Ferdinand Hiller
Ferdinand Hiller (24. lokakuuta 1811 Frankfurt am Main – 11. toukokuuta 1885 Köln) oli saksalainen säveltäjä, pianisti, kapellimestari ja musiikkiaiheisten kirjoitusten laatija.[1]
Elämä muokkaa
Hiller oli varakkaan juutalaisen liikemiehen Justus Hillerin ja tämän vaimon Regine o.s. Sichelin poika. Hän teki konserttidebyyttinsä 10-vuotiaana, muutti vuonna 1825 Weimariin ja sai siellä lisää musiikin opetusta Johann Nepomuk Hummelilta. Lokakuussa 1828 hän lähti Pariisiin, jonka salonkeihin hän pääsi suosituksillaan esiintymään. Hän tutustui muusikoihin ja kirjailijoihin, pääsi Luigi Cherubinin suojatiksi, tapasi Giacomo Meyerbeerin, Gioacchino Rossinin, Friedrich Kalkbrennerin sekä Hector Berliozin ja muodosti läheiset ystävyyssuhteet Franz Lisztin ja Frédéric Chopinin kanssa. Hänen taloudellinen tilanteensa mahdollisti täyden omistautumisen säveltämiselle, konsertoimiselle ja opettamiselle.[1]
Vuonna 1836 Hiller palasi Frankfurtiin ja toimi vuoden ajan Cäcilienvereinin johtajana. Seuraavat viisi vuotta hän vietti jälleen ulkomailla, enimmäkseen Italiassa. Hänen oopperansa Romilde ei Milanossa ollut menestys, mutta Leipzigissa hän sai suosiota oratoriollaan Die Zerstörung Jerusalems (Op. 24). Hän myös johti Leipzigissa Gewandhausin konsertteja vuonna 1843 Felix Mendelssohnin sijaisena. Seuraavana vuonna Hiller asettui nuoren vaimonsa kanssa Dresdeniin. Hänen suunnitelmansa tilauskonserttisarjan luomisessa kapellimestarina epäonnistui, kuten myös hänen oopperansa Traum in der Christnacht (1845) ja Konradin (1847).[1]
Vuonna 1847 Hiller otti vastaan kapellimestarin paikan Düsseldorfissa, jossa hän myös aktivoitui kaupungin politiikassa. Vuodesta 1850 lähtien hänen taiteellisen toimintansa keskuksena oli Köln, johon hän meni uuden nimityksen johdosta. Hän onnistui hankkimaan mainetta itse perustamalleen orkesterille ja sai Kölnin konservatoriolle tunnettavuutta sen johtajan asemassa. Hänen oppilaidensa joukossa olivat Max Bruch, Friedrich Gernsheim ja Engelbert Humperdinck. Hillerin lukuisat artikkelit keskittyvät lähinnä musiikkielämään ja -persooniin. Pianistina hän esiintyi eri puolilla Eurooppaa ja saavutti arvostusta muiden muassa Johann Sebastian Bachin, Wolfgang Amadeus Mozartin ja Ludwig van Beethovenin teosten tulkinnoillaan, joiden ohella hän esitti omia sävellyksiään. Talvella 1852 hän vieraili jälleen Pariisissa johtamassa italialaista oopperaa.[1]
Työ säveltäjänä muokkaa
Hiller jätti jälkeensä lukuisten kirjoitustensa ohella yli kaksisataa musiikkiteosta. Hän pitikin itseään ensisijaisesti säveltäjänä. Hän kuitenkin oli musiikin suhteen ajalleen konservatiivinen eikä siksi menestynyt. Huomattava osa Hillerin tuotannosta koostuu pianomusiikista. Eniten kiinnostusta herättivät soolopianolle sävelletyt Rhythmische Studien (op. 52) ja Ghazèles (op. 54). Soolopianoteosten ohella hän sävelsi piano-osuuden sisältänyttä kamarimusiikkia sekä teoksia pianolle ja orkesterille, kuten kolme konserttoa (opukset 5, 69 ja 170) ja Konzertstückin (op. 113).[1]