Gunnar Graeffe

suomalainen poliitikko ja fyysikko

Thor Gunnar Graeffe (29. toukokuuta 1935 Tammisaari11. heinäkuuta 2006 Tampere) oli suomalainen professori ja poliitikko.[1] Elämäntyönsä Graeffe teki Tampereen teknillisen yliopiston fysiikan laitoksen perustajana ja johtajana.

Tutkija muokkaa

Graeffe kirjoitti ylioppilaaksi Ikaalisissa vuonna 1954 ja suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon pääaineenaan fysiikka vuonna 1957 Helsingin yliopistossa. Lisensiaatintutkinto seurasi vuonna 1963, ja tohtoriksi Graeffe väitteli vuonna 1964. Vuonna 1963 Graeffe toimi virkaa toimittavana fysiikan apulaisprofessorina Helsingin yliopistossa,[2] minkä jälkeen hän siirtyi tutkijaksi Massachusetts Institute of Technologyyn vuosiksi 1965–66.

Suomeen palattuaan Graeffe nimitettiin fysiikan ensimmäiseksi apulaisprofessoriksi juuri perustettuun Teknillisen korkeakoulun Tampereen sivutoimipisteeseen. Vuodesta 1970 eteenpäin hän toimi varsinaisena professorina ja aloitti fysiikan laitoksen tutkimustoiminnan. Graeffe toimi fysiikan laitoksen johtajana koko uransa ajan aina vuoteen 1998, jolloin hän jäi eläkkeelle. Hän toimi tänä aikana myös useita kertoja Sähkötekniikan osaston johtajana.

Tutkijana Graeffe aloitti toimintansa ydinfysiikan parissa mutta Suomeen palattuaan siirtyi ympäristöfysikaalisten kysymysten tutkimukseen. Erityisesti Graeffeä kiinnostivat ilmakehän vapaat ionit, staattinen sähkö sekä ilmakehän hiukkasmaiset epäpuhtaudet. Viimeksi mainittu tutkimusala on saanut jatkoa TTY:n Aerosolifysiikan laboratoriossa, jossa Graeffen työtä jatkaa professori Jorma Keskinen. Graeffe ei kuitenkaan estänyt muuta tutkimustoimintaa johtamallaan laitoksella,ja laitokselle syntyi useita eri alojen tutkimusryhmiä. Vielä eläkkeelle jäätyäänkin Graeffe osallistui aktiivisesti opetukseen johtamalla kuolemaansa saakka fysiikan seminaarikurssia.

Poliitikko muokkaa

Graeffe alkoi osallistua politiikkaan 40-vuotiaana, kun hän liittyi Suomen Keskustaan. Merkittävin hänen poliittisista luottamustehtävistään oli presidentin valitsijamiehenä toimiminen vuoden 1988 presidentinvaalissa. Lisäksi Graeffe toimi pitkään Keskustan puoluevaltuuskunnan jäsenenä, puoluekokousedustajana ja Keskustan Tampereen piirin puheenjohtajana. Tampereen kaupunginvaltuustossa Graeffe istui vuodesta 1989 kuolemaansa saakka.

Graeffe oli puoluetoiminnan lisäksi aktiivinen myös muualla yhteiskunnassa. Hän oli muun muassa Tekniikan akateemisten liittovaltuuston pitkäaikainen jäsen, Maaseudun sivistysliiton Tampereen piirin puheenjohtaja yli 20 vuoden ajan ja Lalli Oy:n hallituksen jäsen.

Graeffen poliittisen toiminnan painopisteinä olivat suomalainen energiapolitiikka ja alueellinen korkeakoulujärjestelmä. Keskustapuolue palkitsi Graeffen kutsumalla hänet kunniajäsenekseen vuoden 2005 puoluekokouksessa.

Lähteet muokkaa

  1. Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 127. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8.
  2. Helsingin yliopiston opettaja- ja virkamiesluettelo 1918–2000; Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta: Dosentit.

Aiheesta muualla muokkaa