Finnish Hot Rod Association

organisaatio

Finnish Hot Rod Association ry (lyh.FHRA) on vuonna 1972 perustettu suomalainen harrasteajoneuvojärjestö ja kiihdytysajon virallinen lajijärjestö Suomessa. FHRA on tunnettu etenkin hot rod- ja amerikanautoyhdistysten kattojärjestönä[1].

FHRA:n huoltoautoja Kamasa Drag Race Week -kiihdytyskilpailussa Alastaron moottoriradalla kesäkuussa 2012. Etummaisessa ajoneuvossa on lentokoneen suihkumoottori, jolla kuivataan kiihdytyssuoran radanpintaa.

Tapahtumat ja toiminta muokkaa

FHRA:n tunnetuin tapahtuma on vuodesta 1978 alkaen järjestetty American Car Show, joka pidetään vuosittain Helsingin Messukeskuksessa. 1990-luvulta alkaen tapahtuman ajankohdaksi on vakiintunut pääsiäisviikonloppu. Aiemmin nelipäiväinen tapahtuma muuttui kolmepäiväiseksi vuonna 2017. Pääsiäisen suurnäyttelyn ohella yhdistys on järjestänyt aiemmin kokoontumisajoja Alahärmässä ja nykyisin järjestää harrasteajoneuvotapaamisia kesäaikaan Malmin lentökentällä Helsingissä. Lisäksi FHRA järjestä perinteisesti jokamiehen kiihdytystapahtumia.

Vuonna 2004 autorekisterikeskus hyväksyi FHRA:n viralliseksi museoajoneuvotarkastuksen tekijäksi ja lausunnonantajaksi. FHRA on myös liikenneministeriön virallinen lausunnonantaja liittyen uusiin lakiesityksiin jotka koskevat harrasteajoneuvojen rakentelu- ja verouudistuksia.

Historiaa muokkaa

FHRA piti Suomen ensimmäiset kiihdytyskilpailut Keimolan moottoriradalla 1975

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä järjestöön, yhdistykseen tai ei-kaupalliseen organisaatioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.