Gunnar D. Hansson
Gunnar D. Hansson (s. 1945 Smögen) on ruotsalainen runoilija, esseisti, kirjallisuustieteilijä ja kielenkääntäjä.[1] Hän on yhdistänyt runoudessaan nykyaikaisia vaikutteita sekä muinaispohjoismaisia ja niitäkin varhaisempia historiallisia teemoja.[2]
Hansson varttui Smögenin saarella Göteborgin pohjoispuolella[1] Bohuslänin alueella.[2] Hän väitteli filosofian tohtoriksi kirjallisuustieteen alalla[2] väitöskirjallaan Lyckans berså (2008)[3] ruotsalaisesta kirjailija Lars Ahlinista.[1] Hansson teki debyyttinsä runoilijana kokoelmallaan Övergångar, uppskov vuonna 1979.[4] Läpimurtonsa hän saavutti runokokoelmien trilogiallaan, jonka muodostavat Olunn (1989), Lunnebok (1991) ja Idegransöarna (1994).[3] Näissä teoksissaan hän syventyy merelliseen luontoon ja eläimistöön. Näiden ja hänen muidenkin kokoelmiensa runot ovat tyyliltään esseistisiä, mutta lyyrisiä.[2] Hanssonin myöhempiä teoksia ovat AB Neandertal (1996), Lomonosovryggen (2009) ja Tapeshavet (2017).[1] Tapeshavet sai nimensä viimeisimmän jääkauden jälkeen Ruotsin länsirannikolle muodostuneen rantaviivan mukaan.[2] Hansson on julkaissut myös esseekokoelmat Ärans hospital (1999)[3] ja Garbo går iland (2020).[1]
Hansson on tehnyt käännöksiä muinaisenglantilaisesta ja muinaisislantilaisesta runoudesta. Hän on myös kääntänyt vaimonsa[4] Ildikó Márkyn kanssa unkarilaisten Endre Adyn ja Péter Esterházyn kirjoituksia.[1] Hansson on ollut kirjallisuustieteen dosenttina[2] ja on Göteborgin yliopiston emeritusprofessori.[1] Hän on saanut runoudestaan ja esseistiikastaan monia merkittäviä kirjallisuuspalkintoja.[2] Näiden joukossa ovat olleet Bellman-palkinto (2004) ja Ekelöf-palkinto (2009). Vuonna 2010 Hansson sai yhdessä Ildikó Márkyn kanssa Ruotsin akatemian kielenkääntäjäpalkinnon (Svenska Akademiens översättarpris).[1]