Gustaf Manninen (6. syyskuuta 1866 Hauho26. tammikuuta 1947 Pori)[1] oli suomalainen valtiopäivämies ja sortokausien aktivisti. Manninen oli myös Porin kaupunginvaltuuston jäsen vuosina 1905–1911 ja 1918–1920.[2]

Elämä muokkaa

Työura muokkaa

Manninen syntyi Hauholla, josta hän 11-vuotiaana muutti perheensä mukana Poriin. Manninen työskenteli eri työläisammateissa ja myöhemmin varaston- ja myymälänhoitajana muun muassa Porin konepajalla, Pihlavan osuuskaupassa sekä Osuusliike Kansassa. 1910-luvun elintarvikesäännöstelyn aikana hän toimi Porin kaupungin lihakaupan johtajana, kunnes vuonna 1920 siirtyi Porin tiilitehtaan johtajaksi, josta tehtävästä jäi eläkkeelle 1940-luvulla.[2][3][4]

Politiikassa muokkaa

Manninen liittyi Porin työväenyhdistykseen 1895 yhdessä muun muassa puuseppä Vilho Laineen kanssa. Yhdistys oli tuolloin vielä porvarillinen, ja siihen liittyneiden työläisten tavoitteena olikin ottaa wrightiläinen yhdistys työväestön haltuun. Vuonna 1899 Manninen nousi jo työväenyhdistyksen johtokuntaan ja lopullisesti valtaus onnistui keväällä 1903.[5] Sortovuosien aikana Manninen oli passiivisen vastarinnan johtohenkilöitä Porissa. Vuonna 1903 hän oli toimintansa vuoksi lyhyen aikaa vangittuna Turun linnan vankilassa.[2]

Manninen valittiin porvarissäädyssä Porin valtiopäiväedustajaksi 1905–1906,[6] yhdessä Mikko Latvan ja F. A. Juseliuksen kanssa. Ruotsalaismielisten ja nuorsuomalaisten yhteisenä ehdokkaana ollut Manninen sai vaalissa eniten ääniä.[7] Hän oli tuolloin sosialidemokraattisen puolueen jäsen, ja lähti ehdolle ilman Porin työväenyhdistyksen lupaa. Tämän vuoksi johtokunta katsoi Mannisen eronneen yhdistyksen sekä samalla myös puolueen jäsenyydestä.[8]

Manninen oli aktiivisesti mukana myös muussa yhdistystoiminnassa, kuten raittiusliike Alphassa sekä Porin VPK:ssa.[2]

Lähteet muokkaa

  1. Gustaf Mannisen kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat, 29.1.1947, s. 2. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 22.4.2020.
  2. a b c d Isännöitsijä Gustaf Manninen 60-vuotias. Satakunnan Kansa, 5.9.1926, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 22.4.2020.
  3. Päivästä päivään. Helsingin Sanomat, 8.9.1936, s. 6. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 22.4.2020.
  4. Päivästä päivään : 80-vuotiaita. Helsingin Sanomat, 6.9.1946, s. 6. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 22.4.2020.
  5. Seppälä, Aarne: Valosta varjoon ja vaikuttajaksi. Työväenliikkeen nousu suomalaisessa yhteiskunnassa : Porin Työväenyhdistys ry 1887–2005, s. 65, 68. Pori: Porin Työväenyhdistys, 2005. ISBN 952-91908-9-1.
  6. Sigurd Nordenstreng: Porvarissäädyn historia Suomen valtiopäivillä 1809–1906: Osa V, s. 223–224. Helsinki: Otava, 1921.
  7. Porin kaupungin valtiopäivämiesvaali. Satakunta, 25.11.1905, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 22.4.2020.
  8. Porin Työväenyhdistyksen ylimääräisessä kuukausikokouksessa. Satakunta, 28.11.1905, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 22.4.2020.