Fin de siècle
Fin de siècle (ransk. fin de siècle ”vuosisadan loppu”, ääntämys [fɛ̃ də sjɛkl]) on 1890-luvulla syntynyt käsite, jolla kuvataan koko länsimaisen kulttuurin pysähtynyttä ja hienostelevaa ajanjaksoa 1800–1900-luvun vaihteen Euroopassa.[1] Ennen kaikkea se viittaa 1800-luvun lopun kirjalliseen ja taiteelliseen ilmapiiriin, johon liittyi hienostuneisuutta ja hienostelua, eskapismia, äärimmäisyyteen vietyä kauneudenpalvontaa, kyllästyneisyyttä, pitkästymistä ja muodikasta epätoivoa. Kirjallisuuteen viitattaessa käsitteellä tarkoitetaan lähinnä Ranskan dekadentti-runoilijoiden aloittamaa liikettä sekä Englannissa vaikuttanutta estetismiä.[2]
Käsite syntyi Ranskassa kuvaamaan väsähtäneen ironian, epäilevän asenteen ja nautinnonhalun leimaamaa olemassaolon tapaa. Nimitys on peräisin F. de Jouvenotin ja H. Micardin näytelmän nimestä vuodelta 1888.[3]
Fin de siècle ja Belle Époque muokkaa
 |
Tämän artikkelin tai sen osan paikkansapitävyys on kyseenalaistettu. Voit auttaa varmistamaan, että kyseenalaistetut väittämät ovat luotettavasti lähteistettyjä. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Käsite liittyy belle époqueksi kutsuttuun aikakauteen, joka vallitsi Euroopassa 1880-luvulta 1910-luvulle. Belle époquea, ’kaunista aikakautta’, leimasi rauha, uusien teknologioiden esiinmarssi ja uudet tuulet taiteessa. Fin de siècle kuvaa aikaa, jolloin yltäkylläisyys ja elämän nautinnollisuus alkoi pitkästyttää hyvinvoivia yhteiskuntaluokkia. Samalla tunne väistämättä lähestyvästä muutoksesta voimistui.
Fin de siècle ja dekadenssi muokkaa
Fin de siècleen liitetään yleensä dekadenssin käsite. Dekadenssillä viitataan pääasiassa rappiollisuuteen, hedonismiin ja heikkoon moraaliin. Fin de sièclen asenteelle taas on tyypillistä todellisuuspakoisuus, esteettisyyden ylikorostus ja rappion ihannointi.
Dekadentti liike juontaa juurensa Edgar Allan Poen ja Théophile Gautierin teksteihin 1830-luvulla, mutta saavutti näkyvyyttä vasta Charles Baudelairen Pahan kukkia -teoksen (julk. 1857, suomennettu 1962) myötä, ja kulminoitui fin de siècleen.
Dekadenssiin liittyy korostunut tietoisuus omasta itsestä, joka syntyy usein liiasta hyvinvoinnista ja yltäkylläisyydestä. Dekadenttia asennetta ilmensi Baudelairen ohella muun muassa runoilija Paul Verlaine sekä kirjailija Oscar Wilde. Teoksissaan nämä rikkoivat totuttuja rajoja ja herättivät aikalaisissaan paheksuntaa. Baudelairen Pahan kukkia sai aikaan sakkotuomion. Wilden kirjoittama Dorian Grayn muotokuva joutui ankaran kritiikin kohteeksi homoeroottisten sävyjensä vuoksi.
Fin de siècle ja symbolismi muokkaa
1800-luvun lopulla Eurooppaa villitsi symbolismiksi nimetty taidesuuntaus, joka leimasi myös fin de siècleä. Pahan kukkia on nimetty symbolismin esikuvaksi runoudessa, kuvataiteessa taas Paul Gauguinin todellisuutta jäljittelemätön viivan käyttö edusti symbolismia. Symbolismille onkin tyypillistä todellisuuden kuvaaminen ”sellaisena kuin se on”, irtautuminen todenmukaisuudesta. Symbolismi vastustaa realismia ja naturalismia. Kiinnostuksen kohteina olivat ihmisen sielunelämä ja unet, reaalimaailman ulkopuoliset ilmiöt.
Fin de siècleen liittyy myös estetismin tyylisuunta, joka vaikutti Englannissa vuosisadan vaihteessa. Käytännössä estetismi tarkoittaa samaa kuin dekadenssi Ranskassa.
Tyylisuunnan edustajia muokkaa
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- Kämäräinen, Aki et al. (toim.): Suomen ja maailman taide - Hakemisto, Sanasto. WSOY, 1986. ISBN 951-0-10729-8
Viitteet muokkaa
- ↑ Kämäräinen et al . 1986, s. 90
- ↑ Britannica, The Editors of Encyclopaedia: Fin de siècle Encyclopedia Britannica. Viitattu 25.5.2021. (englanniksi)
- ↑ Facta-tietopalvelu
Kirjallisuutta muokkaa
- Concise Oxford Dictionary of Literary Terms, ed. Christopher Baldick, Oxford University Press, 1996.
- Facta-tietopalvelu, WSOY
- Oxford English Dictionary Online
- Oxford Essential Dictionary of Foreign Terms in English, ed. Jennifer Speake, Berkley Books, 1999.
- Tietojätti 2000 -sanakirja