Fair use on Yhdysvaltojen tekijänoikeuslainsäädännössä määritelty käsite, jonka perusteella voi poikkeustapauksissa käyttää tekijänoikeuden muuten suojaamaa materiaalia. Tilannetta pitää tarkastella kokonaisuutena: saako tiettyjä osia tietystä teoksesta käyttää tietyssä tilanteessa.[1]

Yhdysvaltain Fair use on osa kopiointioikeuksien tärkeimpiä rajoituksia. Säädös on kehittynyt useiden oikeustapausten päätösten tuloksena. Artikla 107:ssa luetellaan kohtuullisen ("fair") käytön tarkoituksia, kuten kritiikki, kommentti, uutisraportointi, opetus, opinnäyte ja tutkimus. Artiklassa mainitaan neljä tekijää, joiden mukaan kohtuukäyttöä määritellään:

  • Käytön tarkoitus ja luonne, onko käyttö esimerkiksi luonteeltaan kaupallista tai voittoa tavoittelematonta koulutusta
  • Kopioitavan teoksen luonne
  • Käytetyn osan määrä ja oleellisuus suhteessa tekijänoikeuden alaiseen teokseen kokonaisuutena
  • Käytön vaikutus potentiaaliseen markkinaan tai tekijänoikeuden alaisen teoksen arvoon

Yhdysvaltain tekijänoikeustoimiston mukaan ero kohtuullisen käytön ja sen loukkauksen välillä saattaa olla epäselvä ja sen määrittely vaikeaa.[2]

Suomen lainsäädäntö ei tunne tätä kohtuullisen käytön periaatetta. Sen sijaan Suomessa tunnetaan sitaattioikeus, yksityiskäyttöoikeus sekä erityisesti opetukseen liittyviä poikkeussääntöjä (kuten teosten esittämisoikeus opetuksessa).

Muun muassa Etelä-Korea on lisännyt lakiinsa kohdan vastaavalle käyttötapaukselle.[3]

Soveltaminen Internetissä muokkaa

Käytäntöön soveltaminen Internetissä on ristiriitainen koska eri maissa on eri tekijänoikeuskäytäntöjä. YouTube on lisännyt käytännön, jolla videot voivat säilyä eri maissa näkyvillä. Vaikute käytäntöön oli Toein vaatimus poistaa pitkiä anime- ja manga-arvosteluja sisältäviä videoita palvelusta.[4]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Korpela J: Tekijänoikeuden rajoitusten tulkinnasta Datatekniikka ja viestintä 2002
  2. Fair use Copyright. 2009. U.S. Copyright Office. Arkistoitu 20.12.2007. Viitattu 3.1.2012. (englanniksi)
  3. Jaewoo Cho: As Korea Implements Fair Use, Two Cases Offer Precedent for Flexible Copyright Exceptions and Limitations infojustice.org. 18.2.2013. Viitattu 27.1.2022. (englanniksi)
  4. Isaiah Colbert: YouTuber Hit With Ungodly Number Of Anime Copyright Strikes Gets A Win For Everyone kotaku.com. 27.1.2022. Viitattu 27.1.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa