Wikipedia

Ferdinand II (Sisilia)

Molempain Sisiliain kuningas (1830–1859)

Ferdinand II (12. tammikuuta 1810 Palermo – 22. toukokuuta 1859 Caserta)[1] oli Molempain Sisiliain kuningaskunnan kuningas vuosina 1830–1859. Hän hallitsi autoritaarisesti ja yksinvaltaisesti. Vallankumousvuoden 1848 aikana hän joutui hetkeksi myöntämää valtakunnalleen perustuslain, mutta kukisti pian vallankumouksen ja palasi absolutismiin.

Ferdinand II, Giovanni Salomonen maalaama muotokuva vuodelta 1851.
Kuningas Ferdinand II, F. Martorelli 1844

Hallitsijakauden alkuvuodet muokkaa

Ferdinand II:n isoisä oli kuningas Ferdinand I.[2] Hänen vanhempansa olivat silloinen kruununprinssi, myöhempi kuningas Frans I ja Espanjan infanta Maria Isabella de Bourbon. Ferdinand II tuli hallitsijaksi isänsä kuoltua 8. marraskuuta 1830. Molempain Sisiliain kuningaskunnan sisäiset asiat olivat tuolloin kurjalla tolalla, joten Ferdinand II pyrki heti valtakautensa alussa parantamaan hallintoa, lakeja ja valtionvarojen tilaa. Liberaalit suhtautuivat häneen aluksi toiveikkaasti, sillä hän antoi poliittisille vangeille yleisen armahduksen ja palautti virkoihinsa upseereita, joita oli erotettu tasavaltalaisiksi epäiltyinä. Vähitellen Ferdinand II kuitenkin omaksui yhä autoritaarisemman politiikan, ja alkoi käyttää armeijaa, poliisia, urkkijoita ja sensuuria poliittisen liberalismin tukahduttamiseen. Hän joutui tukahduttamaan useita kapinoita, joista kuuluisin oli niin sanottujen Bandieran veljesten johtama kapina vuonna 1844.[1][2]

 
Ensimmäinen puoliso Savoijin prinsessa Maria Cristina
 
Toinen puoliso Itävallan arkkiherttuatar Maria Teresa, Francesco Torr 1837

Avioliitot ja lapset muokkaa

Ferdinand II avioitui vuonna 1832 Sardinian ja Savoijin prinsessa Maria Cristinan (1812–1836) kanssa, joka oli Sardinian kuninkaan Viktor Emmanuel I:n ja Itävalta-Esten arkkiherttuatar Maria Teresan (1773–1832) nuorin tytär. Heille syntyi yksi poika, kruununprinssi ja tuleva kuningas Frans Il. Kuningatar Maria kuoli vuonna 1836 poikansa synnytykseen.

Vuonna 1837 Ferdinand II avioitui toisen kerran Itävallan arkkiherttuatar Maria Teresan (1816–1867) kanssa, joka oli Itävallan arkkiherttua Kaarlen ja prinsessa Henrietta von Nassau-Weilburgin (1797–1829) tytär. He saivat kolmetoista lasta, joista seitsemän eli aikuisiksi asti.

  • Luigi, Tranin kreivi (1. elokuuta 1838 – 8. kesäkuuta 1886), avioitui Baijerin herttuatar Mathilde Ludovikan kanssa, heidän ainoa tyttärensä, prinsessa Maria Teresa, avioitui Hohenzollern-Sigmaringenin prinssi Vilhelmin kanssa.
  • Alberto, Castrogiovannin kreivi (17. syyskuuta 1839 – 12. heinäkuuta 1844), kuoli 4-vuotiaana
  • Alfonso, Casertan kreivi (28. maaliskuuta 1841 – 26. toukokuuta 1934), avioitui serkkunsa Maria Antonian kanssa ja heillä oli jälkeläisiä. Nykyiset Bourbon-Sisilian sukulinjat polveutuvat hänestä.
  • Maria Annunziata (24. maaliskuuta 1843 – 4. toukokuuta 1871), avioitui Itävallan arkkiherttua Karl Ludvigin kanssa, heillä oli viisi lasta. Hänen pojanpoikansa oli Itävallan viimeinen keisari Kaarle I. Kuoli 28-vuotiaana keuhkotuberkuloosiin.
  • Maria Immacolata Clementina (14. huhtikuuta 1844 – 18. helmikuuta 1899), avioitui Itävallan arkkiherttua Karl Salvatorin kanssa, ei jälkeläisiä
  • Gaetano, Girgentin kreivi (12. tammikuuta 1846 – 26. marraskuuta 1871), avioitui Espanjan infanta Isabelin, Espanjan kuningatar Isabella II:n vanhimman tyttären kanssa ja hän sai Espanjan infanten tittelin; ei jälkeläisiä
  • Giuseppe, Luceran kreivi (4. maaliskuuta 1848 – 28. syyskuuta 1851), kuoli 3-vuotiaana
  • Maria Pia (21. elokuuta 1849 – 29. syyskuuta 1882), avioitui Roberto I:n, Parman ja Piacenzan herttuan kanssa, heillä oli jälkeläisiä
  • Vincenzo, Melazzon kreivi (26. huhtikuuta 1851 – 13. lokakuuta 1854), kuoli 3-vuotiaana
  • Pasquale, Barin kreivi (15. syyskuuta 1852 – 21. joulukuuta 1904), avioitui morganaattisesti Blanche Marconnayn kanssa, ei jälkeläisiä
  • Maria Luisa (21. tammikuuta 1855 – 23. elokuuta 1874), avioitui Bourbon-Parman prinssi Henrin, Bardin kreivin, kanssa, ei jälkeläisiä
  • Gennaro, Caltagironen kreivi (28. helmikuuta 1857 – 13. elokuuta 1867), kuoli 10-vuotiaana
 
Kuningas Ferdinand II, Alphonse Bernoud 1859

Vuoden 1848 vallankumous muokkaa

Sisilian Palermossa puhkesi 12. tammikuuta 1848 menestyksekäs vallankumous, joka sai myös Napolin liberaalit astumaan esiin vaatimustensa kanssa. Ferdinand II katsoi olevansa pakotettu myöntämään 29. tammikuuta valtakunnalleen perustuslain, joka perustui Ranskan vuoden 1830 peruskirjaan.[1][2] Kuningas joutui nimittämään samalla liberaalin hallituksen.[3] Hän joutui Napolin liberaalien painostuksesta muuttaman perustuslakia myöhemmin vielä demokraattisempaan suuntaan sekä hyväksymään huhtikuussa 1848 joukkojen lähettämisen Pohjois-Italiaan sotimaan Itävaltaa vastaan Italian yhdistymisen puolesta. Sisilian saaren parlamentti julisti 13. huhtikuuta Bourbonien vallan päättyneen Sisiliassa.[2] Kun Ferdinand II kieltäytyi tunnustamasta huhtikuussa Napolissa valittua parlamenttia kansalliskokoukseksi, Carlo Troyan liberaalihallitus erosi ja kuninkaan vallankaappausta pelätessään radikaalit sekä kansalliskaartilaiset ryhtyivät pystyttämään pääkaupungin kaduille barrikadeja.[3] Ferdinand määräsi tulittamaan kaupunkia sitä ympäröineistä linnakkeista ja otti sen takaisin haltuunsa 15. toukokuuta uskollisina pysyneiden sotajoukkojen, sveitsiläisrykmenttien ja katuköyhälistön (lazzaroni) avulla. Murskattuaan kaiken vastarinnan Ferdinand palautti valtansa seuraavan kolmen päivän aikana syrjäyttämällä perustuslain, hajottamalla parlamentin, nimittämällä konservatiivisemman hallituksen ja kutsumalla Itävaltaa vastaan lähetetyt joukot takaisin.[3][2][1]

Kesäkuussa 1848 järjestetyissä vaaleissa valittiin uusi parlamentti, joka ei kuitenkaan saanut koskaan todellista valtaa. Kuninkaan vastaista vastarintaa esiintyi mantereella tämän jälkeen vain Calabriassa, mutta se nujerrettiin heinäkuussa 1848. Syyskuussa Ferdinand II lähetti 20 000 miehen armeijan valtaamaan Sisiliaa. Messinan valtauksen yhteydessä kaupunkia pommitettiin ankarasti tykkitulella, jopa vastarinnan päättymisen jälkeenkin, minkä ansiosta Ferdinand sai lempinimen ”kuningas pommi” (Bomba). Englannin ja Ranskan väliintulo pakotti Ferdinandin tekemään lokakuussa 1848 aselevon Sisilian kapinallisten kanssa, mutta maaliskuussa 1849 hän jatkoi saaren valtausta ja lakkautti kokonaan Napolin parlamentin.[3] Palattuaan yksinvaltaiseen hallintoonsa Ferdinand II rankaisi ankarasti vallankumouksiin osallistuneita kansalaisia sellaisella tavalla, joka johti hänen tuomitsemiseensa monissa Euroopan maissa.[1][2] Hän ei kuitenkaan antanut ulkomaisen mielipiteen vaikuttaa maansa sisäisiin asioihin. Vuonna 1850 Ferdinandin valtakunnassa arvioitiin olevan noin 20 000 poliittista vankia.[2] Ferdinand tarjosi vuosina 1848–1850 Gaetan linnoituksesta turvapaikan paavi Pius IX:lle, joka oli joutunut pakenemaan Roomasta. Kuningas lähetti myös joukkojaan paavin pyynnöstä kukistamaan Rooman tasavaltaa vuonna 1849.[4]

Kun Ferdinandia vastaan oli joulukuussa 1856 tehty murhayritys, hän julisti Napolin piiritystilaan ja vetäytyi Casertaan, jossa vietti viimeiset vuotensa.[2] Hän eristäytyi aiempaa voimakkaammin kansalaisistaan pelätessään uusia henkeensä kohdistuvia salaliittoja. Ferdinand II kuoli vain 49-vuotiaana. Italian yhdistyminen johti koko Molempain Sisiliain kuningaskunnan romahtamiseen seuraavana vuonna.[1]

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b c d e f Ferdinand II (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 7.6.2014.
  2. ↑ a b c d e f g h Nordisk familjebok (1908), s. 54–55 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 7.6.2014.
  3. ↑ a b c d Bernard Cook: Two Sicilies, Kingdom of, 1848-49 (englanniksi) Encyclopedia of 1848 Revolutions. Ohion yliopisto. Viitattu 8.6.2014.
  4. ↑ Emiliana P. Noether: Roman Republic (englanniksi) Encyclopedia of 1848 Revolutions. Ohion yliopisto. Viitattu 8.6.2014.

Aiheesta muualla muokkaa


  Edeltäjä:
Frans I 		Molempain Sisiliain kuningas
1830–1859 		Seuraaja:
Frans II
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ferdinand_II_(Sisilia)&oldid=22248822”