Ford Escort

Tämä artikkeli käsittelee vuosien 1967–2000 Ford Escortia. Muista samannimisistä malleista katso täsmennyssivu.

Ford Escort on Fordin vuosina 1967–2000 valmistama automalli, joka sijoittuu alempaan keskikokoluokkaan. Auton valmistus päättyi Euroopassa vuonna 2000, vaikkakin korvaava malli Ford Focus oli tullut markkinoille jo kaksi vuotta aiemmin. Ford Escortia valmistettiin ja myytiin kuitenkin Argentiinassa aina vuoteen 2004 saakka.

Escort oli aluksi vain eurooppalainen Ford, mutta mallia vietiin myöhemmin myös Yhdysvaltoihin pienin eroavaisuuksin. Vuonna 1980 yhdysvaltalainen Escort muuttui kokonaan omaksi mallikseen, eikä sillä enää ollut mitään yhteneväistä eurooppalaisen mallin kanssa. Yhdysvalloissa tuotanto päättyi vuonna 2003.

Ford Escortin eri sukupolvien mallit ovat niittäneet menestystä myös autourheilussa, etenkin rallipoluilla jo 1960-luvulta alkaen.

SukupolvetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa