Gluteeniataksia tarkoittaa ataksiaa, joka saattaa olla gluteenin aiheuttama.

Suomalaistutkimuksen mukaan 16,7 % niistä ataksioista, joiden syy on tuntematon, voi johtua ”keliakiasta”.[1] Ravitsemusterapeutti Reijo Luostarisen mukaan tutkimuksessa ”keliakia” tarkoitti gluteenia yleensä ja tulkittiin Saponen ym. tutkimuskatsauksessa (2012) niin, että gluteeni voisi aiheuttaa 16,7 % niistä ataksioista, joita alkoholi ei selitä.[2] Ataksioiden yleisyydeksi maailmassa on arvioitu 7,9 / 100 000 henkilöä.[3] Laatikaisen mukaan walesiläinen tutkimus sai idiopaattisten ataksioiden yleisyydeksi 8,4 / 100 000, ja tällöin Suomessa voisi noin 100 henkilön ataksia johtua gluteenista.[2]

Kuvaus muokkaa

Noin 10%:lle ihmisistä, joilla on gluteeniyliherkkyys, kehittyy neurologisia ataksian kaltaisia oireita. Potilaalla voi olla diagnosoitu keliakia, mutta gluteeniataksialle ei ole vielä varmistettua testausmetodia, joten gluteeniyliherkkyys voi olla myös piilevä. Tyypillinen verestä otettava keliakiatesti sisältää viisi eri osuutta. Näistä AGA-lgA- ja AGA-lgG-testit ovat epätarkempia tyypillisessä keliakiatestauksessa, mutta näiden testien avulla voidaan mahdollisesti todeta gluteeniataksia. On myös mahdollista diagnosoida gluteeniataksia gluteenitonta ruokavaliota noudattamalla; dieetin myötä pikkuhiljaa vähenevä oireilu tai oireiden katoaminen puoltaa gluteeniataksiadiagnoosia.

Gluteeniyliherkillä henkilöillä gluteenia sisältävien ruokien syöminen aiheuttaa autoimmuunireaktion, jossa keho hyökkää gluteenia vastaan immunoglobuliineilla samalla tavalla kuin kehon hyökätessä viruksia vastaan. Tämä aiheuttaa vaurioita sisäelimiin, joka usein taas aiheuttaa ravinnepuutoksia.

Vitamiinien puutostilat voisivat olla mahdollinen gluteeniataksian aiheuttaja. Toinen selitys voisi olla se, että gluteeni muistuttaa jotain aivoissa, ja vasta-aineiden hyökätessä gluteiinia vastaan se hyökkää samalla myös keskushermostoa vastaan sille alttiilla henkilöillä.

Vuonna 2003 julkaistussa tutkimuksessa gluteenittomalla dieetillä olleet potilaat saivat merkittävää helpotusta ataksian oireisiinsa verrattuna kontrolliryhmään. Dieetillä olleilla oli myös merkittävästi vähemmän gliadiinin vasta-aineita yhden vuoden kuluttua.

Oireet muokkaa

Gluteeniataksia aiheuttaa mm. seuraavia neurologisia oireita: keskittymisvaikeudet, tasapainohäiriöt, kaatumiset, näköhäiriöt, kävelemisen vaikeus, vapina ja etäisyyksien hahmottamisvaikeudet

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Luostarinen LK1, Collin PO, Peräaho MJ, Mäki MJ, Pirttilä TA: Coeliac disease in patients with cerebellar ataxia of unknown origin. Ann Med. 2001 Sep;33(6):445-9..
  2. a b ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen: Gluteeni ja vehnä monien sairauksien ainoa syy? Ei kai sentään Pronutritionist. 4.2.2013.
  3. Handbook of Clinical Neurology, Vol. 103: Ataxic Disorders. Editors: Sankara H. Subramony et al. Page 228 (refers to Coutinho et al. 1994). Elsevier, 2012.


Aiheesta muualla muokkaa

Tämä lääketieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.