Frans Nuupala

suomalainen poliitikko

Frans Adolf Nuupala (22. lokakuuta 1868 Tyrvää – talvella 1916 tai 1917)[1] oli suomalainen filosofian maisteri ja 1900-luvun alussa toimineen Maalaistyöväen puolueen perustaja.

Nuupalan vanhemmat olivat Nuupalan rusthollin omistaja, maanviljelijä Juho Kristian Topi ja Johanna Reku. Hän pääsi ylioppilaaksi Porin lyseosta 1891 ja opiskeli Helsingin yliopistossa valmistuen filosofian kandidaatiksi ja maisteriksi 1895. Nuupala omisti veljensä jälkeen Nuupalan rusthollin 1897–1900.

Nuupalan oli monipuolinen ja menestyksekäs yhteiskunnallinen toimija 1894–1901, kunnes hän 33-vuotiaana lähti mukaan sortokauden politiikkaan. Bobrikoffilaiseksi luettu Nuupala joutui kansallismielisten ajojahdin kohteeksi, erotettiin Helsingin yliopistosta 1903 ja karkotettiin Helsingistä. Nuupala pyrki palauttamaan maineensa ja kirjoitti näistä tapahtumista vuonna 1905 muistelmat, jotka jäivät kuitenkin tuolloin julkaisematta.[2]

Nuupala perusti ensimmäisten eduskuntavaalien edellä Maalaistyöväen puolueen, koska hänen mielestään sosialidemokraatit ajoivat vain kaupunkityöväestön asiaa. Maalaistyöväen puolueella ja Nuupalan vaaliliitolla oli ehdokkaita vuosien 1907, 1908, 1909 ja 1910 eduskuntavaaleissa, mutta puolue ei päässyt eduskuntaan.

Tuleva sosialidemokraattien voimahahmo Väinö Tanner seurasi Frans Nuupalan poliittisia pyrkimyksiä vuoden 1907 eduskuntavaalien alla toimiessaan itse lehtimiehenä Porissa ja ollessaan itsekin kansanedustajaehdokkaana. Vuonna 1948 ilmestyneessä muistelmateoksessaan Nuorukainen etsii sijaansa yhteiskunnassa Tanner kirjoitti Nuupalasta vähätellen ja halveksivaan sävyyn. Tannerin mukaan "voisi ehkä sanoa, että Nuupala oli tämän maan ensimmäinen kansallissosialisti". Tannerin elämäkerran kirjoittajan Jaakko Paavolaisen mukaan Tanner ja SDP suhtautuivat Nuupalaan kuitenkin paljon vakavammin kuin Tannerin muistelmat antoivat ymmärtää. Nuupalan ja Maalaistyöväen Puolueen pelättiin ryöstävän SDP:lta maaseudun runsaslukuisen vähäosaisen väestön ääniä.[3]

Nuupala muutti 1911 Inkerinmaalle ja toimi siellä omalaatuisena kiertelevänä puhujana. Hänet vangittiin heinäkuussa 1913 syytettynä luvattoman saarnatoimen harjoittamisesta.[4] Nuupala oli elämänsä loppuun saakka henkikirjoitettu kotipitäjäänsä Tyrväälle. Hänen tarkka kuolinajankohtansa ei ole tiedossa. Tyrvään seurakunnan kirkonkirjoihin on tehty lyijykynällä merkintä, jonka mukaan Nuupala kuoli Inkerinmaalla vuonna 1916. Nuorisoseuraliikkeen historian kirjoittajan Jaakko Nummisen mukaan Nuupala "sai surmansa vuonna 1917 selvittämättömissä olosuhteissa". Tuon ajan inkeriläisissä sanomalehdissä Nuupalan kuolemaa ei mainita lainkaan. Eri lähteistä on saatu tieto, jonka mukaan Nuupalan ruumiinsiunauksen toimitti Axel Kajanti. Kajanti toimi pappina Inkerin Skuoritsassa vuosina 1912–1916 ja Venjoella vuosina 1916–1919 ja myöhemmin Lohjan kirkkoherrana.[5][6]

TeoksiaMuokkaa

  • Jeenan yliopisto-seminaarin kasvatusopillinen koulumatka: kappale käytännöllistä koulupedagogiikkaa. Helsinki 1896
  • Opettaja Filip Melanchton : 400-vuotinen muisto: esitelmä pidetty Tampereen nuorisoseuran toimeenpanemassa Melanchton-juhlassa. Tampereen kirjapaino-osakeyhtiö, Tampere 1897
  • Välitön kasvatus 1: Historiallinen johdatus. Sampo, Tampere 1900
  • Sosialismi ja maalaistyöväki. Isak Julin, Tampere 1906
  • Vaalitaisteluun!: vuorokeskustelun muodossa esitettyjä ohjeita ja kehotuksia vähäväkisille, varsinkin maalaistyöväelle. Maalaistyöväen puolue, Tampere 1906
  • Suomalainen Suomessa Muukalainen eli Elämä Kuolleista. Mieskohtaisia muistoja, kokemuksia ja mietteitä kovan onnen ajoilta Suomessa. Toimittanut Heikki Pietilä. Warelia 2017

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Heikki Pietilä: Nuupalan maisteri. Frans Nuupalan elämä ja maine, s. 188-189. Warelia, 2017.
  2. Heikki Pietilä (toim.): Suomalainen Suomessa Muukalainen eli Elämä Kuolleista. Warelia, 2017.
  3. Pietilä: Nuupalan maisteri, s. 171–172.
  4. Aamulehti 25.10.1913 (Historiallinen sanomalehtiarkisto)
  5. Antti Heikkilä: Johanna ja Juho Topin sukua, s. 18. Vammala: Topin suku, 1998.
  6. Pietilä: Nuupalan maisteri, s. 189.