Game of Thrones (8. tuotantokausi)

Yhdysvaltalaisen televisiosarjan Game of Thronesin kahdeksas ja viimeinen tuotantokausi esitettiin Yhdysvalloissa HBO-kanavalla keväällä 2019. Sarja perustuu George R. R. Martinin fantasiakirjasarjaan Tulen ja jään laulu. Viimeinen kausi sisältää edellisen kauden tapaan laajasti alkuperäistä materiaalia, mutta myös materiaalia julkaisemattomasta kuudennesta kirjasta The Winds of Winter. Aikaisemmista kausista eroten kausi koostuu kuudesta jaksosta kymmenen sijaan.

Game of Thrones (8. tuotantokausi)
GOT kausi 8.jpg
Alkuperämaa  Yhdysvallat
Esittäminen
Verkko Yhdysvallat HBO
Suomi C More
Suomi HBO Nordic
Suomi Yle TV2
Ensimmäinen esitys
Esitysten määrä 6
Kaudet
← Edellinen
7. tuotantokausi
Luettelo televisiosarjan Game of Thrones jaksoista

Sarjan pääosissa jatkavat muun muassa Peter Dinklage, Nikolaj Coster-Waldau, Lena Headey, Emilia Clarke ja Kit Harington.

Viimeisen kauden kuvaukset alkoivat 23. lokakuuta 2017 ja päättyivät heinäkuussa 2018.

Kauden ensimmäinen jakso esitettiin Yhdysvalloissa 14. huhtikuuta 2019 ja Suomessa 15. huhtikuuta.[1][2] Yle TV2:lla kausi esitettiin kahdessa osassa: ensimmäiset kolme jaksoa esitettiin joulukuussa 2019 ja jälkimmäiset kolme jaksoa tammikuussa 2020.[3]

JaksotMuokkaa

# Σ # Nimi Ohjaus Käsikirjoitus Alkup.
esityspäivä
Suomen
esityspäivä
68 1 Talvivaara (Winterfell) David Nutter Dave Hill 14. huhtikuuta 2019 15. joulukuuta 2019[3]
Jon ja Daenerys armeijoineen saapuvat Talvivaaraan ja saavat tietää Yön kuninkaan murtaneen muurin ja ohjaavan epäkuollutta Viserionia. Pohjoisen lordit ja heidän liittolaisensa kerääntyvät Talvivaaraan mutta eivät luota Daenerysiin. Euron palaa Kuninkaansatamaan Essosista kultaisen komppanian kanssa ja vaatii Cerseitä makaamaan kanssaan vastineena liitostaan. Cersein käskystä Qyburn lähettää Bronnin tappamaan Jaimen ja Tyrionin. Theon pelastaa Yaran Euronin laivalta ja tappaa osan Euronin miehistä. Theon päättää palata Talvivaaraan Yaran aikoessa vallata Rautasaaret takaisin Euronin nenän edestä. Jon tapaa uudelleen Branin ja Aryan ja Samwell tapaa Daenerysin, joka myöntää hänelle teloittaneensa tämän isän ja veljen. Sam paljastaa Jonille tämän todellisen identiteetin Aegon Targaryenina, todellisena rautavaltaistuimen perijänä. Matkalla Talvivaaraan Tormund ja Beric kohtaavat Eddin ja yövartion miehet. He saapuvat Umberien linnaan saaden tietää valkeiden kulkijoiden ehtineen sinne ensin ja teurastaneen lordi Ned Umberin sekä jättäneen viestin eläville. Jaime saapuu Talvivaaraan ja kohtaa Branin.
69 2 Ritari Brienne (A Knight of the Seven Kingdoms) David Nutter Bryan Cogman 21. huhtikuuta 2019 15. joulukuuta 2019
Jaime paljastaa Cersein petoksen Starkeille ja Targaryeneille ja liittyy heidän joukkoihinsa Briennen vakuutettua muut Jaimen uskollisuudesta. Tyrion menettää luotettavuuttaan epäonnistuneen liittosopimuksen myötä ja hän pyytää Jorahia puhumaan puolestaan Daenerysille. Jorah pyytää Daenerysiä antamaan anteeksi Tyrionille. Daenerys yrittää voittaa Sansan luottamuksen mutta ei anna selvää vakuutusta Pohjoisen itsenäisyydestä. Theon, Edd, Tormund ja Beric saapuvat Talvivaaraan, ja Pohjoisen liitto saa tietää Ned Umberin kohtalosta. Bran ehdottaa, että häntä käytettäisiin syöttinä Yön kuninkaan saamiseksi ansaan, sillä Yön Kuningas tahtoo ensisijaisesti tappaa Branin. Theon ja rautasaarelaiset lupautuvat suojelemaan Brania tulevassa taistelussa. Gendry antaa Aryalle juuri tämän käyttöön sopivan aseen ja he päätyvät makaamaan yhdessä. Jaime, Brienne, Tormund, Davos, Tyrion ja Podrick osallistuvat yhdessä juomapeliin ja Jaime lyö Briennen ritariksi. Sam antaa Tarlyn suvun miekan Jorahille. Daenerys löytää Jonin Lyanna Starkin haudalta, jossa tämä paljastaa Daenerysille todellisen perintönsä. Daenerys ei usko häntä, mutta kuolleiden armeijan saapuminen Talvivaaraan keskeyttää heidän keskustelunsa.
70 3 Pitkä yö (The Long Night) Miguel Sapochnik David Benioff & D. B. Weiss 28. huhtikuuta 2019 15. joulukuuta 2019
Elävien ja kuolleiden armeijat kohtaavat toisensa Talvivaaran edustalla. Melisandre saapuu Talvivaaraan ja sytyttää Dothrakien miekat tuleen ennen taistelua. Dothrakien hyökkäys epäonnistuu ja nämä tuhotaan. Edd kuolee pelastaessaan Samin hengen ja tahrattomat joutuvat murtumaan ylivoiman edessä. Kuolleet onnistuvat ylittämään Talvivaaraa suojaavat tuliansat ja saavuttavat Talvivaaran muurit. Lyanna Mormont uhraa itsensä pysäyttääkseen epäkuolleen jättiläisen. Beric kuolee puolustaessaan Aryaa ja Melisandre auttaa Aryaa tajuamaan oman kohtalonsa. Jon ja Rhaegal kohtaavat ilmataistelussa Yön kuninkaan ja Viserionin. Jon saa pudotettua Yön Kuninkaan Viserionin selästä, ja Daenerys ja Drogon polttavat tämän, mutta Yön Kuningas paljastuu immuuniksi lohikäärmeen tulelle. Hän herättää henkiin kaikki kuolleet Talvivaaran puolustajat, mukaan lukien Talvivaaran kryptiin haudatut Starkien esi-isät, jotka hyökkäävät kryptiin piiloutuneen Sansan, Tyrionin, Varysin, Neilikan ja Missandein kimppuun. Daenerys joutuu erotetuksi Drogonista ja kuolleet hyökkäävät hänen kimppuunsa. Jorah kuolee lopulta puolustaessaan Daenerysiä. Yön Kuningas saapuu Talvivaaran jumalmetsään, tappaa Theonin ja kohtaa Branin. Arya hyökkää Yön Kuninkaan kimppuun, ja vaikka Yön Kuningas onnistuu nappaamaan Aryan, tämä saa puukotettua Yön Kuningasta Valyrian teräksestä tehdyllä tikarilla. Yön Kuningas tuhoutuu ja kuolleiden armeija, mukaan lukien epäkuollut Viserion, tuhoutuvat hänen mukanaan. Taistelun ollessa ohi Davos katsoo Melisandren poistuvan Talvivaaran edustalle ja poistavan kaulakorunsa. Melisandre kuolee vanhuuteen ja hajoaa tomuksi täytettyään tarkoituksensa.
71 4 Sukunsa viimeiset (The Last of the Starks) David Nutter David Benioff & D. B. Weiss 5. toukokuuta 2019 5. tammikuuta 2020[3]
Kuolleiden armeijan kohtaamisesta henkiinjääneet polttavat taistelussa kuolleita hautajaisroviolla ja Jon pitää puheen, jossa hän kehottaa pitämään kuolleet mukana muistoissaan. Daenerys laillistaa Gendryn Baratheoniksi ja tekee tästä Myrskynpään lordin. Arya hylkää Gendryn ehdotuksen avioliitosta. Jaime ja Brienne rakastelevat. Daenerys vaatii Jonia pitämään todellisen perintönsä salaisuutena mutta Jon sanoo, että hänen täytyy kertoa Aryalle ja Sansalle. Jaime ja Tyrion kohtaavat Bronnin, joka säästää heidän henkensä Tyrionin luvatessa tälle Suurtarhan. Daenerys haluaa hyökätä Kuninkaansatamaan välittömästi mutta päättää lopulta purjehtia Lohikäärmekivelle laivastoineen Jonin hyökätessä Kuninkaansatamaan maitse. Jon paljastaa Sansalle ja Aryalle todellisen perintönsä ja Sansa puolestaan kertoo totuuden Tyrionille, joka kertoo Varysille. Jon jättää jäähyväiset Pohjoiselle ja jättää Aaveen Tormundille. Myös Arya ja Hurtta lähtevät mukaan etelään. Matkalla Lohikäärmekivelle Euronin rautalaivasto hyökkää Daenerysin joukkojen kimppuun ja Euron tappaa Rhaegalin ballistalla sekä vangitsee Missandein. Tyrion vakuuttaa Daenerysin puhumaan Cerseille ennen kuin hyökkää suoraan hänen kimppuunsa. Jaime lähtee myös kohti Kuninkaansatamaa. Varys myöntää Tyrionille pitävänsä Jonia Danya parempana hallitsijana. Daenerysin ja Cersein neuvotteluyritys epäonnistuu Danyn vaatiessa tätä antautumaan ja Cersein käskystä Vuori mestaa Missandein.
72 5 Kuninkaansataman kellot (The Bells) Miguel Sapochnik David Benioff & D. B. Weiss 12. toukokuuta 2019 5. tammikuuta 2020
Varys pettää Daenerysin ja pyytää Jonia ottamaan itselleen rautavaltaistuimen mutta tämä kieltäytyy. Varys lähettää useita kirjeitä, jotka paljastavat Jonin todellisen perinnön. Tyrion paljastaa Varysin petoksen Danylle, ja Dany käskee Drogonia polttamaan Varysin elävältä. Daenerys suunnittelee hyökkäävänsä suoraan Kuninkaansatamaan ja polttavansa kaiken tieltään mutta Tyrion juonittelee Jaimen kanssa suunnitelman, jonka mukaan Jaime pelastaisi Cersein ja tämän syntymättömän lapsen ja salakuljettaisi heidät Pentosiin aloittamaan uuden elämän. Daenerys vaatii Kuninkaansatamaa antautumaan ja soittamaan kaupungin kelloja merkiksi antautumisesta. Arya, Hurtta ja Jaime soluttautuvat Kuninkaansatamaan. Dany aloittaa hyökkäyksensä ja tuhoaa Drogonin avulla sekä rautalaivaston että kultaisen komppanian. Cersei kieltäytyy yhä antautumasta molempien joukkojen uhriluvun noustessa tarpeettomasti. Loput Lannisterin joukot antautuvat ja soittavat kelloja mutta Daenerys lopulta hyökkää siitä huolimatta. Jon yrittää turhaan estää Harmaata matoa ja Tahrattomia teurastamasta jo antautuneita Lannisterin sotilaita. Daenerysin tuhotessa suuren osan Kuninkaansatamaa, Jon ja Davos päättävät vetäytyä. Jaime saapuu Punalinnaan ja tappaa Euron Greyjoyn kaksintaistelussa mutta haavoittuu itsekin vakavasti. Hurtta vakuuttaa Aryan luopumaan kostostaan ja lähtemään Kuninkaansatamasta ennen kuin kohtaa Vuoren, joka tappaa Qyburnin tämän vaatiessa häntä tottelemaan Cersein käskyä. Cersei pakenee Hurtan ja Vuoren taistellessa toisiaan vastaan. Sandor uhraa lopulta itsensä syöstessään heidät molemmat Punalinnan muurien yli liekkeihin kuolemaan. Cersei kohtaa Jaimen, joka johdattaa hänet kryptien läpi tunneleihin pakenemaan mutta Punalinnan tuhoutuessa tunneli sortuu heidän päälleen ja Jaime ja Cersei kuolevat toistensa käsivarsille. Arya onnistuu juuri ja juuri pakenemaan tuhoutuvasta Kuninkaansatamasta elossa.
73 6 Rautavaltaistuin (The Iron Throne) David Benioff & D. B. Weiss David Benioff & D. B. Weiss 19. toukokuuta 2019 5. tammikuuta 2020
Kuninkaansataman ollessa miltei tuhottu, Harmaa mato teloittaa Daenerysin käskystä kaikki vangitut Lannisterin sotilaat. Tyrion löytää Jaimen ja Cersein ruumiit Punalinnan raunioista. Daenerys julistaa Tahrattomien ja Dothrakien edessä aikovansa vapauttaa Westerosin lisäksi koko maailman. Danyn syyttäessä Tyrionia Jaimen vapauttamisesta, Tyrion eroaa julkisesti Kuninkaan kouran virasta. Daenerys vangitsee Tyrionin ja aikoo tuomita tämän kuolemaan. Arya ja Tyrion yrittävät vakuuttaa Jonin tappamaan Daenerysin, peläten tämän pyrkivän tappamaan Sansan ja Jonin. Jon kohtaa Daenerysin ja epäonnistuttuaan saamaan tätä muuttamasta mieltään, puukottaa Danya sydämeen, tappaen tämän. Drogon aistii Daenerysin kuoleman ja sulattaa tulellaan rautavaltaistuimen. Drogon kantaa Daenerysin ruumiin pois. Jon vangitaan. Tyrion vapautetaan ja Westerosin lordit kokoontuvat päättääkseen uudesta hallitsijasta. Tyrion ehdottaa, että Westerosin hallitsijasuvut valitsevat jatkossa kuninkaan, aikoen rikkoa Westerosissa tuhansia vuosia vallineen pyörän, jossa suvut kilpailevat keskenään vallasta ja tämän ehdotus hyväksytään. Bran valitaan uudeksi kuninkaaksi ja tämä nimittää Tyrionin kourakseen sekä sallii Pohjoisen itsenäistyä Seitsemästä kuningaskunnasta, Sansan tullessa Pohjoisen kuningattareksi. Miellyttääkseen Daenerysille uskollisia Bran tuomitsee Jonin uudestaan suorittamaan rangaistuksensa muurilla Yövartion komentajana. Harmaa mato ja Tahrattomat purjehtivat Missandein kotimaahan Naathiin. Arya lähtee tutkimaan Westerosin meriä länteen. Bran nimittää uuden Suuren neuvoston Briennen ollessa Kuninkaankaartin komentaja, Bronnin rahamestari, Samwell Tarlyn ollessa suurmestari ja Davosin ollessa laivamestari. Samwell Tarly esittelee neuvostolle Arkkimestari Ebrosen Robertin kuoleman jälkeisestä Westerosista kirjoittaman kirjan Tulen ja Jään laulu. Jon palaa pohjoiseen ja tapaa jälleen Tormundin ja Aaveen sekä villit ja suuntaa yhdessä näiden kanssa Muurin taakse.

NäyttelijätMuokkaa

PäärooleissaMuokkaa

 Peter Dinklage   Tyrion Lannister  
 Nikolaj Coster-Waldau   Jaime Lannister  
 Lena Headey   Cersei Lannister  
 Emilia Clarke   Daenerys Targaryen  
 Kit Harington   Jon Nietos/Aegon Targaryen  
 Liam Cunningham   Davos Merenverto  
 Sophie Turner   Sansa Stark  
 Maisie Williams   Arya Stark  
 Nathalie Emmanuel   Missandei  
 Gwendoline Christie   Brienne Tarth  
 John Bradley   Samwell Tarly  
 Isaac Hempstead Wright   Bran Stark  
 Hannah Murray   Neilikka  
 Kristofer Hivju   Tormund Jättiläisenturma  
 Rory McCann   Sandor ”Hurtta” Clegane  
 Iain Glen   Jorah Mormont  
 Conleth Hill   Varys  
 Carice van Houten   Melisandre  
 Jerome Flynn   Bronn  
 Joe Dempsie   Gendry  

SivurooleissaMuokkaa

 Ben Crompton   Eddison Tollett  
 Anton Lesser   Qyburn  
 Hafþór Júlíus Björnsson   Gregor Clegane  
 Jacob Anderson   Grey Worm  
 Daniel Portman   Podrick Payne  
 Rupert Vansittart   Yohn Royce  
 Marc Rissmann   Harry Strickland  

JulkaisuMuokkaa

MarkkinointiMuokkaa

Viimeisen kauden ensimmäinen traileri julkaistiin 6. joulukuuta 2018.[4] Toinen traileri julkaistiin 13. tammikuuta 2019, jolloin paljastettiin, että kauden ensimmäinen jakso esitetään 14. huhtikuuta 2019.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b Otterson, Joe: ‘Game of Thrones’ Season 8 Premiere Date Officially Set 13.1.2019. Variety. Viitattu 14.1.2019. (englanniksi)
  2. D'Addario Daniel: TV Review: ‘Game of Thrones’ Season 8 Premiere 15.4.2019. Variety. Viitattu 15.4.2019. (englanniksi)
  3. a b c ”Millä vuosikymmenellä nämä elävät?” – Yle julkaisee Game of Thronesin viimeisen tuotantokauden tavalla, jota ei voi kuin ihmetellä Muropaketti. 22.11.2019. Viitattu 29.9.2021.
  4. Melas, Chloe: 'Game of Thrones' drops new trailer and it's icy 8.12.2012. CNN. Viitattu 14.1.2019. (englanniksi)