Getaway

Courtney Solomonin ohjaama elokuva vuodelta 2013

Getaway on vuonna 2013 ensi-iltansa Yhdysvalloissa saanut yhdysvaltalainen, Courtney Solomonin ohjaama nopeatempoinen jännityselokuva.

Getaway
Ohjaaja Courtney Solomon
Käsikirjoittaja
Tuottaja
Säveltäjä Justin Burnett
Kuvaaja Yaron Levy
Leikkaaja Ryan Dufrene
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö
Levittäjä Warner Bros.
Netflix
Ensi-ilta
ei teatterilevityksessä Suomessa
Kesto 91 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 18 miljoonaa USD
Aiheesta muualla
IMDb
AllMovie

Juoni muokkaa

Entisen kilpa-autoilijan Brent Magnan (Ethan Hawke) vaimo (Rebecca Budig) on kidnapattu Sofiassa, Bulgariassa. Tuntematon mies ottaa Brentiin yhteyttä puhelimitse ja alkaa käskyttää tätä aikakriittisissä tehtävissä väittäen, että jättää vaimon henkiin vain mikäli Brent tekee seuraavien tuntien aikana täsmälleen miehen määräämät asiat. Ensimmäisenä eteen tulee erään tietyn ajoneuvon varastaminen ja sen jälkeen nopeaan tahtiin mies alkaa esittää ajoneuvolla suoritettavia tehtäviä ympäri kaupunkia. Mukaan sotkeutuu ajoneuvon alkuperäinen omistaja, paikallisen upporikkaan sijoituspankkiirin tytär, ”The Kid” (Selena Gomez), jonka rooli on myös kidnappaajan tarkoin suunnittelema.

Roolit muokkaa

 Ethan Hawke  Brent Magna 
 Selena Gomez  The Kid 
 Jon Voight  kidnappaaja 
 Rebecca Budig  Leanne Magna 

Vastaanotto muokkaa

Elokuva sai tyrmäävät arviot ilmestyessään Yhdysvalloissa. Elokuva-arvioiden aggregaattisivustolla Rotten Tomatoes elokuva on arvioitu erittäin surkeaksi (keskimäärin arvioitu 2.7/10) perustuen selkeään konsensukseen. Kriitikkojen konsensuksen mukaan vapaasti käännettynä: "Monotonisesti väsyttävyyteen asti kiihkeätempoisena Getaway muistuttaa, ettei järkevän leikkauksen, hahmojen kehityskaaren, järkeenkäyvän dialogin ja mielenkiintoisen juonen ohitse kiihdyttäminen ole vaaratonta."[1] Samanlaiseen arvosanaan (22/100) on päädytty toisella aggregaattisivustolla Metacritic.[2]Elokuvasivusto Variety arvioi elokuvan yhdeksi vuoden 2013 surkeimmin menestyneistä elokuvista Yhdysvalloissa elokuvan tuoton jäätyä noin reiluun puoleen sen tuotantokustannuksista.[3]Selena Gomez oli myös ehdolla vuoden 2014 Golden Raspberry Awards -palkintogaalassa huonoimman näyttelijättären kategoriassa. Palkinto meni tuolloin kuitenkin Tyler Perrylle.

Suomessa elokuvalehti Episodi arvioi elokuvan arvosanalla 1/5: "Umpijuntti toimintapökäle, jonka maailmaan kuuluvat itseään toistavat takaa-ajot ja romutetut poliisiautot."[4]

Vastaanotto
Yhteispisteet
JulkaisuPisteet
Metacritic22/100
Rotten Tomatoes2%
Arvostelupisteet
JulkaisuPisteet

Lähteet muokkaa

  1. Rotten Tomatoes rottentomatoes.com.
  2. Metacritic metacritic.com.
  3. Variety Staff: Hollywood’s Biggest Box Office Bombs of 2013 Variety. 26.12.2013. Viitattu 29.4.2018. (englanniksi)
  4. Joonas Alanne: Episodi, Maaliskuu 2014. Pop Media Oy.

Aiheesta muualla muokkaa

  • Getaway Internet Movie Databasessa. (englanniksi)