Georg Francis Hagerup (22. tammikuuta 1853 Horten8. helmikuuta 1921 Kristiania) oli norjalainen juristi ja Høyren poliitikko. Hän toimi Norjan pääministerinä vuosina 1895–1898 ja uudelleen 1903–1905. Lisäksi hän oli oikeus- ja valtiovarainministeri. Poliittisen uransa jälkeen hän työskenteli diplomaattina.[1]

Francis Hagerup
Hagerup noin vuonna 1895.
Hagerup noin vuonna 1895.
Norjan pääministeri
Hagerupin II hallitus
22. lokakuuta 1903 – 11. maaliskuuta 1905
Edeltäjä Otto Blehr
Seuraaja Christian Michelsen
Hagerupin I hallitus
14. lokakuuta 1895 – 17. helmikuuta 1898
Edeltäjä Emil Stang
Seuraaja Johannes Steen
Norjan oikeusministeri
Hagerupin II hallitus
22. lokakuuta 1903 – 11. maaliskuuta 1905
Edeltäjä Søren Tobias Årstad
Seuraaja Christian Michelsen
Hagerupin I hallitus
14. lokakuuta 1895 – 15. elokuuta 1897
Edeltäjä Ernst Motzfeldt
Seuraaja Harald Smedal
Stangin II hallitus
2. toukokuuta 1893 – 15. heinäkuuta 1894
Edeltäjä Ole Anton Qvam
Seuraaja Ernst Motzfeldt
Norjan valtiovarainministeri
Stangin II hallitus
9. elokuuta 1895 – 14. lokakuuta 1895
Edeltäjä Ole Furu
Seuraaja Fredrik Stang Lund
Suurkäräjäedustaja
1900–1906
Høyren puheenjihtaja
1899–1902
Edeltäjä Emil Stang
Seuraaja Ole Larsen Skattebøl
Henkilötiedot
Koko nimi Georg Francis Hagerup
Syntynyt22. tammikuuta 1853
Horten, Norja
Kuollut8. helmikuuta 1921 (68 vuotta)
Kristiania, Norja
Ammatti juristi, poliitikko, diplomaatti
Tiedot
Puolue Høyre
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Hagerup alkoi ensin opiskella lääkäriksi, mutta vaihtoi parin vuoden jälkeen oikeustieteeseen. Hän opiskeli Münchenissä, Pariisissa ja Leipzigissa. Vuonna 1885 hän väitteli tohtoriksi ja pari vuotta myöhemmin hänet nimitettiin professoriksi. Hän paitsi opetti, myös kirjoitti oikeustieteen oppikirjoja. Vuonna 1893 hänet valittiin oikeusministeriksi.[1]

Toimittuaan ensin oikeusministerinä Hagerup nousi vuonna 1895 pääministeriksi. Taustalla olivat Ruotsin ja Norjan kiristyneet välit unionipolitiikan takia, mihin unionimyönteisen Hagerupin toivottiin tuovan liennytystä. Hagerupin I hallitus oli sisäisesti hyvin erimielinen lähes kaikesta paitsi neuvottelujen tärkeydestä Ruotsin kanssa, ja unioniasia olikin hallitusta koossa pitävä voima. Neuvotteluissa ei kuitenkaan päästy tyydyttävään lopputulokseen, ja hallitus erosi vuoden 1898 alussa kärsittyään syksyllä vaalitappion. Hagerup pyrki tässä vaiheessa luopumaan politiikasta, mutta Emil Stangin jätettyä Høyren puheenjohtajuuden hänestä tuli tämän seuraaja vuonna 1899.[1]

Hagerup kannatti unionin pysymistä, mutta vuoden 1903 vaaleissa hän haastoi Venstren kannattamalla Norjalle omia konsulaatteja, mitä Venstre oli jo aiemmin vaatinut. Tämä sekä parin uuden puolueen – Samlingspartietin ja Työväenpuolueen – parlamenttiin johti Venstren vaalitappioon ja Hagerupin nousuun uudelleen pääministeriksi. Hallituksen johtajana hän ei kuitenkaan saanut ruotsalaisia taipumaan Norjan omien konsulaattien perustamiseen. Hagerup pelkäsi tilanteen kärjistyvän sodaksi ja kieltäytyi yksipuolisista toimista konsulaattien perustamiseksi, mikä saattoi hänet epäsuosioon omassa puolueessaan. Hagerup erosi ja hänen poliittinen uransa oli ohi. Tämän jälkeen hän siirtyi työskentelemään diplomaattina.[1]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d Harald Kjølås: Francis Hagerup Store norske leksikon. 8.3.2023. Viitattu 15.7.2023. (norjaksi)

Aiheesta muualla

muokkaa