Haimasyöpä
Haimasyöpä on haimasta lähtevä syöpä. Haimasyöpä on Euroopan kolmanneksi tappavin syöpä.[2] Haimasyövän on havaittu yleistyvän, eikä syytä siihen tiedetä.[3] Uusia haimasyöpiä todetaan Suomessa selvästi enemmän kuin EU-maissa keskimäärin, ja haimasyöpään sairastuu Suomessa joka vuosi noin 1 000 ihmistä.[4]
Haimasyöpä | |
---|---|
5-vuotisennuste | 5 % |
Ensioireet | laihtuminen, vatsakipu, ihon keltaisuus, suolen toiminnan muuttuminen |
Tärkein hoitomuoto | leikkaus, sädehoito |
Uusia tapauksia Suomessa vuosittain | 1 000 |
Alkuvaiheen tutkimuksia | ultraäänitutkimus |
Riskitekijät | tupakointi[1] |
Haimasyöpään sairastumisen riski kasvaa iän myötä, ja sen esiintymishuippu on noin 70 vuoden iässä. 95 prosenttia haimasyövistä on adenokarsinoomia. Jos syöpä alkaa haiman endokriinisestä osasta eli Langerhansin saarekkeista, sitä kutsutaan saarekesolusyöväksi. Sen oireet ovat erilaiset kuin muiden haimasyöpien: useimmiten joko insuliinin tai gastriinin liikaerityksestä johtuvia.[5] Saarekesolusyöpiä todetaan Suomessa noin 6–20 vuodessa.[6]
Riskitekijät
muokkaaTupakointi aiheuttaa arviolta 30 prosenttia kaikista todettavista haimasyöpätapauksista.[7] Tutkimuksissa on havaittu, että nuuskan käyttö kaksinkertaistaa sairastumisriskin, ja savukkeiden polttajilla riski on vieläkin korkeampi, kolminkertainen[8]. Alkoholi altistaa haimasyövälle välillisesti: sen runsas käyttö kasvattaa kroonisen haimatulehduksen riskiä, ja tämä taas on yksi haimasyöpäriskiä kasvattavista tekijöistä.[9]
Haimasyövän riski kasvaa iän myötä. Suurin osa sairastuneista sijoittuu ikähaarukkaan 60–80. Nuoremmillakin sairautta voi esiintyä satunnaisesti, varsinkin jos sitä on esiintynyt aiemmin suvussa. Suomessa ei ollut 1990-luvun alkupuolella yhtään alle 25-vuotiasta haimasyöpään sairastunutta.[10]
Kymmenellä prosentilla haimasyöpäpotilaista on esiintynyt haimasyöpää suvussa aiemmin.[11]
Oireet
muokkaaHaimasyöpä on usein alkuvaiheessaan oireeton. Myöhemmin voi esiintyä muun muassa kipua vatsassa ja selässä, laihtumista sekä ihon kellastumista. Joskus esiintyy myös ripulia ja oksentelua.
Tavallisimmat etäpesäkkeiden kohteet haiman adenokarsinoomassa ovat maksa, vatsakalvo ja keuhkot.[12]
Tutkimukset
muokkaaPotilaille, joiden epäillään sairastavan haimasyöpää, tehdään yleensä ensimmäiseksi ultraäänitutkimus. Mahdollisia tutkimustapoja on kuitenkin useita.
Ennuste ja hoito
muokkaaHaimasyövän ennuste on huonompi kuin yhdenkään muun syövän. Keskimääräinen elinajan ennuste on vain puoli vuotta diagnoosista.[1] Viiden vuoden kuluttua diagnoosin saamisesta enää 3 prosenttia potilaista on elossa[2].
Sekä solunsalpaajat (sytostaatit) että immuunihoidot tehoavat huonosti haimasyöpään.[13] Haimasyövän ensisijainen hoitomuoto on yleensä leikkaus. Pankreatikoduodenektomian eli Whipplen leikkauksen jälkeen haimasyövän viisivuotisennuste on noin 20 prosenttia ja mahdollisesti jopa 40 prosenttia, ellei tauti ole levinnyt imusolmukkeisiin.[14] Jos koko syöpäkudosta ei voida poistaa, leikkauksella on mahdollista lievittää taudin oireita.
Kemoterapiassa voidaan haimasyövän kohdalla hyödyntää esimerkiksi fluorourasiiliä, kapesitabiinia ja gemsitabiinia.[15]
Tunnettuja potilaita
muokkaaTunnettuja haimasyöpää sairastaneita henkilöitä ovat muun muassa:
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Haimasyöpä: Uutta tietoa salakavalasta syövästä. Terve.fi. Viitattu 7.4.2017.
- ↑ a b Yhä useampi suomalainen kuolee haimasyöpään. https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/d179b01e-f75a-4dd0-8981-d2405d29d9e7
- ↑ Haimasyöpä. Kaikki syövästä. Suomen Syöpäyhdistys. Viitattu 10.2.2019.
- ↑ Haimasyövästä EU:n kolmanneksi tappavin syöpä. Olli-Juhani Piri, Terve.fi. Viitattu 7.4.2017.
- ↑ Stanley L. Robbins & Marcia Angell: Basic Pathology (second edition), s. 543. Philadelphia: W. B. Saunders Co, 1976. ISBN 0-7216-7599-9.
- ↑ Haimasyöpä Duodecim. Viitattu 27.7.2019.
- ↑ http://www.who.int/tobacco/research/cancer/en/
- ↑ Soininen, Miia: Nuuska lisää haimasyövän riskiä Lääkärilehti. 10.5.2007. Viitattu 13.9.2023.
- ↑ http://www.cancerhelp.org.uk/help/default.asp?page=3102
- ↑ http://www.gastrolab.net/d1cpacf.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://www.mskcc.org/mskcc/html/1038.cfm (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Pancreatic Cancer Frequently Asked Questions (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Haimasyöpään kuolee Suomessa yhä useampi – kun oireita ilmenee, sairaus on yleensä edennyt liian pitkälle. https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005899988.html
- ↑ USC Department of Surgery: Whipple operation/surgery (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ CancerHelp UK: Chemotherapy for pancreatic cancer
- ↑ Rajala Panu: Hirmuinen humoristi - Veikko Huovisen satiirit ja savotat. WSOY, 2012.
Aiheesta muualla
muokkaa- Haimasyöpä – Terveyskirjasto.
- Syöpäjärjestöt: Haimasyöpä, Kaikki syövästä
- Kyoto Encyclopedia of Genes and Genomes (KEGG): Pancreatic cancer (englanniksi)
- Mayo Clinic: Pancreatic cancer (englanniksi)
- Johns Hopkins Medicine: Pancreatic Cancer (englanniksi)