tai sydäntuoksun molekyylejä kestämään pidempään. Juurituoksuissa on usein eläinperäisiä ainesosia, kuten myskiä, synteettistä sivettiä ja ambraa, sekä mausteita, sammalia ja puuta. Lopulta tuoksu muodostaa käyttäjänsä iholla hänelle yksilöllisen ominaistuoksun. Lopputuoksu kehittyy iholle useiden tuntien kuluttua hajuveden laittamisesta.

Lineaarinen eli monoliittinen tuoksu on sellainen tuoksu, jonka lopputuoksu kehittyy iholla tavallista nopeammin. Näin sen latvatuoksu ja juurituoksu eivät eroa toisistaan merkittävästi. Lineaarisia tuoksuja on perinteisiä tuoksuja helpompi myydä, sillä asiakas saa heti kokonaiskuvan tuoksusta.

Tuoksuperheet

Hajuvesien perinteisiä tuoksuperheitä ovat sitrustuoksut, kukkaistuoksut, saniaismaiset tuoksut (fougère), chypre-tuoksut, itämaiset tuoksut, puun tuoksut ja nahkaiset tuoksut. Miesten tuoksuissa näistä suosittuja ovat etenkin saniaistuoksut, puun tuoksut ja nahkaiset tuoksut, vaikka hajuvesillä ei varsinaisesti olekaan ”sukupuolta”.

Kukkaistuoksut ovat suosituin tuoksuperhe. Ne ovat naisellisia ja kukkaisia: niissä on yleensä jasmiinia ja ruusua, sekä usein myös pionia, gardeniaa, tuberosaa, kieloa, magnoliaa ja mimosaa.

Sitrustuoksut ovat raikkaita ja ilmavia, ja niissä on vivahteita sitruunasta, bergamotista, appelsiinista, greipistä ja mandariinista. Suurin osa sitrustuoksuista on eau de Cologne -tuoksuja; parfyymeja niiden joukossa on tuskin lainkaan.

Itämaisissa tuoksuissa käytetään perinteisiä itämaisia ainesosia kuten mausteita, myskiä, suitsukkeita ja pihkaa. Niiden rakenteessa käytetään heliotrooppeja, santelipuuta, kumariinia, nuolijuurta, vaniljaa ja kumihartsia. Itämaiset tuoksut ovat täyteläisiä ja runsaita, ja ne kestävät pitkään. Tunnettuja itämaisia tuoksuja ovat esimerkiksi Chanelin Coco, Guerlainin Shalimar ja Calvin Kleinin Obsession.

Itämaiset kukkaistuoksut ovat kukkaistuoksujen ja itämaisten tuoksujen yhdistelmä. Ne ovat ilmavampia ja kevyempiä kuin itämaiset tuoksut, mutta silti sensuelleja.

Metsäiset tuoksut käyttävät esimerkiksi santelipuuta, setripuuta, agarapuuta, guaiac-puuta, patsulia ja vetiveriä. Moni metsäinen tuoksu on erityisesti miesten suosima.

Chypre-tuoksut ovat saaneet nimensä Kyproksesta. Ne ovat lämpimiä ja kuivia sekä kukkaisia, hedelmäisiä ja metsäisiä. Niiden juurituoksussa on puisia ja sammaleisia tuoksunuotteja kuten bergamottia, tammisammalta, patsulia ja labdanum-pihkaa.

Saniaistuoksut sisältävät laventelia, pelargonia, vetiveriä, bergamottia, tammisammalta ja kumariinia. Ne ovat useimmiten miesten tuoksuja, vaikka ne kehitettiinkin alun perin naisille.

Gurmandi-tuoksu on uusi tuoksuperhe. Sen tuoksut ovat esimerkiksi karamellia, suklaata, maitoa, hattaraa, kahvia, konjakkia, toffeeta, mantelia tai purukumia, ja yleensä ne ovat vaniljapohjaisia. Niissä käytetään myös mausteita ja pihkaa. Gurmandi-tuoksut ovat luonteeltaan lämpimiä.

Nykyaikaisia tuoksuperheitä ovat lisäksi akvaattinen ja vihreä.

Hajuvesien kuvailu

Kaupallisten hajuvesien tarkat kaavat ovat salaisia. Hajuvesiin perehtyneet voivat kuitenkin tulla erittäin taitaviksi tunnistamaan hajuveden alkuperäisiä aineosia. Käytännöllisin tapa kuvailla hajuvettä on määritellä se tuoksun sävyn tekijöiden mukaan tai mihin tuoksuperheeseen se kuuluu, ja millainen hajuveden kokonaisvaikutelma on lähtien ensimmäisestä tuoksukokemuksesta viimeiseen aistittavaan aavistukseen.

Historia

Rodo-parfyymin mainosjuliste, Alfons Mucha 1896.

Hajusteita on käytetty uhrimenoissa jo tuhansia vuosia sitten. Muinaisten egyptiläisten hajuvesi kyfi koostui hunajasta, väriherneistä, sahramista, mirhasta, kardemummasta ja ruusuista. Nykyisenkaltaisia hajuvesiä pystyttiin valmistamaan arabien keksittyä tislauksen 800–900-luvuilla. Varsinainen parfyymiteollisuus sai alkunsa Ranskassa noin vuonna 1190. Tislausmenetelmät olivat 1500-lukuun mennessä kehittyneet niin, että niitä voitiin käyttää yleisesti hajuvesiteollisuudessa.

Vuonna 1714 italialainen Giovanni Maria Farina kehitti kölninveden. Vuonna 1792 kölniläinen Wilhelm Mülhens kehitti sitrushedelmistä, rosmariinista ja laventelista salaisella reseptillään edelleenkin suositun miesten tuoksun Eau de Cologne 4711:n.

1800-luvulla tuoksuaineita opittiin analysoimaan kemiallisesti ja synteettisiä tuoksuja alettiin kehittää: kaneliöljystä eristettiin kanelialdehydi 1830-luvulla, salisyylihaposta kumariini vuonna 1868 ja sen jälkeen heliotropiini (1869) ja vanilliini (1876). Kumariinia käytettiin hajuvedessä ensimmäisen kerran vuonna 1882 (Fougère Royal) ja vanilliinia 1889 (Jicky). Myös savun ja nahan tuoksuiset kinoliiniyhdisteet luotiin 1800-luvun lopulla samoin kuin iononi-yhdisteet, joita käytetään itämaisissa tuoksuissa.

Vuonna 1925 julkistettiin kuuluisa Chanel No. 5, jossa käytettiin vuonna 1903 kehitettyjä rasva-aldehydejä. 1920-luvulla syntetisoitiin myös eläintuoksut myski ja sivettoni. Sen jälkeen on kehitetty useita erilaisia luonnollisia ja täysin uudenlaisia tuoksuja, joita monet tunnetuimmista hajuvesistä käyttävät.

Nykyisin uudet hajuvedet kuuluvat usein muotitalojen brändeihin, ja niitä markkinoivat entistä useammin tunnetut julkisuuden henkilöt.

Säilytys

Hajuvesi voi säilyä useita vuosia, jos sen pitää valolta suojattuna. Hajuvettä tulisi säilyttää pullossa, jossa se ei joudu suoraan kosketuksiin ilman kanssa, kuten suihkepulloissa, joissa sitä yleensä myydäänkin. Avatussa ja vajaassa pullossa hajuvesi voi alkaa huonontua jo alle vuodessa. Hajuvesi säilyy parhaiten 3–7 asteen lämpötilassa.

Lähteet

• Fairley, Josephine & McKay, Lorna: Parfyymien salat : Historia, valmistusmenetelmät ja 100 tärkeintä tuoksua. Minerva, 2015 (alkuteos 2014 The Perfume Bible). ISBN 978-952-312-110-2
• Turin, Luca & Sanchez, Tania: Perfumes. Profile books, 2008.
• Utrio, Kaari & Nuotio, Una & Heikkilä, Taina: Rusoposkia, huulten purppuraa. Tekniikan museo, 1995. ISBN 951-95233-6-7

Kirjallisuutta

• Turunen, Ari: Tuoksujen atlas. Helsinki: Aula & Co, 2021. ISBN 978-952-364-165-5
• Süskind, Patrick: Parfyymi: Erään murhaajan tarina. Helsingissä [Hki]: Otava, 1986. ISBN 951-1-08680-4

Aiheesta muualla

• Kosmetiikan kemiaa: Hajusteet (Arkistoitu – Internet Archive)