Wikipedia

Generation P

Generation P[1] (ven. Generation "П") on venäläisen kirjailijan Viktor Pelevinin vuonna 1999 julkaistu romaani, jossa hän kuvaa tarkkanäköisesti jälkineuvostoliittolaisen Venäjän ja länsimaisten vaikutusten törmäystä toisiinsa. Kansainvälistäkin mainetta saavuttanut teos parodioi länsimaista kulutushysteriaa, 1990-luvun villiksi idäksi muuttunutta Venäjää, jossa ”gangsteri, oligarkki ja liikemies ovat toistensa synonyymejä”. Romaani kuvaa Neuvostoliiton romahduksen ja sen jälkeisten vuosien aikaa, jolloin koko venäläisen yhteiskunnan voi sanoa joutuneen käännetyksi ylösalaisin ”kapitalistisella shokkiterapialla” – aikaa, jolloin eristäytynyt venäläinen kulttuuri kohtaa länsimaisten vaikutteiden ristitulen ja joutuu ”amerikkalaisen kulttuurihegemonian paineen alaiseksi.”[2]

Generation P
Generation "П"
Alkuperäisteos
Kirjailija Viktor Pelevin
Kieli venäjä
Genre dystopia, fantasia, scifi
Julkaistu 1999
Suomennos
Suomentaja Arja Pikkupeura
Kustantaja Tammi
Julkaistu 2000
Ulkoasu sidottu
Sivumäärä 310
ISBN 951-31-1702-2
Sarja: Keltainen kirjasto
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Postmodernistisena romaanina paljon intertekstuaalisia viittauksia sisältävän teoksen tyyliä on luonnehdittu maagiseksi realismiksi. Romaanin unenomainen, jopa psykedeeliseksi kutsuttu miljöö ja juonikaari yhtyvät terävään yhteiskunnalliseen satiiriin. Generation P:n nimestä keskusteltaessa P-kirjaimen on arveltu edustavan Pepsiä; romaani alkaa juuri Pepsin valinneen huolettoman neuvostosukupolven kuvauksella. Mutta aivan yhtä paljon se voisi olla kertomus Putinin valinneesta sukupolvesta.[2] Pelevinin proosasta voidaan erottaa myös nuoren venäläisen älymystön ääntä.[3]

Juoni muokkaa

”Pyhässä Atlantan ennustuskokouksessa oraakkeli ennusti, että Ishtar saa maassamme uuden aviomiehen. Azadovskin kanssa meillä on jo kauan ollut ongelmia, mutta kesti kauan ennen kuin saimme selville, kuka se uusi mies on. Hänestä oli kerrottu ainoastaan se, että hänellä on kaupungin nimi. Mietimme ja mietimme, etsimme, ja silloin tuotiin ykkösosastolta sinun henkilöpaperisi. Kaikesta päätellen se olet juuri sinä”, sanoo Farseikin romaanin päähenkilölle, Tatarskille.

Ennen kuin neuvostoliittolaisen, vaikenemaan opetetun 1970-lukulaisen sukupolven kasvatista, Vavilen (Vladimir) Tatarskista tulee koko muinaisen Babylonian alueen naiseuden ja hedelmällisyyden, mutta samalla myös sodan ja taistelun jumalattarena pidetyn Ishtarin uusi puoliso – ja ennen kuin hänestä skannataan mainosmaailman puolijumalan taikka jonkinlaisen sijaishallitsijan asemassa oleva 3D-malli – on hänellä edessään hurja seikkailu ennen kaikkea neuvostoajan jälkeisen uudenlaisen tavarataivaan ilmiöiden halki.

Generation P:n päähenkilö on teknillisessä korkeakoulussa erityisesti sähkösulatusuunien tekniikkaa opiskellut romantikko. Maalla Boris Pasternakin runoja lukenut nuorukainen päättää tästä järkyttävästä lukukokemuksesta selvittyään alkaa itse kirjoittaa runoja. Ruostuneen bussinrungon kupeessa istuen hän kirjoittaa ensimmäisen säkeen – ”Pilvien sardiinit uivat etelään”. Runoilijanalusta alkaa tuntua, että ensimmäinen kirjallinen tuotos haisee liikaa kalalle. Niinpä Tatarski päättää pyrkiä kirjallisuusinsituuttiin opiskelemaan. Runouden laitoksen ovet eivät avaudu ensikertalaiselle, mutta neuvostokansojen kirjallisuuden kääntämisen laitokselta opiskelupaikan saanut Tatarski haaveilee yhä neuvostorunoilijan urasta. Hengenpitimikseen hän kääntää venäjäksi muiden neuvostokansojen kirjallisuutta.

Neuvostoliiton hajoaminen murskaa kuitenkin Tatarskin unelman runoilijan ammatista ja hän joutuu ansaitsemaan elantonsa Hussein-nimisen tšetšeenin palveluksessa kioskimyyjänä. Työ hämärässä ja viileässä, tankkia muistuttavassa kioskissa on yksinkertaista ja hermoja koettelevaa. Ainut yhdysside ulkomaailmaan on pienen pieni luukku. Siitä mahtui hädin tuskin työntämään asiakkaalle samppanjapullon. Oopiumhuuruisen pienikokoisen Husseinin palveluksessa työskennellessään Tatarskin luonteenpiirteistä kyynisyys alkoi kasvaa melkeinpä yhtä rajattomaksi kuin Ostankinon televisiotornista avautuva näkymä.

Eräänä päivänä Tatarski tapaa sattumalta entisen opiskelutoverinsa, aikoinaan kovasti Majakovskiin kallellaan olleen Morkovin. Tämä houkuttelee Tatarskin jättämään kioskipestin ja ryhtymään mainosalalle copywriteriksi. Hänen tehtävänään on kotouttaa lännen kulutususkonnon sanoma venäläiseen arkitodellisuuteen. Päähenkilö palkataan mainosmieheksi muun muassa sen vuoksi, että hänellä vielä kuuluu olevan tehtävässä tarvittavaa neuvostomentaliteettia. Sen ymmärtäminen on ehdottoman tärkeää, jotta länsimaisia kulutustavaroita voidaan onnistuneesti myydä Venäjälle. Tästä alkaa huima parodinen seikkailu, jonka keskellä tuore, itseoppinut imagologi luo – jokseenkin usein viina-, LSD- tai kärpässienitrippien nosteessa – logoja ja sloganeita niin Nikelle, Spritelle ja Guccille, kuin myös Mercedekselle, Dieselille, Parliament-savukkeelle ja jopa puolalais-indonesialaiselle Passion-kondomille. Näiden vallattomissa mainoslauseissa läntisten merkkien sloganit risteytyvät kotoperäisten neuvostoiskulauseiden kanssa. Esiintyypä Tatarski lopuksi itsekin 3D-hahmona mestauspaikalle tuotuna Donin kasakoiden johtajana, Stenka Razinina, Head and Shoulders -shampoon monumentaalisessa mainosvideossa, jossa muistutetaan, että ”kun päätä viedään, ei itketä tukkaa”.

Romaanin yhteiskunta muokkaa

Kirjan päähenkilö, poliittiselta näkemykseltään melko radikaaliksi markkinamieheksi itseään luonnehtiva Tatarski elää Boris Jeltsinin aikaisessa jälkineuvostoliittolaisessa yhteiskunnassa, jossa dramaattisten yhteiskuntapoliittisten muutosten ajat alkavat olla ohi; toisaalta taas ohi näyttävät olevan myös liberaalin intelligentsijan toiveet sitä, että Venäjä kehittyisi demokraattiseksi kansalaisyhteiskunnaksi.[4] Päähenkilön nauttiman puolityhjän punaviinipullon tyhjä tila kertoo hänelle kommunismin ideologian tyhjentymisestä, venäläisyysaatteen yleisestä kriisistä ja historian verenvuodatusten mielettömyydestä.

Romaanin antama kuva venäläisestä yhteiskunnasta on lohduton ja masentava; usko parempaan huomiseen ja moraalisempaan Venäjään on kadonnut.[5] Tatarski pohtii kaikkien ihmisaskareiden turhuutta, haaveilee inhimillisestä lämmöstä ja ymmärtää tottelevansa yhä sisäistä orjan luontoaan, neuvostoajan surkastumaa, jota hän ei ollut onnistunut puristamaan ulos itsestään. Tatarski oli tullut siihen johtopäätökseen, että neuvostoihmisen orjan luonto vaikutti kaikkiin ihmisen sielun alueisiin ja värjäsi sen kokonaan ”hitaasti kehittyvän psyykkisen vatsakalvontulehduksen sävyin”. Tätä orjaa oli mahdotonta puristaa ulos pisara pisaralta ilman, että vahingoittaisi samalla arvokkaita sielun kalleuksia. Elämää vääristyneen kapitalismin Moskovassa tuntui sävyttävän yhä myös jonkinlainen geenisidonnainen KGB:n pelko.

Pelevinin romaanin päähenkilön maailmassa, perestroikan alkuvuosien tuoman hurmoksen haihduttua, voi hiljalleen hiipivän depression karkottaa kahdella tapaa: juomalla sata grammaa vodkaa tai sitten ostamalla yhtäkkiä jotain suurin piirtein viisikymmentä dollaria maksavaa. Nämä toimenpiteet toivat kevyen euforian jopa puoleksitoista tunniksi.

Konsumerismin ja länsimaisen kulutushysterian mädättämässä, postmodernistisen ajan mainosmaailmassa seikkaileva Tatarski haaveilee ainakin hiljaa itsekseen hiukan samanlaisesta asemasta kuin toveri Ogilvy oli saavuttanut koko maailman tuntemana mainosalan mogulina. Kun Tatarski tutustuu ”pimeän PR:n” toimintatapoihin petkutuksineen ja pimeine palkkioineen – Venäjällä mainonta kuten kaikki muukin inhimillinen toiminta oli kietoutuneena pimeän rahan liikkeisin – ja vähitellen rohkaistuu tuolle kentälle astumaan, alkaa hän välittömästi menestyä mainosmaailmassa ja Venäjällä vallitsevassa virtuaalibisneksessä. Romaani parodioi muun muassa kaikkialle työntyvää länsimaista massakulttuuria. Myös Tatarskin esimies, Hanin, muistuttaa, että Venäjällä ei ole enää pitkään aikaan tuotettu mitään ja kysyy Tatarskilta, että onko tämä tehnyt ainoatakaan mainosluonnosta jollekin Venäjällä tuotetulle tavaralle.

Generation P dystooppisena romaanina muokkaa

Kirjallisuuskritiikki on käyttänyt dystopian käsitteestä hyvin laajaa määritelmää. Joidenkin mukaan sillä tarkoitetaan mitä tahansa science fiction -tekstiä, jossa ei ole onnellista loppua taikka sosialistis-realistista tekstiä, joka ei täytä riittävän optimistisuuden vaateita. Gary Saul Morsonin mukaan dystopian luonteeseen kuuluu ennen kaikkea parodisuus: dystopia on teksti, joka kommentoi ja kyseenalaistaa ihmisen kykyä kehittyä.[6]

Dystopioille ominaisia piirteitä ja teemoja ovat muun muassa varoittavuus. Teksti varoittaa siitä, millaisia seurauksia jollakin kehityskululla tai aatteella voi olla. Se voi olla hypoteettisen tulevaisuuden, hierarkkisen ja sulkeutuneen tai totalitaristisen yhteiskunnan kuvaus. Dystopia voi olla myös kuvaus yhteiskunnasta, jossa teknologia on saanut ylivallan tai kertomus ihmisten ahneudesta, vallanhalusta ja välinpitämättömyydestä.[7]

Erityisesti aivan 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun venäläisen kirjallisuuden dystopiabuumia on perusteltu muun muassa sillä seikalla, että tuolloin alkoi haihtua 1990-luvulla vallinneen sanan- ja painovapauden hurmos; kirjamarkkinoilla havahduttiin uuden kaupallisvetoisen kirjallisuusinstituution todellisuuteen. Samanaikaisesti, taas kerran, valtio alkoi rajoittaa yhteiskuntakeskustelua valvomalla esimerkiksi toimittajien ja TV-kanavien työtä.[8]

Filosofis-satiiriseksi fantasiaksi luonnehdittu Generation P on ennen kaikkea varoittava esimerkki ja kauhistuttava kuvaus elämästä yhteiskunnassa, johon kuuluvat sellaiset käsitteet kuin manipulointi, valheellisuus, rahanahneus, oman edun tavoittelu, kateus ja julma väkivalta. Tatarskin ollessa Ouija-kirjoituslaudan avulla yhteydessä sissijohtaja Che Guevaraan tämä kertoo Siddhartha Gautama Buddhan viestittävän, että ihmisen elinaikaisen surkeuden tilasta on olemassa ulospääsy, mutta pelastus ei saavuta monia. Laudan avulla viestivä ääni sanoo tämän liittyvän uuteen kulttuuriseen tilaan, jota kaikkien uskontojen vanhoissa pyhissä teksteissä kutsutaan koittavaksi ”pimeyden ajaksi” – ja että tosiasiassa tämä pimeyden aika on jo läsnä. Kauhistuttavasta kehityskulusta varoittavassa, spiritistisessä istunnossa saamassaan viestissä Tatarski kuulee ihmisen alkavan sulautua osaksi teknologiaa ja virtuaalitodellisuutta; Homo Zapiens, joka on tiedostamattaan sulautunut tv-lähetykseen, on enää ainoastaan pelkkä tila eikä persoonallisuus. Maailmanlopun Che Guevara sanoo täyttävän kaikki ihmiset suunnattomalla autuudella – ja tämän lopun olevan pelkkä televisiolähetys.

Tatarskin yhteiskunnassa ahdistavaa todellisuutta paetaan viinan ja erilaisten huumaavien aineiden avulla. Erään kärpässienitripin aikana, hylätyllä rakennustyömaalla hortoillessaan Tatarski kuulee hiljaisen naisäänen kuiskivan hänelle ja muistuttavan, että joskus aikoinaan he molemmat olivat vapaita ja kysyvän sitten, että miksi hän (Tatarski) oli luonut tämän kammottavan ja ruman maailman. Romaanin antiutopistisessa maailmassa elävältä päähenkilöltä puuttuu perhe – ja Tatarski huomaakin toisinaan haaveilevansa inhimillisestä lämmöstä. Perinteisesti matriarkaattina pidetystä maasta puuttuu naishahmot, varsinkin sympaattiset, lähes kokonaan. Romaanissa rakkaus onkin tuntematon käsite; sen korvaa mainosmiesten välinen toveruus ja tietynlainen mentorointisuhde opettajan ja oppilaan välillä.

Lähteet muokkaa

  1. ↑ Pelevin, Viktor 1999. Generation P. Tammi, Helsinki
  2. ↑ a b http://sarastuslehti.com/2015/01/27/generation-putin-maagista-realismia-itanaapurista/
  3. ↑ http://blogs.helsinki.fi/pjpesone/books-and-selected-publications/newspaper-articles/
  4. ↑ Rotkirch, Kristina 2012: Dystopioiden synkkenevä horisontti teoksessa Kenen aika? Esseitä venäläisestä nykykirjallisuudesta
  5. ↑ http://www.schneeland.com/web/pelevin.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. ↑ Dalton-Brown, Sally 1995: Signposting the Way to the City of the Night: Recent Russian Dystopian Fiction.
  7. ↑ FM Hanna Samola. Johdatus dystopiaan. Luento Tampereen yliopistossa 28.10.2015
  8. ↑ Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna (toim.): Venäläisen kirjallisuuden historia. Helsinki: Gaudeamus, 2011. ISBN 978-952-495-181-4.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Generation_P&oldid=21686016”