Haju
Haju on hajuaistiin vaikuttava ärsyke. Hajun aiheuttaa jokin kemiallinen yhdiste tai useiden yhdisteiden seos, josta haihtuu molekyylejä ilmaan.
Hajut on yleensä nimetty aiheuttajansa mukaan, mutta ei ole määritelty tieteellisiä ”perushajuja”. Hajuja voidaan ryhmitellä monin tavoin.
Ihminen vastaanottaa hajumolekyylit nenän hajuepiteeleissä, joista niiden kemiallinen informaatio kulkeutuu sähköisenä hajuhermoa pitkin aivojen kuorikerroksiin. Ihminen voi tunnistaa yli kymmenen tuhatta hajua. Hajuja hyödynnetään esimerkiksi hajuvesissä, joiden yhteydessä niitä kutsutaan tuoksuiksi.
Tekijät muokkaa
Hajut syntyvät karkeasti sanoen viiden alkuaineen muodostamista yhdisteistä: hiilestä, rikistä, hapesta, typestä ja vedystä. Yksittäisistä alkuaineista kloori on varsinaisesti ainoa haiseva alkuaine. Haju syntyy ilmassa olevista molekyyleistä, jotka ovat haihtuneet nestemäisestä aineesta eli siirtyneet kaasufaasiin. Pääosa tunnetuista yli 60 miljoonasta yhdisteestä ei haise. On arvioitu että 400 000 yhdisteellä on jonkinlainen hajuominaisuus.[1]
Hajuille ei ole tieteellisesti määritelty samanlaisia ”perushajuja”, joihin muut hajut perustuisivat, kuten esimerkiksi mauille on määritelty perusmaut. Erään yleisen luokittelun mukaan tällaisia perushajuja olisivat kamferinen homepallo, myskinen parfyymi, kukkainen ruusu, piparminttupurukumi, pistävä etikka ja mätä kananmuna. Hajuille ei myöskään ole annettu omia nimiä, vaan ne tunnetaan niiden aiheuttajien nimillä.[2]
Luokittelu muokkaa
Hajut voidaan ryhmitellä monin eri tavoin, kuten: kasvikset, maa, kemialliset, puu, makeiset, mikrobiologiset, kukat, mausteet ja hedelmäiset.[3] Hajuvesien perinteisiä tuoksuperheitä ovat sitrustuoksut, kukkaistuoksut, saniaismaiset tuoksut, chypre-tuoksut, itämaiset tuoksut, puun tuoksut ja nahkaiset tuoksut.[4]
Hajuaistimuksen syntyminen muokkaa
Haju aiheuttaa hajuaistimuksen, kun hajumolekyyli kiinnittyy nenän sisällä hajuepiteelille. Molekyylin kemiallinen informaatio muuttuu sähköiseksi, ja signaali lähtee etenemään hajuhermoa pitkin. Hajuaistimus kulkee primaariseen hajuaivokuoreen ja sitten aivojen kuorikerroksiin. Molekyylin sisältämä informaatio analysoidaan mantelitumakkeessa ja hippokampuksessa.[5] Ihminen voi arvioiden mukaan tunnistaa yli 10 000 erilaista hajua.[1]
Koostumuksia muokkaa
Hajut voivat koostua sadoista eri haihtuvista yhdisteistä, mutta jotkin harvat niistä ovat hallitsevia ja antavat kullekin hajulle sen tunnistettavan ominaislaadun. Esimerkiksi mansikan aromi muodostuu 350 yhdisteestä, joista tärkeimmät ovat butanoaatit, heksanoaatit ja metyylifuranoni.[6] Kahvista on tunnistettu yli 800 aromiyhdistettä, joista parikymmentä on erityisen tärkeitä kahvin hajun ominaislaadulle. Kahvin tärkeimpiä hajuryhmiä ovat furaanit, pyratsiinit ja pyrrolit, ja yksittäisistä hajuyhdisteistä voimakkaimmat ovat damaskenoni, furfuryylitioli, vanilliini ja guaijakoli. Jotkin hajuyhdisteet haihtuvat kahvista jo 15 minuutin kuluessa paahdon jälkeen, ja myös kahvia keitettäessä niitä vapautuu runsaasti.[7] Viskissäkin on satoja aromiyhdisteistä, kuten savu ja vanilliini, mutta etanolin korkea pitoisuus vaikeuttaa niiden havaitsemista.[6]
Ihmisen haju muokkaa
Ihminen tuottaa monia haisevia ja tuoksuvia kemiallisia yhdisteitä, ja jokaisella ihmisellä on erilainen ominaishajunsa. Jotkin ihmisen hajuista ovat miellyttäviä, toiset epämiellyttäviä, ja jotkin vaikuttavat käyttäytymiseen tiedostamattomasti.[8]
Suolistokaasua syntyy ruoan sulatuksen yhteydessä bakteeritoiminnon kautta, ja se voi purkautua pahanhajuisena pieruna. Kaasun haju riippuu syödystä ruoasta ja suoliston bakteerikannasta. Röyhtäys ei yleensä ole kovin voimakkaan hajuinen. Suun bakteeritoiminta, useimmiten hampaiden pinnan bakteerikerros, voi aiheuttaa pahanhajuisen hengityksen eli halitoosin. Myös keuhkoista ja mahasta voi nousta pahanhajuista ilmaa, esimerkiksi tunteja aikaisemmin syödyn valkosipulin tai alkoholin tuottamien rikkiyhdisteiden hajua. Jotkin lääkkeet kuten penisilliini voivat aiheuttaa pahanhajuista hengitystä. Jotkin maksasairaudet, keuhkosyövät ja tulehdukset aiheuttavat hengitykseen ammoniakin hajua, ja diabetes asetonin hajua.[8]
Hiki on itsessään hajutonta. Runsas hikoilu voi aiheuttaa kuitenkin niin sanottua hienhajua, jonka ihmiset yleisesti kokevat epämiellyttäväksi. Tämä tapahtuu, kun bakteeritoiminta alkaa ja bakteereista haihtuu suurina määrinä pistävän hajuisia yhdisteitä, kuten indolia, 1-dodekanolia ja 3-metyyli-1-butaania. Ruoka-aineista valkosipuli, sipuli ja parsa vaikuttavat voimakkaimmin pahan hienhajun syntymiseen. Murrosiän tai stressin aiheuttama hormonitoiminnan lisääntyminen voi aiheuttaa epämiellyttävää hajua.[8]
Feromonit ovat hajuyhdisteitä, joita ihminen ei tietoisesti voi haistaa. Ne erittyvät apokriinisista hikirauhasista, jotka sijaitsevat pääosin kasvoissa, kainaloissa ja genitaalialueella. Deodoranttien ja antiperspiranttien tiedetään heikentävän feromonien vaikutusta ja näin ollen sotkevan seksuaalista viestintää. Feromonit vaikuttavat käyttäytymiseen, kuten seksuaalikäyttäytymiseen.[8]
Monet ihmiset käyttävät hajusteita kuten hajuvesiä miellyttääkseen itseään tai muita ihmisiä.[9]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- Tuominen, Jari: Tuoksujen ihmeellinen maailma. Helsinki: Kureeri, 2012. ISBN 978-952-67831-0-9.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b Tuominen 2012, s. 11–12.
- ↑ Tuominen 2012, s. 12.
- ↑ Tuominen 2012, s. 51.
- ↑ Utrio, Kaari & Nuotio, Una & Heikkilä, Taina: Rusoposkia, huulten purppuraa. Kosmetiikka ja nainen kautta aikojen, s. 85−87. Helsinki: Tekniikan museo, 1995. ISBN 951-95233-6-7.
- ↑ Tuominen 2012, s. 13–15.
- ↑ a b Tuominen 2012, s. 18.
- ↑ Tuominen 2012, s. 22–23.
- ↑ a b c d Tuominen 2012, s. 34–36.
- ↑ Tuominen 2012, s. 23.
Kirjallisuutta muokkaa
- Hatt, Hanns & Dee, Regine: Pieni tuoksu- ja makukirja. (Das kleine Buch vom Riechen und Schmechen, 2012.) Suomentanut Veikko Ahola. Jyväskylä: Docendo, 2013. ISBN 978-952-5912-85-2.
