KNDS France
KNDS France, aiemmin Nexter ja alun perin GIAT industries, on ranskalainen aseteollisuusyhtiö, joka kuuluu eurooppalaiseen KNDS-konserniin. Nexter yhdistyi vuonna 2015 saksalaisen Krauss-Maffei Wegmann -yhtiön kanssa, muodostaen KNDS:n. Nexterin nimi vaihdettiin KNDS Franceksi vuonna 2024.
KNDS France | |
---|---|
Perustettu | 1973 |
Kotipaikka | Versailles, Ranska |
Toimiala | aseteollisuus |
Tuotteet |
aseet ammukset sotilasajoneuvot muu sotilasmateriaali |
Emoyhtiö | KNDS |
Sisaryhtiöt | KNDS Deutschland |
Kotisivu |
www |
Yhtiön kotipaikka on Versailles Ranskassa.
Historia
muokkaaGIAT (Groupement des Industries de l'Armée de Terre, suom. maavoimien teollisuuden ryhmä) perustettiin vuonna 1973, kun Ranskan puolustusministeriön alaisia teknologiaosastoja yhdistettiin.
Yhtiö kansallistettiin valtion omistukseen vuodesta 1990 alkaen ja se sai nimekseen GIAT Industries. 1990-luvun alussa kylmän sodan päättymisen ja sitä seuranneen sotilasmateriaalin tarpeen vähenemisen vuoksi lähes kaikki tärkeimmät asealan yritykset järjesteltiin osaksi GIATia. Uudelleensyntymisen jälkeen yhtiö oli kuitenkin talousvaikeuksissa ja vuonna 1996 lähellä konkurssia, kun tärkeitä kauppoja peruuntui. Henkilöstön ja tehtaiden määrää vähennettiin. GIAT uudelleennimettiin ja -brändättiin Nexteriksi vuonna 2006.[1]
Vuonna 2015 syntyi KNDS (KMW+Nexter Defense Systems), kun Nexter yhdistyi saksalaisen kilpailijansa Krauss-Maffei Wegmannin (KMW) kanssa. Nexter jäi yhdeksi uuden konsernin tytäryhtiöistä. Vuonna 2024 Nexter nimettiin KNDS Franceksi. Samalla KMW muutettiin KNDS Deutschlandiksi eli brändit on yhdenmukaistettu niin, että uudet nimet kertovat yhtiöiden alkuperämaat.[2]
Tuotteet
muokkaaGIAT, Nexter ja KNDS France ovat suunnittelleet ja valmistaneet monentyyppisiä asejärjestelmiä.
Kuvia tuotteista
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ GIAT Industries / Nexter Systems Globalsecurity. Viitattu 24.7.2024. (englanniksi)
- ↑ KNDS Germany and KNDS France form the KNDS Group esut.de. 9.4.2024. Viitattu 24.7.2024. (englanniksi)