Frankie Sullivan

yhdysvaltalainen muusikko

Frankie M. Sullivan III (s. 1. helmikuuta 1955 Chicago), lyhyemmin Frankie Sullivan, on yhdysvaltalainen kitaristi ja lauluntekijä. Hänet tunnetaan parhaiten Survivorin toisena perustajajäsenenä ja ainoana sen jäsenenä, joka on ollut yhtyeessä sen perustamisesta lähtien.

Frankie Sullivan, Sweden Rock Festivalilla 2013.

Yhdessä entisen Survivorin jäsenen, Jim Peterikin, kanssa Sullivan sävelsi monia hittikappaleita, kuten ”Eye of the Tiger” ja ”Burning Heart” elokuvista Tiikerinsilmä – Rocky III ja Rocky IV.

Ura muusikkona muokkaa

Survivor muokkaa

Yhdessä Jim Peterikin kanssa Sullivan perusti Survivorin vuonna 1977. Yhtyeeseen liittyivät pian myös Dave Bickler, Gary Smith ja Dennis Johnson. Aluksi Survivor harjoitteli pienessä kellarissa, ja pian Sullivan ja Peterik alkoivatkin säveltämään yhtyeelle omia kappaleita. Albumit Survivor ja Premonition eivät olleet kovin suuria menestyksiä, mutta läpimurto tapahtui, kun Sylvester Stallone pyysi musiikkia elokuvaansa Tiikerinsilmä – Rocky III. Sullivan ja Peterik sävelsivät kappaleen ”Eye of the Tiger”, josta tuli menestys. Kappale nousi Billboardin listalla heti ensimmäiseksi ja siitä tuli maailmankuulu. ”Eye of the Tiger” pysyi listaykkösenä kokonaiset seitsemän viikkoa. Se nousi myös Britannian top 40:ään kuudeksi viikoksi ja Australian listaykköseksi neljäksi viikoksi. Lisäksi Survivor voitti sillä Grammy-palkinnon. Myös seuraava albumi Caught in the Game oli hyvin suosittu. Sullivan ja Peterik ovat säveltäneet lähes kaikki Survivorin kappaleet, tosin Peterik erosi yhtyeestä jo vuonna 1996. Sullivan onkin ainoa Survivorin jäsen, joka on ollut siinä sen perustamisesta lähtien.

Diskografia muokkaa

  • Survivor (1980)
  • Premonition (1981)
  • Eye of the Tiger (1982)
  • Caught in the Game (1983)
  • Vital Signs (1984)
  • When Seconds Count (1987)
  • Too Hot to Sleep (1988)
  • Reach (2006)

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa