Finndomo-konserni oli pohjoismaiden suurin teollisesti valmistettujen pientalojen toimittaja, joka valmisti noin 3 000 asuntoa vuodessa. Konsernilla oli yhdeksän tuotantolaitosta eri puolilla Suomea ja Ruotsia, taloja markkinoitiin kahdeksan eri tuotemerkin alla. Päämarkkina-alueet olivat Pohjoismaat sekä Baltia ja Venäjä. Kuluttajille suunnatun valmistalokaupan lisäksi konsernilla oli projektituotantoa aluerakennushankkeissa. Lisäksi konseni tuotti loma-asuntoja. Konsernilla oli noin tuhat työntekijää ja 215 miljoonan euron liikevaihto.[1]

Finndomo Oy
Yritysmuoto osakeyhtiö
Toimitusjohtaja Tapio Pitkänen, konsernijohtaja
Puheenjohtaja Ilkka Brotherus
Kotipaikka Sonkajärvi
Toimiala rakennustuoteteollisuus
Tuotteet talopaketit
Liikevaihto 215 M€ (2007)[1], 199 M€ (2006)[2]
Liikevoitto 9,2 M€ (2006)[2]
Henkilöstö noin 1 000[2]
Tytäryhtiöt Finndomo AB, Finndomo Invest Oy, Finndomo Ikkunat Oy ja Lagerholm Finnsauna Oy
Omistaja pääomistaja Erkyte Oy (Ilkka Brotherus perh.)[1]
Kotisivu Arkistoidut Finndomon kotisivut vuodelta 2012

Historia ja omistus muokkaa

Finndomon perusta oli Suomen Taloteollisuus Oy:n valmistalotuotannossa. Yhtiöjärjestelyillä sulautettiin 1997 Suomen Taloteollisuus sekä Rantasalmi Oy. Suomen Taloteollisuuden pääomistajia olivat Enso, Paloheimo, Pohjola ja YIT. Uusiksi pääomistajiksi tulivat pääomasijoitusyhtiöt CapMan ja 3i Finland sekä Rantasalmi Oy ja Rantasalmen omistaja Pertti Karhinen. Myöhemmin Rantasalmi ja Karhinen vetäytyivät yhtiöstä. Vuonna 2005 Finndomo myytiin suomalais-ruotsalaiselle sijoittajaryhmälle, sekä yhtiön toimivalle johdolle. Viimeinen pääomistaja oli Sinituote-perheyrityksen vetäjä Ilkka Brotherus. Alusta asti yhtiön pääomistajiin oli kuulunut Sonkajärven kunta yli 5 prosentin omistusosuudellaan. Omistajavaihdoksen jälkeen yhtiö laajentui Ruotsiin yritysfuusioin ja -ostoin. [3][4]

Yhtiörakenne muokkaa

Konserniyhtiöistä Finndomo Oy hoiti tuotannon Suomessa, Finndomo AB Ruotsissa. Lisäksi konsernilla oli omaa rakennustuoteteollisuutta: Finndomo Ikkunat Oy ja Lagerholm Finnsauna Oy (konkurssi 2012). Konserniin kuului myös sijoitusyhtiö Finndomo Invest Oy.

Tuotanto muokkaa

Konsernilla oli yhdeksän talotehdasta: Suomessa Säynätsalossa, Hartolassa, Loviisassa, Sonkajärvellä ja Haukiputaalla sekä Ruotsissa Skellefteåssa, Hjältevadissa, Hässleholmissa ja Hultsfredissa.[1]

Markkinointi muokkaa

Pohjoismaiden lisäksi konserni oli Suomessa lähes 15 prosentin markkinaosuudellaan myös Suomen suurin talopakettivalmistaja. Suomessa markkinoitiin Omatalo-, Puutalo-, Vaajatalot- ja Avainkoti-talomerkkejä, Ruotsissa Modulenthus-, Hjältevadshus- ja Smartstart-merkkejä. Viroon, Latviaan, Liettuaan ja Venäjälle talopakettituotanto markkinoitiin Finndomo-merkin alla.[1]

Yrityssaneeraus ja konkurssit muokkaa

 
Omatalo Oy on sonkajärveläinen talovalmistaja, jonka talotehdas oli aiemmin osa Finndomoa.

15. helmikuuta 2012 Finndomo hakeutui yrityssaneeraukseen [5]. Finndomo Rakennus teki konkurssin 12.4.2012 [6]. 23.4.2012 Finndomo myi Sonkajärven tehtaansa Omatalo Oy:lle. [7] 20.7.2012 Finndomo myi Hartolan tehtaansa Stora Ensolle.[8]. Pohjois-Savon käräjäoikeus vahvisti 3.12.2012 saneerausohjelman, jonka mukaan yhtiön koko omaisuus realisoidaan eikä Finndomolla ole enää henkilökuntaa eikä liiketoimintaa. [9]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa