FC Inter Turku

turkulainen jalkapalloseura

Football Club International Turku eli FC Inter on vuonna 1990 perustettu turkulainen jalkapalloseura, joka on pelannut Suomen pääsarjassa, Veikkausliigassa, yhtämittaisesti kaudesta 1999 lähtien.[1] FC Inter pelaa kotiottelunsa Veritas-stadionilla, ja seuran tunnusvärit ovat sininen ja musta. FC Inter on voittanut Suomen mestaruuden kaudella 2008 sekä Suomen Cupin 2009 ja 2018. Lisäksi se on saavuttanut Veikkausliigassa neljä ja Suomen Cupissa kolme hopeaa.

FC Inter
Koko nimi Football Club International Turku
Perustettu 18. kesäkuuta 1990
Kaupunki Turku
Kenttä Veritas Stadion
– kapasiteetti 8 072
Sarja Veikkausliiga
Sarjataso 1.
Värit          
Puheenjohtaja Stefan Håkans
Päävalmentaja Vesa Vasara
}}
Kotipeliasu
}}
Vieraspeliasu
Mitalit
Veikkausliiga
Kultaa Kultaa 2008
Hopeaa Hopeaa 2011, 2012, 2019, 2020
Suomen Cup
Kultaa Kultaa 2009, 2018
Hopeaa Hopeaa 2014, 2015, 2020, 2022
Liigacup
Kultaa Kultaa 2008
Hopeaa Hopeaa 2007, 2022

Historia muokkaa

1990-luku muokkaa

Football Club Inter Turku r.y. -nimisen yhdistyksen perustamissopimuskirja allekirjoitettiin 18. kesäkuuta 1990 Turun Linnankadulla sijaitsevassa niin sanotussa Boren talossa. Kahdeksanhenkiseen ryhmään kuuluivat Stefan ja Anneli Håkans, Göran Wikstedt, Frank Schauman, Olli Elomo, Jouko ja Barbro Sipilä sekä Taina Lehtimäki. Turun seuravaihtoehdot eivät olleet miellyttäneet kaikkia Nappulaliiga-aikaansa lopetelleita poikia, joten heidän vanhempansa perustivat uuden seuran. Toiminta aloitettiin yhdellä D-juniorijoukkueella. Seuran perustamisen tarkoituksena oli harrastusmahdollisuuksien luominen.[2] Väreiksi valittiin sininen ja musta (kolmas väri punainen). Vaakunan muotoinen logo on käytössä edelleen.[3] Seuran nimi rekisteröitiin virallisesti syyskuussa 1991.[4] Seuran nimi ja sinimustat värit viittaavat tunnettuun italialaiseen esikuvaan FC Internazionale Milanoon.

Seuran juniorimäärä kasvoi koko ajan ja Stefan Håkans päätti perustaa edustusjoukkueen FC Interille. FC Inter otti kaudelle 1992 Kolmosessa pelanneen NaKu:n paikan ja sijoittui sarjassa lopuksi viidenneksi. Inter pelasi kotiottelunsa Urheilupuiston yläkentällä. Kaudelle 1993 FC Inter otti talousvaikeuksissa painineen TuTo:n paikan Kakkosessa. Toiminta alkoi muuttua enemmän ammattimaiseksi vaikka harrastelijapohjalla toimittiin vielä. Seuraan saapui kolme brasilialaista: Nicca (keskikenttä), Marcelo (allround) ja Fabio (hyökkääjä). Suurin hankinta kaudelle oli kuitenkin SM-sarjassakin menestyksellä pelannut Tero Forss. TuTo:sta seuraan tuli nuori Petri Lehtonen. Tavoitteeksi laitettiin nousu Ykköseen. Pelaajahankinnat olivat onnistuneita ja nousu varmistui hyvissä ajoin ennen kauden päätöstä. Inter pelasi kotiottelunsa Kupittaalla. [3]

Nousu Veikkausliigaan onnistui toisella yrittämällä 1995. Liiganousija otti heti tavoitteekseen syrjäyttää TPS Turun ykkösjoukkueena. Tärkein hankinta oli maajoukkueen veteraanipuolustaja Erkka Petäjä. Jo nousua olivat juonimassa kokeneet liigamiehet Steven Polack ja maalivahti Jyrki Rovio. Hannu Paatelon valmentama joukkue aloitti ensimmäisen liigakautensa 1996 suorastaan loistavasti 10 peräkkäisellä ottelulla vailla tappioita. FC Inter johti liigaa, kunnes TPS ohitti sen voitettuaan Kupittaan ensimmäisen paikalliskamppailun yli 8000 katsojan edessä 2–1. Kun liigaa oli jäljellä kolme ottelua, oli FC Inter vain yhden pisteen kärkeä jäljessä. Kun nämä kuitenkin tuottivat vain yhden pisteen, sinimustat jäivät kuuden joukkueen mitalisarjan hännille.

Erinomaista debyyttikautta seurasi yllättävän raju pudotus. Kun FC Inter elokuun alussa 1997 putosi liigan yhdeksänneksi, vaihdettiin Paatelon tilalle ruoriin Tomi Jalo. Syöksy kuitenkin vain jyrkkeni: viimeisessä 10 pelistään FC Inter hävisi seitsemän, kaikki tekemättä yhtään maalia. Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä FC Inter piti perää pisteen perässä TP-Seinäjokea. Sinimustat löivät vieraissa FF Jaron, mutta pohjalaiset hakivat yliaikamaalilla voiton Rovaniemeltä tuomiten FC Interin Ykköseen. Putoamisesta huolimatta joukkue pysyi koossa, ja paluu liigaan onnistuikin välittömästi. Liigan laajentamisella oli tosin osuutta asiaan, sillä FC Inter sijoittui Ykkösen loppusarjassa kolmanneksi FC Lahden ja Kotkan TP:n jälkeen. Nousu varmistui Steven Polackin valmennuksessa, mutta uudeksi liigaluotsiksi valittiin helsinkiläinen Timo Askolin.

FC Inter palasi heti mitalitaisteluun vuoden 1999 Veikkausliigassa. Tosin kilpailu koski vain pronssia Hakan ja HJK:n karattua muilta jo varhain. FC Inter sijoittuikin runkosarjan kolmanneksi, mutta kun mitalisarjan viisi viimeistä ottelua sujuivat vailla voittoa, putosi sijoitus kaksi pykälää. TPS jäi kuitenkin ensi kerran sarjataulukossa taakse. Kauden löytöjä olivat ruotsalaiset toppari Joakim Jensen ja keskushyökkääjä Richard Teberio. FC Interin maalin sulki tehokkaasti Magnus Bahne. Vuonna 2000 FC Inter omaksui linjan, josta tuli sen tavaramerkki tuleville vuosille. Raitapaitaa kantoi kauden aikana viisi argentiinalaista pelaajaa, joista keskikenttämiehet Gabriel Flores, Fernando Della Sala ja Arístides Pertot osoittautuivat tekijämiehiksi. Koko kauden keskikastissa pysytellyt FC Inter sijoittui lopulta seitsemänneksi. Kauden jälkeen Timo Askolin palasi Helsinkiin ja sai seuraajakseen porilaisen Pertti Lundellin, TPV:n entisen mestaruusvalmentajan.

2000-luku muokkaa

 
Turun derby FC Inter – TPS kesäkuussa 2005.

Lundellin FC Inter nousi varsin korkealle vuoden 2001 Veikkausliigan ennakkoveikkailuissa. HJK:hon lähteneen Jensenin korvasi topparina argentiinalainen Diego Corpache. TPS:n pudottua Ykköseen FC Inter oli nyt Turun ainoa liigajoukkue. Teberion hurja maalivire piti FC Interin mukana mitalivauhdissa alkukauden, mutta lopulta saaliiksi jäi tutunoloinen viides sija kaukana kärkikolmikon takana. FC Interin vuosi 2002 oli hämmästyttävän kaksijakoinen. Sinimustat aloittivat kauden jälleen kirkkaasti. Heinäkuinen 5–1-voitto VPS:stä nosti FC Interin jopa liigan kärkeen. Jäljellä olleista 15 liigapelistään FC Inter voitti kuitenkin vain yhden – viimeisen. Maalinteko onnistui raitapaidoilta näistä otteluista vain neljässä. Loppusijoitus ei kuitenkaan painunut kuudetta sijaa alemmas. Ilahduttavaa kaudessa oli toppari Ari Nymanin läpimurto.

Pertti Lundellin erottua terveyssyistä kauden 2003 kynnyksellä FC Interin ohjat otti Kari Virtanen. Mitalitavoitteesta ei tingitty, vaikka joukkue oli nuorentunut. Kautta piristivät uusi kotiareena, Kupittaan paikalle noussut Veritas Stadion, ja paikalliskamppailut liigaan palannutta TPS:ää vastaan. Edelliskaudesta täysin poiketen FC Inter otti kauteen heikon lähdön ja vertyi vasta loppukesällä. Viimeisestä 10 ottelustaan sinimustat hävisivät vain kaksi. Arístides Pertot iski näissä otteluissa 9 maalia, joista viimeinen käytännössä riisti Hakalta Suomen mestaruuden. FC Interin omaksi sijoitukseksi jäi seitsemäs. Vuosi 2004 oli erinomainen turkulaiselle jalkapallolle. Sekä FC Inter että TPS taistelivat Veikkausliigan mitaleista loppumetreille saakka, ja kummankin katsojamäärät nousivat kohisten. FC Interin liigakausi oli pitkästä aikaa tasaisen vahva. Mitalitoiveet elivät vielä viimeisellä kierroksella. Sinimustat ylsivät Pietarsaaressa kuitenkin vain tasapeliin, kun edellä olleet AC Allianssi ja Tampere United voittivat omat ottelunsa. Neljäs sija oli kuitenkin FC Interin siihenastisen historian paras liigasaavutus.

Liigakaudella 2005 FC Interillä oli entistä nuorempi ja kotimaisempi leima. Tulokkaat Tomi Petrescu ja Miikka Ilo viimeistelivät molemmat 7 liigamaalia, mutta tehokkain sinimustien pelaaja oli värikäs kamerunilainen Serge N’Gal. Tutuksi tulleeseen tapaansa FC Inter taisteli mitalista pitkään ja menetti sen viime kierroksilla. Kun viimeiset kolme ottelua toivat vain yhden pisteen, tuli loppusijoitukseksi viides. Kesällä toteutui kuitenkin puheenjohtaja Håkansin pitkäaikainen unelma euro-otteluista, kun FC Inter eteni Intertoto-cupissa toiselle kierrokselle. Kausi jäi Inter-ikonin, seurassa miltei sen alkuhämäristä lähtien pelanneen Samuli Lindelöfin viimeiseksi. Keskinkertaisten liigakausien pitkä sarja päättyi vuonna 2006. Joukkue menetti paljon tehostaan N’Galin lähdettyä Ranskaan ja Pertotin Tampereelle. Keskikesän viiden ottelun tappioputki pudotti FC Interin taisteluun liigapaikan puolesta. Kun tilanne ei loppukesällä parantunut, sai Virtanen lähteä. Sinimustat kiskoi kuiville hollantilainen, Sveitsissä valmentanut René van Eck. Kymmenes sija tiesi myös sitä, että ensi kerran sitten vuoden 1999 FC Inter sai päästää TPS:n sarjataulukossa edelleen.

Van Eckin palattua Sveitsiin Håkans palkkasi FC Interin valmentajaksi tämän maanmiehen Job Dragtsman. Liigakaudelle 2007 joukkue muuttui paljon. Bahnen, Nymanin ja Petrescun tilalle saapuivat hollantilainen toppari Jos Hooiveld, nigerialainen keskikenttämies Dominic Chatto ja KuPS:in sierraleonelainen maalivahti Patrick Bantamoi. Kausi sujui uusien kuvioiden hiomisessa. FC Inter käväisi liigassa parhaimmillaan viidentenä ja päätyi lopulta yhdeksänneksi. Seurajohto säilytti kuitenkin kärsivällisyytensä. Stefan Håkansin pitkä odotus palkittiin vuonna 2008. Ennen liigakauden alkua kaikki katseet kohdistuivat TPS:ään, jonka oli määrä palauttaa Suomen mestaruus Turkuun ensi kerran sitten vuoden 1975. FC Inter tyrmäsi kuitenkin paikallisvastustajansa heti toisella pelikierroksella 4–0, otti liigan johtopaikan seuraavalla kierroksella eikä siitä enää luopunut. Ensimmäisen liigatappionsa sinimustat hävisivät vasta 18. ottelussaan, senkin viime hetken maalilla HJK:lle 3–2. Ongelmia tuli vasta loppusuoralla. FC Honka tavoitti FC Interin johdon kolme kierrosta ennen loppua, ja joukkueiden keskinäinen ottelu Turussa päättyi 0–0. FC Inter sai pisteen eron edukseen maalittomalla tasapelillä Myllykoskella, kun FC Honka hävisi oman ottelunsa. Päätöskierroksella riitti täten kotivoitto FF Jarosta, joka tuli Severi Paajasen ja kroaatti Domagoj Abramovićin maaleilla 2–0. Mestaruuskauden avainpelaajia olivat Bantamoi, Hooiveld ja Chatto, läpimurtomiehiä puolustaja Joni Aho sekä keskikenttämiehet Severi Paajanen, Mika Ojala ja Mika Mäkitalo. Valmentaja Dragtsma joutuikin uusiin rakennustöihin, kun Hooiveld ja Chatto lähtivät jatkamaan uraansa Ruotsissa.

Mestaruuden puolustaminen oli odotetun vaikeaa. Veikkausliigan kaudella 2009 FC Interin alakertaa vahvistivat paluumuuttajat Ari Nyman ja Arístides Pertot. Uudet ulkomaalaishankinnat eivät sitä vastoin nousseet lähtijöiden tasolle. FC Inter avasi kauden mainiosti pysytellen kärjen tahdissa aina juhannukseen saakka. Toiveet mestaruuden uusimisesta karisivat kuitenkin keskikesällä viiden ottelun voitottoman jakson myötä. Syyskausi sujui jälleen vahvemmin, mutta viidettä sijaa korkeammalle ei sinimustilla lopulta ollut asiaa. Palstatilaakin sai enemmän TPS, joka kamppaili loppuun saakka mestaruudesta. FC Interin ilonaiheita oli Timo Furuholmin läpimurto maalipörssissä (11 osumaa). Kausi sai lopulta onnellisen päätöksen, kun FC Inter voitti Suomen cupin finaalissa Tampere Unitedin Kennedy Nwangangan ja Timo Furuholmin osumilla 2–1. Liigakauden 2010 tärkein vahvistus oli Hakasta palannut keskikenttämies Mika Mäkitalo. Ulkomailta ei tälläkään kertaa löytynyt merkittävää apua Kennedy Nwangangaa lukuun ottamatta. Edelliskauden profiilipelaajia vaivasivat loukkaantumiset: Patrick Bantamoi oli syrjässä puoli kautta, Timo Furuholm lähes koko vuoden. Interin parhaaksi maalintekijäksi kohosikin laitapakista laitalinkiksi nostettu kapteeni Henri Lehtonen, joka viimeisteli peräti 11 osumaa. Huteran kevään jälkeen FC Inter nousi liigan turvalliseen keskikastiin mutta ei missään vaiheessa kuudetta sijaa korkeammalle. Paikallisvertailussakin TPS veti pitemmän korren.

2010-luku muokkaa

 
FC Inter Turun kannattajaryhmät Ultraboyz ja Armada Turun derbyssä.

FC Inter palasi vihdoin mitalikantaan vuonna 2011. Sinimustien hyvää kautta varjosti vain HJK:n ylivoima, joka jätti tavoiteltavaksi vain hopeamitalin. Se näytti FC Interille tulevan varmasti, kunnes lokakuun viime kierroksilla tahti alkoi hyytyä. Päätösottelussaan FC Inter kohtasi kotikentällään tasapisteisiin nousseen JJK:n FC Hongan vaaniessa kahden pisteen päässä. Timo Furuholmin ja Henri Lehtosen maalit toivat turkulaisille helpottavan 2–1-voiton. Hopeamitalien taustalla oli tasavallan kenttien pelottavin hyökkäyskolmikko. Timo Furuholm iski peräti 22 liigamaalia, enemmän kuin kukaan 10 vuoteen. Mika Ojala säesti 16 maalilla ja Henri Lehtonen 15:llä. Furuholm ja Ojala esiintyivät tutkaparina maajoukkueessakin, johon kutsuttiin myös puolustaja Joni Aho ja keskikenttämies Joni Kauko. Hopeajoukkueen maalia vartioi tiiviisti Ruotsista palannut Magnus Bahne. FC Interin pelaajat juhlivat Veikkausliigan palkintogaalassakin, kun Furuholm valittiin Vuoden liigapelaajaksi ja Ojala Vuoden keskikenttäpelaajaksi.[5]

2020-luku muokkaa

FC Inter sijoittui vuoden 2022 liigacupissa hopealle, kun se hävisi Espoonlahdessa pelatussa loppuottelussa FC Hongalle maalein 3–1.[6] Samalla kaudella Inter ylsi hopealle myös Suomen Cupissa, loppuottelun voitti silloin KuPS 1–0.[7]

Värit ja tunnukset muokkaa

Peliasu muokkaa

 
Timo Furuholm FC Interin pelipaidassa.

FC Interin ykköspeliasuun kuuluvat sinimusta paita, mustat housut ja mustat sukat. Kakkospeliasu oli kaudella 2016 kokopunainen.[8] Sinimustat värit lainattiin Milanon Interiltä.[9]

Logot muokkaa

Seuran tunnus on saanut innoituksensa Kamerunin jalkapallomaajoukkueelta, joka oli iso puheenaihe vuoden 1990 MM-kilpailujen aikaan, samoihin aikoihin FC Inter Turun perustamisen kanssa.[9]

Stadion muokkaa

Pääartikkeli: Veritas-stadion
 
Veritas-stadion.

FC Inter pelaa kotiottelunsa Veritas-stadionilla Kupittaalla, aivan Turun keskustan tuntumassa. Stadionilla pelaa myös toinen turkulainen seura TPS.

Stadion käsittää kolme katsomoa: vuoden 1952 olympialaisiin valmistuneen Olympiakatsomon, vuonna 2003 valmistuneen pääkatsomon, sekä vuoden 2009 naisten EM-kisoihin valmistuneen päätykatsomon. Veritas Stadionin istumakapasiteetti on 8 072 paikkaa, jonka lisäksi stadionilla on optio 1 300 seisomapaikalle.

FC Interin ja koko Veritas-stadionin yleisöennätys on 19. lokakuuta 2019 Suomen mestaruuden ratkaisseesta Interin ja KuPS:n ottelusta, jota seurasi 9 125 katsojaa.[10] Veritas Stadionilla on lämmitettävä luonnonnurmi (107 × 67 m) joka on edellytyksenä siihen, että Turussa voidaan pelata myös kansainvälisiä otteluita.[11]

Pelaajat ja valmentajat muokkaa

Nykyinen joukkue muokkaa

Päivitetty 16. toukokuuta 2022.[12]

Nro Paikka Pelaaja
1 M   Walter Viitala
2 P   Jussi Niska
3 P   Juuso Hämäläinen
5 K   Noah Nurmi
6 P   Roger Bonet
8 K   Matias Ojala
10 H   Petteri Forsell
11 H   David Haro
12 M   Matias Riikonen
13 H   Joonas Lepistö
Nro Paikka Pelaaja
14 H   Elias Mastokangas
16 K   Tommi Jyry
18 K   Markus Arsalo
19 K   Aleksi Paananen
20 P   Juho Hyvärinen
21 H   Matias Tamminen
22 P   Luka Kuittinen
24 P   Ryan Mahuta
25 P   Rodrigo Arciero
26 H   Otto Lehtisalo
27 P   Jan Heinonen
28 K   Roope Kantola

Entiset pelaajat muokkaa

Valmentajat muokkaa

Entiset päävalmentajat muokkaa

Saavutukset ja ennätykset muokkaa

Saavutukset muokkaa

  • Suomen mestaruus: 1 (2008)
  • SM-hopea: 4 (2011, 2012, 2019, 2020)
  • Suomen Cup: 2 (2009, 2018)
  • Suomen Cup, hopea: 4 (2014, 2015, 2020, 2022)
  • Liigacup: 1 (2008)
  • Liigacup, hopea: 2 (2007, 2022)

Eurocup-ottelut muokkaa

Kausi Kilpailu Kierros Vastustaja Tulos
2005 Intertoto Cup 1.   ÍA 0–0, 4–0
2.   Varteks 2–2, 3–4
2009 Mestarien liiga 2.   Sheriff Tiraspol 0–1, 0–1
2010 Eurooppa-liiga 3.   Genk 1–5, 2–3
2012 Eurooppa-liiga 2.   Twente 1–1, 0–5
2013 Eurooppa-liiga 1.   Víkingur Gøta 0–1, 1–1
2019 Eurooppa-liiga 1.   Brøndby IF 1–4, 2–0
2020 Eurooppa-liiga 1.   Honvéd 1–2 (jo)
2021 Konferenssiliiga 1.   Puskás AFC 1–1, 0–2
2022 Konferenssiliiga 1.   KF Drita 1–0, 0–3

Seuraennätykset muokkaa

  • Eniten maaleja: Tero Forss, 74 (1993–2001)
  • Eniten otteluita: Magnus Bahne, 234 (1998–2015 )
  • Yleisöennätys: 9 125 (FC Inter–Kups 2019)

Tilastot muokkaa

Sarjasijoitukset muokkaa

     Pääsarja

Kausi Sarja Sija O V T H TM - PM P
1992 Kolmonen 6. 22 9 2 11 39 - 37 29
1993 Kakkonen (Länsilohko) 2. 22 14 5 3 71 - 32 47
1994 Ykkönen 3. 26 11 9 6 47 - 25 42
1995 Ykkönen 1. 26 17 5 4 63 - 20 56
1996 Veikkausliiga 6. 27 11 6 10 28 - 30 39
1997 Veikkausliiga 10. 27 6 8 13 23 - 42 26
1998 Ykkönen (Etelälohko) 2. 18 9 5 4 32 - 16 32
1998 Ykkönen (Noususarja) 3. 9 4 2 3 9 - 10 17
1999 Veikkausliiga 5. 29 11 6 12 38 - 37 39
2000 Veikkausliiga 7. 33 11 7 15 47 - 54 40
2001 Veikkausliiga 5. 33 15 4 14 46 - 47 49
2002 Veikkausliiga 6. 29 9 9 11 33 - 29 36
2003 Veikkausliiga 7. 26 10 5 11 43 - 41 35
2004 Veikkausliiga 4. 26 13 5 8 42 - 34 44
2005 Veikkausliiga 5. 26 12 8 6 38 - 20 44
2006 Veikkausliiga 10. 24 7 7 10 25 - 35 28
2007 Veikkausliiga 9. 26 7 13 6 32 - 28 33
2008 Veikkausliiga 1. 26 15 9 2 46 - 12 54
2009 Veikkausliiga 5. 26 11 7 8 38 - 30 40
2010 Veikkausliiga 6. 26 10 7 9 34 - 32 37
2011 Veikkausliiga 2. 33 16 9 8 70 - 44 57
2012 Veikkausliiga 2. 33 17 7 9 57 - 42 58
2013 Veikkausliiga 9. 33 9 13 11 31 - 38 40
2014 Veikkausliiga 9. 33 8 12 13 42 - 47 36
2015 Veikkausliiga 4. 33 13 10 10 45 - 35 49
2016 Veikkausliiga 11. 33 7 11 15 28 - 41 32
2017 Veikkausliiga 9. 33 10 8 15 54 - 57 38
2018 Veikkausliiga 7. 33 10 10 13 37 - 44 40
2019 Veikkausliiga 2. 27 15 3 9 42 - 29 48
2020 Veikkausliiga 2. 22 12 5 5 36 - 17 41
2021 Veikkausliiga 4. 27 14 3 10 45 – 32 45
2022 Veikkausliiga 5. 27 10 5 12 42 – 36 35
2023 Veikkausliiga 6. 27 10 5 12 35 – 40 35

Lähteet muokkaa

  1. Pietarinen, Heikki: Finland - List of League First Level Tables The Rec.Sport.Soccer Statistics Foundation.. Viitattu 8.4.2018. (englanniksi)
  2. FC Interin perustamisesta 30 vuotta Fcinter.fi. 18.6.2020. Viitattu 16.8.2020.
  3. a b Historia 1990-93 FC Inter. Arkistoitu 2.12.2013. Viitattu 24.4.2014.
  4. Nimen trekisteröinti PRH. Viitattu 24.4.2014.
  5. Veikkausliigan verkkonäyttely: FC Inter urheilumuseo.fi. Arkistoitu 27.5.2016. Viitattu 21.4.2012.
  6. Vainikka, Jussi: Honka voitti jalkapallokalenteriin palanneen liigacupin – juhli finaalissa upeilla laukauksilla Yle. 19.3.2022. Viitattu 19.3.2022.
  7. KuPS voitti Suomen cupin! Ilta-Sanomat. 17.9.2022. Viitattu 17.9.2022.
  8. FC Inter Veikkausliiga. Viitattu 28.10.2016.
  9. a b Kanerva, Juha: Taistelu Turusta. Urheilulehti: Veikkausliigan kausiopas 2018, vko 17/2018.
  10. TS hetki hetkeltä: KuPS on jalkapallon Suomen mestari – Inter joutuu tyytymään hopeaan Turun Sanomat. 19.10.2019. Viitattu 19.10.2019.
  11. Veritas stadion, stadion veritasstadion.fi. Arkistoitu 30.1.2012. Viitattu 1.2.2012.
  12. Joukkue fcinter.fi. Viitattu 16.5.2022.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta FC Inter Turku.