Gardiz

kaupunki Afganistanissa

Gardiz tai Gardez on kaupunki Afganistanin itäosassa Paktian maakunnassa. Sen asukasluku oli Yk:n arvion mukaan 58 868–70 641 vuonna 2014/2015.

Gardiz
Gardez
Bala Hisarin linnavuori Gardizin keskustassa.
Bala Hisarin linnavuori Gardizin keskustassa.

Gardiz

Koordinaatit: 33°36′N, 69°6′E

Valtio Afganistan
Maakunta Paktia
Korkeus 2 289 m
Väkiluku (2014/2015)  (arvio) 58 868–70 641


















MaantiedeMuokkaa

 
Torikauppaa tien sivussa.

Gardiz sijaitsee Afganistanin itäosassa[1] Paktian maakunnassa noin 65 kilometriä Ghaznin kaupungista itään.[2] Afganistanin pääkaupunki Kabul sijaitsee Gardizista noin 100 kilometriä pohjoiseen.[1] Gardizista itään sijaitsee Kurramin sola. Kaupungin korkeus merenpinnasta on 2 289 metriä. Kaupungin keskustassa on keinotekoinen linnavuori (Bala Hisar), joka on rakennettu ilmeisesti 1800-luvulla.[2]

HistoriaMuokkaa

Gardizin historia tunnetaan melko huonosti.[3] Nykyisen Gardizin kaupungin alueella on saattanut olla merkitystä jo pitkään. Mir Zakahista noin 50 kilometriä kaupungista koilliseen löydettiin vuonna 1947 suuri määrä kolikoita kreikkalais-baktrialaiselta ja indoskyyttiläiseltä kaudelta. Oletettavasti Gardizista peräisin olevassa Ganeshan norsunpäisessä patsaassa on sanskritinkielinen kaiverrus, jossa patsas liitetään hunnikuningas Khingilaan.[2]

Islamilaisessa perinteessä nykyisen Ghardizin perustivat kharijiitit ja heidän johtajansa Hamza ibn Abd Allah vuoden 797 paikkeilla.[2] Tarina heijastelee kuitenkin todennäköisesti pikemminkin vain islamin saapumista alueelle, eikä varsinaisesti kaupungin perustamista. Aluetta hallitsivat joka tapauksessa sittemmin aflahidien kharijiittidynastia.[3] Kharijiittiemiirien valtakausi tunnetaan vain huonosti. Alueelta löytynyt sanskritiksi ja arabiaksi kirjoitettu kaksikielinen kaiverrus vuodelta 857 mainitsee Omanin, mikä viitannee kharijiittien yhteyksiin Persianlahdelle. Persialainen historioitsija Gardizi mainitsee saffaridien hyökänneen paikallista emiiriä vastaan vuonna 869. Mahmud Ghaznilaisen esi-isä Bilgetegin sai puolestaan surmansa Gardizin piirityksen aikana vuonna 974.[2] Ghaznavidien valtakuntaan se liitettiin ilmeisesti Sebük Teginin valtakaudella.[3]

Kaupungin menetettyä itsenäisyytensä sen merkitys alkoi vähetä.[2] Ghuridit valtasivat kaupungin vuonna 1162.[3] Jalal al-Din johti aikanaan paikalla yhtä taistelua mongoleja vastaan. Babur mainitsee puolestaan taistelleensa Gardizissa Abd al-Rahman -nimistä afgaanipäällikköä vastaan. Baburin mukaan paikalla oli myös voimakas linnoitus.[2] Sittemmin aluetta hallitsivat suurmogulit ja 1500-luvulla se tunnettiin kerrostaloistaan, joita ei nykypäiviin ole kuitenkaan säilynyt. Kaupunki kasvoi huomattavasti 1970-luvulta alkaen, jolloin saksalaiset käynnistivät kehitysapuhankkeita Paktian maakunnassa. Kaupungista rakennettiin esimerkiksi asfaltoitu tie Kabuliin. Monet kaupunkiin rakennetuista palveluista hävitettiin Afganistanin sodan aikana 1980-luvulla. Huomattava osa alueen asukkaista päätyi sodan aikana pakolaisiksi.[3]

VäestöMuokkaa

 
Paikallisia miehiä kokouksessa.

Yhdistyneiden kansakuntien asuinyhdyskuntaohjelman arvio Gardizin asukasluvusta oli vuonna 2014–2015 alemman arvion mukaan 58 868 ja ylemmän arvion mukaan 70 641.[4] Vuoden 1979 väestönlaskussa asukasluku oli 9 550. Kaupungin asukkaat ovat persiankielisiä farsiwaneja.[3]

LähteetMuokkaa

  1. a b Gardeyz Encyclopaedia Britannica. Viitattu 23.11.2020. (englanniksi)
  2. a b c d e f g B. Lewis, Ch. Pellat and J. Schacht. Assisted by J. Burton-Page, C. Dumont ja V.L. Ménage: Encyclopaedia of Islam, Volume II (C-G), s. 978. Brill, 1991. ISBN 9789004070264. (englanniksi)
  3. a b c d e f Daniel Balland: GARDĪZ Encyclopædia Iranica. Viitattu 23.11.2020. (englanniksi)
  4. State of Afghan cities 2015 (pdf) (s. 12) Yhdistyneiden kansakuntien asuinyhdyskuntaohjelma. Viitattu 23.11.2020. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa