HK Sininen Lenkki

lenkkimakkara

HK Sininen Lenkki on HKScan Oyj:n valmistama lenkkimakkara. Sinistä lenkkiä on valmistettu vuodesta 1963.[1] Perinteisen lenkkimakkaran lisäksi sitä saa myös kevytversiona. HK sinistä on myös ollut saatavana mm. juustotäytteisenä, kuorettomana, leikkelesiivuina ja jättilenkkinä. Keskeinen osa Sinisen lenkin kehittelyssä oli makkaramestari, lihateollisuusteknikko Urho Hirvosella.[2]

HK sininen yhdessä muiden suomalaisten kesäruokien kanssa: näkkileipää, mansikkakakkua, lenkkimakkaraa ja sinappia

Helsingin Kauppiaat alkoi vuonna 1963 merkitä makkaran Naturin-keinosuolta olevaan kuoreen sinisellä värillä valmistajan tunnuksen ja sanan lenkkimakkara. Merkinnät johtuivat elintarvikeasetuksen vaatimuksista. Yhtiön toiseen tuotteeseen painettiin punaisella kiuaslenkki. Nimitykset sininen ja punainen kulkeutuivat nopeasti kuluttajien käyttöön.[3][4] 1960-luvulla Sinisen Lenkin raaka-aineena käytettiin nautaa ja hevosta.[5]

Vuodesta 1973 lähtien Sininen Lenkki pakattiin tyhjiöpakkaukseen. Painatus siirrettiin kuoresta pakkauksen päälle, jossa luki nyt Sininen.[3][4][6]

Nimi Sininen Lenkki hyväksyttiin tavaramerkiksi Patentti- ja rekisterihallituksessa peräti neljä vuotta kestäneen käsittelyn jälkeen syksyllä 1980. Punaista ei rekisteröity tavaramerkiksi, vaan tuote poistui markkinoilta 1980-luvun alussa.[3]

Lähteet muokkaa

  • Kaaro, Jani (toimittanut): Ruoka-Kalevala eli Makumuistoja Suomesta. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2017. ISBN 9789522228260.

Viitteet muokkaa

  1. HK Sininen Lenkki Perinteinen 580 g
  2. Pesonen, Erkki: Makujen taikuri loihti kansallismakkaran (Helsingin Sanomat 19.9.2011 s. C5)
  3. a b c Leppänen, Timo: Merkilliset nimet. Tarinoita yritysten ja tuotteiden nimistä. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2016. ISBN 978-952-222-720-1.
  4. a b Sininen lenkki kampanjat.hk.fi. HKScan Finland. Arkistoitu 12.1.2014. Viitattu 2.1.2015.
  5. Kaaro, Jani, 2017, s. 113.
  6. HK Historia hkscan.com. Arkistoitu 9.2.2013. Viitattu 2.1.2015.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä ruokaan, juomiin, ravintoon tai ruoanlaittoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.