FC Jerevan

(Ohjattu sivulta FC Yerevan)

FC Jerevan (arm. Ֆուտբոլային Ակումբ Երեւան - Futbolayin Akumb Yerevan) on jalkapalloseura Jerevanin kaupungista. Seura perustettiin vuonna 1995, mutta sen toiminta lopetettiin vuonna 2000. Seura perustettiin uudestaan vuonna 2018.

FC Jerevan
Koko nimi FC Jerevan
Perustettu 1995
Uudelleen 2018
Lakkautettu 2000
Kaupunki Jerevan, Armenia
Kenttä Hrazdan Stadium
– kapasiteetti 53 849
}}
Kotipeliasu
}}
Vieraspeliasu

Historia muokkaa

Seura perustettiin vuonna 1995[1] ja se nousi heti pääsarjaan.[2] Ensimmäisellä pääsarja-kaudellaan FC Jerevan sijoittui sarjan kolmanneksi.[3] Seuraavalla kaudella joukkue sijoittui jälleen kolmanneksi.[4] Kaudella 1997 pelattiin syyskausi siirtymäkauden vuoksi ja tällöin FC Jerevan voitti sarjamestaruuden.[5] Mestaruuden myötä seura pääsi ensimmäistä kertaa Mestarien liigan karsintoihin, mutta putosi heti ensimmäisellä kierroksella HJK:ta vastaan.[6] Kausina 1998 ja 1999 seura sijoittui jälleen pronssille ja viidenneksi.[7][8] Ennen kauden 2000 alkua seuran toiminta lopetettiin.[9] FC Jerevan perustettiin uudelleen vuonna 2018.[10]

Lähteet muokkaa

  1. CLUB: F.C. Yerevan, Yerevan EU Foorball. Viitattu 10.4.2011. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  2. Manaschev, Erlan: Armenia 1995 Transitional Spring Season RSSSF. Viitattu 10.4.2011. (englanniksi)
  3. Manaschev, Erlan: Armenia 1995/96 RSSSF. Viitattu 10.4.2011. (englanniksi)
  4. Manaschev, Erlan: Armenia 1996/97 RSSSF. Viitattu 10.4.2011. (englanniksi)
  5. Manaschev, Erlan: Armenia 1997 Transitional Fall Championship RSSSF. Viitattu 10.4.2011. (englanniksi)
  6. Ross, James M. & Stokkermans, Karel: European Competitions 1998-99 RSSSF. Viitattu 10.4.2011. (englanniksi)
  7. Manaschev, Erlan: Armenia 1998 RSSSF. Viitattu 10.4.2011. (englanniksi)
  8. Manaschev, Erlan: Armenia 1999 RSSSF. Viitattu 10.4.2011. (englanniksi)
  9. Manaschev, Erlan: Armenia 2000 RSSSF. Viitattu 10.4.2011. (englanniksi)
  10. ՖԱ «Երևան»-ը կմասնակցի Առաջին խմբի առաջնությանը 13. heinäkuuta 2018. FFA. Viitattu 15.10.2019. (amharaksi)