Gary Evan Crosby (27. kesäkuuta 193324. elokuuta 1995) oli yhdysvaltalainen laulaja ja näyttelijä, joka tunnetaan kumminkin paremmin kirjoittamistaan muistelmista isästään Bing Crosbysta.

Gary Crosby isänsä Bing Crosbyn kanssa.

Gary Crosby syntyi Los Angelesissa, Kaliforniassa. Pudottauduttuaan yliopistosta hän aikoi seurata isänsä jalanjälkiä viihdeteollisuudessa. Hän esiintyi 1940-, 1950- ja 1960-luvuilla veljiensä Phillipin, Dennisin ja Lindsayn kanssa harmoniamusiikkiryhmässä The Crosby Boys. Näyttelijänä hän esiintyi konstaapeli Ed Wellsinä NBC:n sarjassa Adam-12.

Vuonna 1983, Bing Crosbyn kuoltua, Gary Crosby julkaisi omaelämäkertansa Going My Own Way. Kirja kertoi muun muassa hänen äitinsä alkoholismista ja isänsä henkisestä ja fyysisestä kurituksesta. Erityisesti hänen veljensä Phillip kuitenkin väitti, ettei kurittaminen ollut niin kovaa kuin Gary oli kirjassa kertonut. Toiset veljet Lindsay ja Dennis kuitenkin vahvistivat Garyn kertomuksen: kumpikin teki itsemurhan myöhemmin.

Crosby poltti paljon ja kuoli Burbankissa, Kaliforniassa keuhkosyöpään vuonna 1995.

Aiheesta muualla muokkaa