Giuseppe Mazzini

Giuseppe Mazzini (22. kesäkuuta 1805 Genova, Ligurian tasavalta – 10. maaliskuuta 1872 Pisa, Italian kuningaskunta) oli italialainen vapaustaistelija ja vallankumouksellinen nationalisti. Hänellä oli tärkeä rooli Italian yhdistymisen ajamisessa.

Giuseppe Mazzini vuonna 1860

Mazzini perusti vuonna 1831 maanalaisen Nuori Italia -liikkeen, jonka hän laajensi Nuori Eurooppa -järjestöksi. Hän johti useita epäonnistuneita kapinayrityksiä Pohjois-Italian vapauttamiseksi Itävallan alaisuudesta. Nuori Italia -liike toimi vallankumouksellisten innoittajana ympäri Eurooppaa, ja Mazzini muistetaankin yhtenä keskeisenä tasavaltalaisen nationalismin edustajana.

Elämä

Varhainen toiminta ja Nuoren Italian perustaminen

Giuseppe Mazzinin vanhemmat olivat Giacomo Mazzini ja Maria Drago. Hänen isänsä oli lääkäri. Hänen kotikaupunkinsa Genova oli entinen tasavalta, joka liitettiin Sardinian kuningaskuntaan Napoleonin sotien jälkeen vuonna 1814. Mazzinin syntyessä Genova kuului Ligurian tasavaltaan, joka oli tuolloin osa Ranskan keisarikuntaa.^lähde? Mazzini oli jo lapsena hyvin lahjakas ja aloitti opintonsa Genovan yliopistossa vain 14-vuotiaana. Valmistuttuaan lakimieheksi vuonna 1826 hän toimi köyhien asianajajana ja kirjoitti artikkeleita poliittisiin lehtiin. Nuorena häntä houkutti näytelmä- tai romaanikirjailijan ura.

Mazzini kiinnostui Italian vapaustaistelusta seuratessaan sivusta vuosina 1820–1822 vallankumouksellista liikehdintää ja sen tukahduttamista Genovassa. Hän liittyi vuonna 1827 Italian yhdistymistä ajaneeseen maanalaiseen Carbonari-salaseuraan. Vuonna 1830 eräs toinen seuran jäsen ilmiantoi hänet viranomaisille ja hänet vangittiin kolmen kuukauden ajaksi Savonan linnoitukseen. Vankeusaikanaan hän päätti luoda uuden liikkeen Italian vapaustaistelun johtoon taantumassa olleen Carbonarin tilalle. Mazzini vapautettiin vuoden 1831 alussa todisteiden puutteessa, mutta hänet määrättiin valitsemaan joko vapaaehtoinen maanpako tai asuminen valvonnan alaisena pikkukaupungissa. Hän valitsi ensimmäisen vaihtoehdon ja asettui Ranskan Marseilleen. Hän asui Marseillessa kaksi vuotta ja kohosi nopeasti italialaisten poliittisten emigranttien yhteisön johtavaksi hahmoksi.

Mazzini julkaisi 1831 Marseillessa Sardinian kuninkaalle Kaarle Albertille osoitetun avoimen kirjeen, jossa vaati tätä antamaan kuningaskunnalleen perustuslain, asettumaan Italian kansallisen liikkeen johtoon ja karkottamaan itävaltalaiset joukot Lombardia-Venetian alueelta. Kirje herätti huomiota Italiassa ja Kaarle Albert julisti Mazzinia odottavan pidätys, mikäli hän palaisi Sardinian kuningaskuntaan. Elinikäisenä tasavaltalaisena tunnettu Mazzini julisti myöhemmin vedonneensa kuninkaaseen vain paljastaakseen tämän haluttomuuden toimia Italian vapauden puolesta. Hänen mukaansa Italian tulevaisuuden loisivat ”ei paavi eikä kuningas – vain Jumala ja kansa”.

Marseillessa asuessaan Mazzini perusti nuorille miehille suunnatun Italian kansallisen vapaustaisteluliikkeen, jolle hän antoi nimeksi Nuori Italia, La giovine Italia. Nuoren Italian manifesti julkaistiin lokakuussa 1831. Liikkeen tavoitteena oli vapauttaa Italian alueen valtiot vieraasta vallasta ja yhdistää ne yhdeksi tasavallaksi. Keinoina tämän saavuttamiseksi oli tarkoitus käyttää sekä valistusta että kansannousujen nostattamista eri puolilla Italiaa. Nuori Italia oli ensimmäinen Italian vapausliikkeistä, joka jäsenistö edusti kaikkia yhteiskuntaluokkia. Liike sai nopeasti vastakaikua Italian nuorisolta, sen salaisia osastoja perustettiin eri kaupunkeihin ja vuonna 1833 jäseniä ilmoitettiin olleen jo 60 000. Mazzinin maanpaossa toimittamaa propagandalehteä Giovine Italiaa salakuljetettiin maahan.

Vuodet maanpaossa Sveitsissä ja Englannissa

Nuoren Italian järjestämät kansannousuyritykset epäonnistuivat surkeasti. Vuonna 1833 Sardinian kuningaskuntaan suunniteltu sotaväen johtama kansannousu paljastui ennenaikaisesti, minkä seurauksena 12 hankkeen johtajaa teloitettiin ja yksi teki itsemurhan. Mazzini tuomittiin poissaolevana kuolemaan. Vaikka Nuoren Italian organisaatio tuhoutui, Mazzini kuitenkin uskoi vastatoimien vain voimistavan liikettä, sillä hänen mukaansa ”aatteet kypsyvät nopeasti kun niitä ravitaan marttyyrien verellä”. Hän pyrki laajentamaan umpikujaan joutuneen Nuoren Italian koko Euroopan laajuiseksi vapausliikkeiden verkostoksi. Sen innoittamina syntyivät muun muassa Nuori Saksa, Nuori Puola ja Nuori Sveitsi. Yhteinen kattojärjestö Nuori Eurooppa julistettiin perustetuksi huhtikuussa 1834 Sveitsin Bernissä. Mazzinin lopullisena tavoitteena oli Italian johdolla syntyvä suvereenien kansojen hallitsema Eurooppa.

Ranskan viranomaisten uhkaamana Mazzini joutui siirtymään vuonna 1833 Marseillesta Genèveen Sveitsiin. Hän yritti koota siellä tuhannen miehen vapaaehtoisjoukkoa marssimaan Sardinialle kuuluneeseen Savoijiin, mutta suunnitelma kariutui, kun kasaan saatiin vain 200 miestä. Vuonna 1836 Mazzini joutui pakenemaan myös Sveitsistä ja hän asettui tammikuussa 1837 asumaan Lontooseen Englantiin. Seuraavina vuosina hän vietti vaatimatonta elämää kirjoitellen englantilaisiin aikakauskirjoihin ja johti perustamaansa italiankielistä poikakoulua. Vuonna 1840 Mazzini perusti Lontoossa ilmestyneen italiankielisen viikkolehden Apostolato popolaren ja jatkoi kirjeitse yhteydenpitoa liittolaisiinsa. Vuonna 1844 hän oli yhteydessä Bandieran veljeksiin, jotka pian teloitettiin heidän yritettyään johtaa tuhoontuomittua kapinaa Calabriassa. Mazzinin ystävät parlamentissa saivat Englannin hallituksen myöntämään, että se oli avannut salaa Mazzinin kirjeenvaihtoa ja välittänyt tiedot tulevasta kapinasta Molempain Sisiliain kuningaskunnan viranomaisille. Tapaus toi Mazzinille paljon yleistä myötätuntoa Englannissa.

Pariisissa asuneen Giuseppe Lambertin avulla Mazzini sai 1840-luvun alussa Nuoren Italian elvytettyä. Vuonna 1847 hän esitti edistyksillisiä uudistuksia toteuttaneelle uudelle paaville Pius IX:lle osoitetun avoimen kirjeen, joka oli sisällöltään samantapainen kuin vuoden 1831 Kaarle Albertille osoitettu kirje. Paavi ei kommentoinut Mazzinin kirjettä julkisesti.

Vuosien 1848–1849 vallankumous

Vuoden 1848 vallankumouksen puhjettua Mazzini palasi Italiaan ensimmäistä kertaa 17 vuoteen. Hän matkusti keväällä Milanoon pian sen jälkeen, kun milanolaiset olivat karkottaneet itävaltalaiset vallanpitäjänsä ja Sardinian kuningaskunta oli julistanut sodan Itävallalle. Mazzini sai milanolaisilta aluksi innostuneen vastaanoton, mutta ristiriidat nousivat pian esiin. Milanon väliaikainen hallitus tuki kuningas Kaarle Albertin tarjousta liittää Itävallasta irtautunut Lombardia Sardinian kuningaskuntaan. Mazzini halusi Lombardiasta tasavallan, mutta piti sodan oloissa yhteistyötä Kaarle Albertin kanssa välttämättömänä, mitä taas Milanon tasavaltalaisten johtajat pitivät tasavaltalaisen aatteen pettämisenä. Mazzini julkaisi Milanossa L’Italia del popolo -nimistä lehteä. Kun itävaltalaiset joukot jo syksyllä 1848 valtasivat Milanon takaisin, Mazzini liittyi vähäksi aikaa toisen vapaustaistelijan Giuseppe Garibaldiin johtamaan vapaaehtoisjoukkoon, kunnes joutui pakenemaan Sveitsin kautta takaisin Englantiin.

Mazzini palasi jo vuonna 1849 Italiaan, aluksi Toscanaan, jossa hän oli lyhytikäisen väliaikaisen vallankumoushallinnon jäsenenä, ja sen jälkeen Roomaan. Paavin paettua vallankumousta Kirkkovaltion asukkaat olivat perustaneet tammikuussa 1849 Rooman tasavallan, jonka johto annettiin triumviraatiksi kutsutuille kolmelle miehelle. Mazzini valittiin maaliskuussa yhdeksi kolmesta triumvirista ja hänestä tuli käytännössä hallituksen johtaja. Hän valmisteli monia uudistuksia, mutta niitä ei ehditty toteuttaa, sillä paavin avukseen kutsumat ranskalaiset joukot valtasivat Rooman ja kukistivat tasavallan pitkän piirityksen jälkeen heinäkuun alussa samana vuonna. Mazzini pakeni jälleen takaisin Lontooseen.

Myöhempi toiminta

Vallankumousliikehdinnän jouduttua Italiassa ja muualla Euroopassa tukahdutetuksi Mazzini jatkoi entiseen tapaansa toimintaansa Lontoossa. Hän perusti vuonna 1851 Italian ystävät -nimisen seuran ja 1858 Pensiero ed azione -lehden. Hän tuki edelleen pääasiassa maanpaosta käsin useita epäonnistuneita kapinayrityksiä Italiassa: vuoden 1853 Milanon työläiskapinaa, vuosina 1853–1854 kahta Felice Orsinin yritystä nostattaa kapina Carrarassa ja vuonna 1857 Carlo Pisacanen maihinnousua Calabriassa. Mazzini sai tästä hyvästä vuonna 1857 poissaolevana jo toisen kuolemantuomionsa. Jatkuvat kapinayritykset pitivät Italian kysymystä koko Euroopan tietoisuudessa, mutta niiden seurauksena Sardinian kuningaskunnassa pääministeri Camillo Cavourin ympärille ryhmittyneet maltilliset uudistusmieliset alkoivat turhautua Mazzinin strategiaan. Aloite Italian vapaustaistelussa siirtyi lopulta monarkisteille, Cavourille ja Sardinian kuningas Viktor Emanuel II:lle.

Mazzini ei ollut enää merkittävässä roolissa vuosien 1859–1861 Italian yhdistymiseen johtaneissa sodissa ja kansannousuissa. Giuseppe Garibaldin vuonna 1860 johtama tuhannen sotaretki suunniteltiin hyödyntämällä Mazzinin aikaisempia kapinasuunnitelmia, mutta Mazzini ei muuten ollut osallisena hankkeessa. Garibaldin julistauduttua eteläisen Italian väliaikaiseksi diktaattoriksi Mazzini vieraili lyhyesti Napolissa, mutta palasi pian Lontooseen. Tasavaltalaisena hän vastusti vuoden 1861 Italian kuningaskunnan perustamista ja vietti pääosan loppuelämästäänkin maanpaossa.

Mazzini valittiin protestihengessä vuonna 1865 Messinan kaupungin edustajana Italian parlamenttiin, mutta koska hänelle langetettu kuolemantuomio oli edelleen voimassa, Italian viranomaiset mitätöivät vaalin. Seuraavana vuonna annettu yleinen armahdus olisi poistanut esteen, mutta Mazzini kieltäytyi vastaanottamasta paikkaansa parlamentissa. Koska Italian yhdistymistä ei ollut saatettu loppuun, Mazzinin suurin mielenkiinnon kohde 1860-luvulla oli Itävallalle jääneen Venetsian alueen sekä Kirkkovaltion hallitseman Rooman vapauttaminen. Molemmat päämäärät toteutuivat lopulta ilman hänen panostaan. Erityisesti Rooman saaminen yhdistyneen Italian pääkaupungiksi oli Mazzinille tärkeää, sillä hän oli uskoi historiallisia valtakuntia seuraavaan ”kolmanteen Roomaan”, joka toisi mukanaan uuden loiston. Vuonna 1870 Mazzini oli menossa Sisiliaan johtamaan tasavaltalaista kansannousua, mutta jäi kiinni matkalla Kirkkovaltion alueella ja joutui lyhyeksi aikaa vangituksi Gaetaan. Italian joukkojen vallattua Rooman samana vuonna hänet armahdettiin.

Mazzini oli 1860-luvulla kosketuksissa myös nousevaan sosialistiseen työväenliikkeeseen. Hän jättäytyi kuitenkin sivuun sosialistisesta internationaalista, koska ei hyväksynyt sen enempää Karl Marxin kommunismia kuin Mihail Bakuninin anarkismiakaan. Hän ei hyväksynyt näiden kielteistä suhtautumista uskontoon ja yksityisomaisuuteen eikä luokkataisteluoppeja.

Elämänsä viimeiset vuodet Mazzini vietti pääasiassa Sveitsissä ja Englannissa. Hän toimitti Sveitsin Luganossa Roma del popolo -lehteä. Vuonna 1872 hän matkusti Italiaan ja kuoli Pisassa keuhkopussintulehdukseen 66-vuotiaana. Hänet haudattiin synnyinkaupunkiinsa Genovaan.

Jälkimaine

Eläessään Mazzini oli Italiassa voimakkaasti mielipiteitä jakanut hahmo, toisille sankari ja toisille valtion vihollinen. Yhdistyneessä Italiassa hänet kohotettiin kansallissankariksi, mutta monien mielestä hän ansaitsi tämän aseman vain 1830–1840-lukujen innoittavan toimintansa ansiosta, kun taas hänen myöhempää poliittista toimintaansa pidettiin hyödyttömänä tai haitallisena Italian asialle. 1900-luvun italialainen historiankirjoitus on arvioinut myös Mazzinin myöhempää toimintaa positiivisessa valossa, sillä pitämällä yllä jatkuvaa vallankumouksen uhkaa hän loi myös maltillisille hallituksille paineen ryhtyä toimiin Italian yhdistämiseksi.

Mazzinin 18-osaiset kootut teokset julkaistiin italiaksi vuosina 1861–1891.

Muuta

Mazzini pysyi koko ikänsä naimattomana. Hän oli 1830-luvulla muutaman vuoden ajan suhteessa vallankumousliikkeessä toimineen Giuditta Bellerio Sidoli -nimisen lesken kanssa.

Suomennettu teos

• Ihmisen velvollisuudet (I doveri dell'uomo), 1860. Suom. Eino Palola, Karisto 1918.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Giuseppe Mazzini Wikimedia Commonsissa

• Vapaasti ladattavia Giuseppe Mazzinin e-kirjoja Projekti Lönnrotilta ja Project Gutenbergiltä