Gianina Ernst (s. 31. joulukuuta 1998) on saksalainen mäkihyppääjä.[1]

Gianina Ernst

Ernst saavutti nuorten MM-kilpailuissa kultaa joukkuekilpailussa 2015 ja 2017 sekä hopeaa sekajoukkuekilpailussa 2017. Hän oli 28:s Sotšin olympialaisissa 2014 ja 25:s Lahden MM-kilpailuissa 2017.[1]

Ernst sijoittui jaetulle toiselle sijalle uransa ensimmäisessä maailmancupin osakilpailussa Lillehammerissa joulukuussa 2013. Se on toistaiseksi hänen ainoa palkintosijansa maailmancupissa. Continental Cupin osakilpailussa hän on parhaimmillaan sijoittunut kolmanneksi.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Gianina Ernst Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)