GE Money

yhdysvaltalainen rahoitusyhtiö

GE Money (muissa maissa myös nimellä GE Capital) on yhdysvaltalaisen General Electricin tytäryhtiö, joka toimii teollisuuden rahoitusalalla. Ennen se tarjosi myös rahoitusta kuluttajille monissa maissa.

GE Money
Kotipaikka Yhdysvallat
Toimiala rahoitus
Tuotteet rahoitustuotteet
Emoyhtiö General Electric
Huomioitavaa toiminta Suomessa (GE Money Oy) siirtyi 7.1.2009 Santander Consumer Financelle.

Vuonna 2015 yhtiö päätti lopettaa rahoituspalveluiden tarjoamisen muutakuin teollisuus- ja energia-aloille, ja tämä siirtymä oli lopullisesti valmis vuonna 2021.[1][2][3]

Vuonna 2008 GE Moneylla oli liiketoimintaa 55 eri maassa,[4] ja sillä oli samana vuonna noin 130 miljoonaa asiakasta.[5] Silloin yritys työllisti Suomessa 160 ja kansainvälisesti noin 36 000 henkilöä.[6] Konsernin tase oli noin 190 miljardia dollaria.[4]

GE Money muodosti General Electricin toiseksi suurimman liiketoiminnan alan, ja oli myös yksi suurimmista rahoitusalan toimijoista maailmassa.[4] Yritys onnistui kääntämään vaikean tilanteen Yhdysvaltojen rahoituskriisissä voitokseen ja julkisti liikevoittonsa kasvaneen vuoden 2007 viimeisellä neljänneksellä vuoden takaiseen verrattuna.[7] Tuotot kasvoivat vuositasolla 7 %.[7]

Yrityksen johtajana toimi silloin David R. Nissen ja nykyään Alec Burger.[4]

Suomessa muokkaa

 
GE Money mainos noin vuonna 2006
 
Kääntöpuoli

Vuonna 1998 GE Capital Autorahoituksen nimellä aloittaneen GE Money Oy:n (nimenmuutos maaliskuussa 2005[8]) liiketoiminta Suomessa oli vuonna 2008 nopeassa kasvussa. Tasella mitattuna toiminnan volyymi oli noin 1,3 miljardia euroa.[9]

Nopein kasvusegmentti oli yksityiset kulutusluotot, joita yritys alkoi myydä toukokuussa 2005.[9] Niissä yritys myi vakuudettomia 5 000–50 000 euron luottoja, joiden laina-aika on kahdesta 10 vuoteen.[9]

Yrityksen muuhun tuotevalikoimaan kuului ajoneuvojen osamaksu- ja leasingrahoitus sekä GE Money Mastercard.[8] GE Money Oy oli silloin julkistamiensa tietojen mukaan Suomen toiseksi suurin autoja ja suurin vapaa-ajan ajoneuvoja rahoittava yhtiö.[10] Myyntikanavana ajoneuvorahoituspalveluissaan sillä oli ajoneuvoja myyvät liikkeet, joita oli yhteistyökumppaneina noin 700.[11]

Yritys oli taloustietojensa mukaan huomattavan tuottava, sillä esimerkiksi vuosina 2003 ja 2004 sen liikevoitto ylitti 50 %.[12]

Näihin aikoihin yritys julkaisi mainoksen joka oli lautapeli nimeltään Lainapeli jota jaettiin Postin ilmaisjakelujen mukana.

GE Money Oy:n toimitusjohtaja ennen Santanderille myyntiä oli Mervi Pasula.[13]

Santander osti Suomen liiketoiminnan 2009 muokkaa

Santander osti 7. tammikuuta 2009 GE Money Oy:n koko osakekannan.[14][15] GE Moneyn mainonta ja liikemerkki näkyivät vielä jonkin aikaa julkisuudessa ja materiaaleissa, mutta Santander Consumer Finance on vastannut kaikesta toiminnasta ostohetkestä alkaen. GE Money Oy:llä ei ollut enää yhteyttä muuhun General Electricin toimintaan Suomessa tai kansainvälisesti eikä GE:n liikemerkkiin. GE Money -nimi poistui vuoden 2009 alussa Suomessa ja kaikki liiketoiminnot siirtyivät Santander-nimen alle.[15]

Myöhemmin myös GE Moneyn Ruotsin, Norjan ja Tanskan toiminnot on myyty Santanderille. [16]

Lähteet muokkaa

  1. Trefis Team: Understanding GE Capital's Exit Plan Forbes. Viitattu 11.7.2022. (englanniksi)
  2. Will Feuer: GE sheds finance assets as it focuses on industrial business and seeks to strengthen balance sheet CNBC. 10.3.2021. Viitattu 11.7.2022. (englanniksi)
  3. G.E. to Retreat From Finance in Post-Crisis Reorganization - The New York Times web.archive.org. 23.2.2017. Arkistoitu 23.2.2017. Viitattu 11.7.2022.
  4. a b c d GE Money : Who We Are : Our President and CEO Gemoney.com: GE Money. Viitattu 4.2.2008. (englanniksi)
  5. Who We Are Global.Gemoney.com: GE Money. Viitattu 4.2.2008. (englanniksi)
  6. Rekrytointi GE Money. Arkistoitu 1.12.2008. Viitattu 4.2.2008.
  7. a b GE industry segments increase revenue, profit 22.1.2008. Boating Industry. Viitattu 4.2.2008. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  8. a b Yritys GE Money Oy. Arkistoitu 25.10.2007. Viitattu 4.2.2008.
  9. a b c Vänskä, Harri: GE Money kalastaa pankeilta asiakkaita. Kauppalehti, 4.2.2008, nro 24, s. 5.
  10. Yrityksille GE Money. Arkistoitu 23.10.2007. Viitattu 4.2.2008.
  11. Myyjille GE Money. Arkistoitu 23.10.2007. Viitattu 4.2.2008.
  12. GE Money Oy - Taloustiedot Inoa. Viitattu 4.2.2008.
  13. GE Money Oy - Vastuuhenkilöt Inoa. Viitattu 26.11.2008.
  14. Santander on ostanut GE Money Oy:n Suomessa gemoney.fi. 15.1.2009. gemoney.fi. Viitattu 24.4.2009. [vanhentunut linkki]
  15. a b Santander on ostanut GE Money Oy:n 7.1.2009. Santander. Viitattu 24.4.2009.
  16. GE Capital closes the sale of its GE Money Bank AB (Nordics) to Santander Consumer Finance S.A. | GE News www.ge.com. Viitattu 11.7.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa