Avaa päävalikko

Gustaf Alm (1830 Puumala9. lokakuuta 1907 Helsinki) oli suomalainen liikemies ja hotellinjohtaja joka perusti 1894 Rauhan täysihoitolan.

Gustaf Alm, jonka isä oli kihlakunnantuomari Henrik Alm, perusti 1850-luvulla Saimaan kanavan rakentamisen ollessa käynnissä kauppaliikkeen Juustilaan. Hän toimi myös puutavarakauppiaana ja perusti 1868 majatalon kauppaliikkeensä yhteyteen. Alm toimi sitten 1872–1892 vuokraamansa Imatran hotellin johtajana ja hän osti 1870-luvulla Mellonkylästä maatilan jonne hän rakensi Onnelan hovin. Alm osti 1885 Haminan laivayhtiöltä höyrylaiva Olgan yhdessä kauppias F. Sergejeffin kanssa. Laivan uudeksi nimeksi tuli Imatra ja se aloitti liikenteen Lappeenrannan ja Ruokolahden välillä poiketen Lauritsalassa, Jakosenrannassa ja Harakanniskassa. Reitille hankittiin pian myös toinenkin laiva.

Almin vuokrasopimus Imatran hotelliin irtisanottiin 1892 ja hän alkoi suunnitella oman täysihoitolan perustamista. Alm osti samana vuonna Tiuruniemen Jakosenrannasta venäläisen kirjailijan Tichanoffin 1870-luvulla rakentaman kesähuvilan ja hän osti lisäksi täysihoitolaa varten Tiuruniemestä lähes 200 hehtaarin suuruisen maa-alueen. 45 huoneen täysihoitola aloitti toimintansa 1894 nimellä Rauha Pensionat för Turister. Täysihoitolan yhteydessä oli puisto ja sieltä oli päivittäinen laivayhteys Lappeenrantaan ja kaksi kertaa viikossa laivalla pääsi myös Punkaharjulle. Täysihoitola tarjosi vieraille myös lennättimen ja puhelinyhteyden sekä päivittäisen postin saannin koti- ja ulkomaisine sanomalehtineen. Täysihoitolaan rakennettiin 1896 kaksikerroksinen lisärakennus mutta se tuhoutui ennen avajaisia tulipalossa.

Rauhan täysihoitolasta tuli heti hyvin suosittu ja erityisesti venäläiset matkailijat kävivät siellä. Vieraisiin kuuluivat muun muassa tanskalainen kirjailija Georg Brandes, Ranskan Venäjän-suurlähettiläs kreivi Montebello, venäläinen kirjailija Maksim Gorki ja syksyllä 1905 tsaarin ohranaa piileskellyt vallankumouksellinen Lev Trotski. Gustaf Alm sai Venäjän keisarilta Nikolai II:lta vuonna 1903 tunnustuslahjana kultaisen taskukellon.

Gustaf Almin vaimo Gustafva Fredrika o.s. Lundberg kuoli syksyllä 1905 ja pian sen jälkeen täysihoitola joutui taloudelliseen vaikeuksiin ja teki konkurssin syksyllä 1906. Alm itse kuoli vuotta myöhemmin Helsingissä. Rauhan täsyihoitolan omisti 1907-1911 ravintoloitsija Petter Häkkinen. Täysihoitola muutettiin 1910 osakeyhtiöksi ja siitä tehtiin terveyspalveluja tarjoava kylpylä-parantola. Uusi yhtiö teki kuitenkin konkurssin vuoden 1911 lopulla ja joulukuussa 1912 Rauhan kylpylän ostivat venäläinen lääkäri Dimitri Gabrilovitsh ja hänen veljensä valtioneuvos Ivan Gabrilovitsh joilla oli ennestään vastaanvanlainen parantola Mustanmeren rannalla. Rauhan kylpylään valmistui uusi kivirakenteinen hotellirakennus ja kylpylässä oli enimmillään 150 huonetta ja se saattoi majoittaa 250 vierasta. Kylpylä jatkoi toimintaansa myös ensimmäisen maailmansodan vuosina ja Suomen sisällissodan aikana siellä toimi valkoisten sotasairaala. Kylpylätoiminta alkoi hiipua 1920-luvun alussa ja se päättyi lopullisesti huhtikuun lopulla 1923 kun kylpylärakennus tuhoutui tulipalossa. Tämän jälkeen säilyneissä rakennuksissa alkoi toimia Rauhan sairaala.[1]

LähteetMuokkaa