FSM Beskid on puolalainen konseptiauto, jonka tarkoitus olisi ollut korvata vanha Polski Fiat 126p. Beskidin suunnittelu annettiin tehtäväksi vuonna 1972 perustetulle yritykselle nimeltä Bosmal, joka oli käytännössä FSM:n tytäryhtiö. Beskidin suunnittelu aloitettiin vuonna 1981, ja suunnittelua johti insinööri Wieslaw Wiatrak. Vuonna 1983 valmistui ensimmäinen prototyyppi.

FSM Beskid

Beskidin erikoisuus oli sen suhteellisen kaunis ja aerodynaaminen kori, jonka oli suunnitellut Varsovan akademia. Beskid näyttää hahmoltaan samankaltaiselta kuin Renault Twingo. Beskidin kori poikkeuksellisesti tuulitunnelitestattu, ja tuloksena oli nykyäänkin hyvä arvo 0.29. Tämä tuotti Beskidille pienen kulutuksen, puolalaiset ilmoittivat kulutukseksi poikkeuksellisen vähäisen 3,9 (l/100km) 90 km/h vauhdissa.

Beskidistä tehtiin noin seitsemän prototyyppiä, jotka olivat kaikki vajaat 3,5 metriä pitkiä. Autossa oli alkujaan vanhanaikaisesti rumpujarrut joka pyörässä, mutta myöhemmin tulivat tilalle levyjarrut eteen. Jousitus oli erillinen, edessä joustintuet. Melkein kaikissa Beskideissä oli Polski Fiat 126p:stä muokattu moottori, joka tuotti vähintään 20 kW. Teholukema on suhteellisen vähän jopa Beskidin pieneen painoon (alle 700 kg) nähden. Huippunopeus (120 km/h) oli vähän länsimaisiin vastaaviin tuotteisiin nähden.

Teknisesti Beskid oli lähellä vanhaa Polski Fiat 126p:tä, mutta koritekniikka oli modernia, ja sisätilat suuremmat. Beskidin oli tarkoitus varustaa myöhemmin paremmalla moottorilla, mutta koko auto ei päässyt tuotantoon, koska Fiat toi valmistukseen modernimman Cinquecentonselvennä.

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä autoihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.