George Tupou V

Tongan kuningas (2006–2012)

George Tupou V (tongaksi: Siaosi Tupou V, koko nimeltään Siaosi Tāufaʻāhau Manumataongo Tukuʻaho Tupou V, 4. toukokuuta 1948 Nukuʻalofa, Tonga18. maaliskuuta 2012 Hongkong) oli Tongan kuningas isänsä Taufa’ahau Tupou IV:n kuolemasta 11. syyskuuta 2006 lähtien.[1]

George Tupou V
Tongan kuningas
Valtakausi 11. syyskuuta 200618. maaliskuuta 2012
Kruunajaiset 1. elokuuta 2008
Edeltäjä Taufa’ahau Tupou IV
Seuraaja Tupou VI
Syntynyt 4. toukokuuta 1948
Nukuʻalofa, Tonga
Kuollut 18. maaliskuuta 2012 (63 vuotta)
Hongkong
Koko nimi Siaosi Tāufaʻāhau Manumataongo Tukuʻaho
Suku Tupou
Isä Taufa’ahau Tupou IV
Äiti Halaevalu Mataʻaho ʻAhomeʻe

George Tupou V opiskeli sveitsiläisessä eliittikoulussa ja Oxfordin yliopistossa Britanniassa. Hän oli myös Sandhurstin kuninkaallisessa sotilasakatemiassa.

Jo kruununprinssinä ollessaan kuningas oli mukana Tongan politiikassa ja vuodet 1979–1998 hän toimi maansa ulkoministerinä. Politiikan lisäksi hänellä oli huomattavia liiketoimia Tongalla ja ulkomailla ilmailussa, tiedotusvälineissä, pankkitoiminnassa ja sähkönjakelussa, joista viimeksi mainittu on aiheuttanut vastarintaa, koska sähkönhinta on nousussa. Kuningas ei ollut naimisissa, mutta hänellä oli avioton tytär 'Ilima Lei Tohi.[2] Vuonna 2008 kuningas ilmoitti luopuvansa absoluuttisesta vallasta vapailla vaaleilla valitun parlamentin ja pääministerin hyväksi.[3]

George Tupou V:n kruunajaiset järjestettiin 1. elokuuta 2008 alkaen. Viisipäiväisten juhlallisuuksien tuhanteen kutsuvieraaseen kuuluivat Japanin kruununprinssi Naruhito, Thaimaan prinsessa Maha Chakri Sirindhorn ja Gloucesterin herttua ja herttuatar. Kruunajaisia jouduttiin lykkäämään maan vuoden 2006 mellakoiden vuoksi.[4]

Maaliskuussa 2012 kuninkaan ilmoitettiin kuolleen hongkongilaisessa sairaalassa.[5] Häneltä oli edellisenä vuonna leikattu syöpä munuaisesta.[6]

Tupou V:n seuraaja Tongan kuninkaana on hänen veljensä Tupou VI.[7] George Tupou V ei itse koskaan mennyt naimisiin.[8]

Sukupuu muokkaa

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Tukuʻaho
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Viliami Tungi Mailefihi
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Taufa’ahau Tupou IV
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Tuʻi Pelehake (Fatafehi Toutaitokotaha)
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
George Tupou II
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Fusipala Taukiʻonetuku
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Salote Tupou III
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Lavinia Veiongo
 
 
 
George Tupou V
 
 
 
 
 
Halaevalu Mataaho Ahomee
 
 
 

Lähteet muokkaa

  1. His Majesty King George Tupou V of Tonga Obituaries. 18.3.2012. The Telegraph. Viitattu 12.12.2018. (englanniksi)
  2. Phare, Jane: The madness of King George of Tonga (”More worrying for the average Tongan than the lack of an heir are King Tupou's business interests. For years most of them turned a blind eye to the extreme wealth of Tupou and his equally ambitious sister, Princess Pilolevu Tuiti, accepting that they had business interests in an airline, a brewery, the internet, telecommunications, banking and electricity. But when the cost of electricity went up, public protests began.”) New Zealand Herald. 17.9.2006. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  3. Tongan king to give up absolute rule (”Tonga's king is giving up most of the near-absolute power that his family has held for centuries in the South Pacific nation, the country's news agency reported Monday.”) 29.7.2008. CNN. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  4. Lavish coronation ceremony for new King of Tonga Times Online. 1.8.2008. Viitattu 29.9.2008. (englanniksi)
  5. Tonga King George Tupou V dies in Hong Kong, aged 63 World - Asia. 19.3.2012. BBC News. Viitattu 12.12.2018. (englanniksi)
  6. Tonga suree keikarikuningastaan Yle Uutiset. 19.3.2012. Viitattu 21.3.2012.
  7. Päivi Kerola: Tongan kuningas sai kruununsa – seremonia huipensi viikon juhlinnan 4.7.2015. Yle Uutiset. Viitattu 4.7.2015.
  8. King of Tonga dies Deutsche Welle. 8.3.2012. Viitattu 20.4.2023. (englanniksi)
  Edeltäjä:
Taufa’ahau Tupou IV
Tongan kuningas
2006–2012
Seuraaja:
Tupou VI
Tämä kuninkaalliseen henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.