Félix Houphouët-Boigny
Félix Houphouët-Boigny ([feˈliks ufwɛbwaˈɲi], 18. lokakuuta 1905 N’Gokro, nykyinen Yamoussoukro – 7. joulukuuta 1993 Yamoussoukro[1]) oli norsunluurannikkolainen poliitikko, joka toimi maansa ensimmäisenä presidenttinä vuodesta 1960 aina kuolemaansa saakka.
| Félix Houphouët-Boigny | |
|---|---|
 |
|
| Norsunluurannikon presidentti | |
|
3. marraskuuta 1960 – 7. joulukuuta 1993
|
|
| Seuraaja | Henri Konan Bédié |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 18. lokakuuta 1905 N’Gokro, nykyinen Yamoussoukro |
| Kuollut | 7. joulukuuta 1993 (88 vuotta) Yamoussoukro |
| Ammatti | lääkäri |
| Puoliso | Marie-Thérèse Houphouët-Boigny |
| Tiedot | |
| Puolue | Norsunluurannikon demokraattinen puolue |
| Uskonto | roomalaiskatolisuus |
 Nimikirjoitus |
|
Elämäkerta muokkaa
Tausta ja nuoruus muokkaa
Houphouët-Boigny syntyi Ranskan hiljattain valloittaman siirtomaan keskiosassa. Hänen virallinen syntymäaikansa on keksitty myöhemmin, ja se saattaa poiketa usealla vuodella todellisesta.[2][3] Houphouët-Boignyn äiti kuului baule-kansan akoue-heimon animistiseen päällikkösukuun. Varhain kuolleen isän on kerrottu olleen Ranskan Sudanista tullut muslimi. Poika, jonka etunimi oli alun perin Dia, kastettiin kymmenvuotiaana katoliseen uskoon, ja hän sai nimen Félix. Siirtyessään politiikkaan hän otti lisänimen Boigny (”pässi” tai itsepäinen ”jäärä”).[1]
Houphouët-Boigny kävi yläkoulun Norsunluurannikon silloisessa pääkaupungissa Bingervillessä ja valmistui vuonna 1921 opettajaksi William Pontyn normaalikoulusta Senegalissa. Hän jatkoi opintojaan Dakarin lääketieteellisessä opistossa ja valmistui vuonna 1925 apulaislääkäriksi. Vuosina 1925–1939 hän työskenteli Norsunluurannikolla eri kaupunkien sairaaloissa.[1] Veljensä kuoltua Houphouët-Boignysta tuli vuonna 1939 kantonin päällikkö[3]. Hän otti haltuunsa perheensä plantaasiviljelmän, joka tuotti vientiin kahvia, kaakaota ja kautsua[1]. Houphouët-Boignysta tuli pian yksi Norsunluurannikon rikkaimmista plantaasinomistajista[3].
Ranskalainen poliitikko muokkaa
Ammattiyhdistystoimintaan jo aikaisemmin osallistunut Houphouët-Boigny perusti vuonna 1944 afrikkalaisten maanviljelijöiden ammattiliiton, johon liittyi nopeasti paljon jäseniä. Vuonna 1945 hänet valittiin afrikkalaisväestön edustajaksi Ranskan perustuslakia säätävään kansalliskokoukseen.[1] Houphouët-Boigny edusti Norsunluurannikkoa kansalliskokouksessa vuoteen 1959 saakka. Hänen aloitteestaan hyväksyttiin pakkotyön siirtomaista lakkauttanut ”Houphouët-Boignyn laki” (1947) ja Afrikkaa koskenut yhtenäinen työlainsäädäntö (1952).[4]
Houphouët-Boigny perusti vuonna 1946 maanviljelijöiden ammattiliiton pohjalta Norsunluurannikon demokraattisen puolueen (PDCI), joka liittyi radikaaliin kolonialismin vastaiseen Rassemblement démocratique africain (RDA) -järjestöön. PDCI voitti saman vuoden kansalliskokousvaalit ja sai kaikki afrikkalaisedustajien paikat Norsunluurannikon itsehallintoelimessä.[1]
RDA teki yhteistyötä Ranskan kommunistisen puolueen kanssa, minkä seurauksena siirtomaahallinto kohdisti siihen vainoa ja hajotustoimia[1]. RDA:n puheenjohtajana toiminut[3] Houphouët-Boigny neuvotteli vuonna 1950 siirtomaaministeri François Mitterrandin kanssa, katkaisi välit kommunisteihin ja johdatti järjestönsä maltillisemmalle keskustalinjalle. Edellisinä vuosina kannatustaan menettänyt PDCI sai vuoden 1952 aluekokousvaaleissa 72 prosenttia äänistä ja 28 edustajanpaikkaa yhteensä 32 paikasta. Houphouët-Boigny valittiin aluekokouksen puheenjohtajaksi, ja vuoden 1956 kansalliskokousvaaleissa hänen puolueensa sai jo 87 prosenttia äänistä.[1]
Houphouët-Boigny kuului Ranskan kaikkiin hallituksiin vuosina 1956–1961[1]. Hän valmisteli Gaston Defferren kanssa siirtomaiden autonomiakehityksen aloittaneen ”puitelain” (1956) ja oli mukana laatimassa Ranskan viidennen tasavallan perustuslakia (1958),[3] jonka mukaisesti Norsunluurannikosta tuli autonominen tasavalta[2]. Houphouët-Boigny kannatti autonomioista koostuvaa Ranskan yhteisöä ja vastusti Ranskan Länsi-Afrikan yhtenäisyyspyrkimyksiä, jotka johtivat Malin liittovaltion perustamiseen vuonna 1959[1].
Norsunluurannikon yksinvaltias muokkaa
Siirtomaiden alkaessa itsenäistyä Houphouët-Boigny ryhtyi toukokuussa 1959 Norsunluurannikon pääministeriksi, ja elokuussa 1960 hän julisti vastahakoisesti maansa itsenäiseksi[1]. Hänet valittiin Norsunluurannikon presidentiksi saman vuoden marraskuussa järjestetyissä vaaleissa sekä uudelleen vuosina 1965, 1970, 1975, 1980 ja 1990[2].
Houphouët-Boigny loi Norsunluurannikolle presidenttijohtoisen yksipuoluejärjestelmän, jossa parlamentilla oli hyvin vähän valtaa. Presidentti hoiti myös pääministerin ja useiden ministerien tehtäviä, toimi valtapuolueen puheenjohtajana ja nimitti alue- ja paikallistason johtajat sekä talous- ja sosiaalineuvoston jäsenet. Sotilaskaappauksen välttämiseksi maan armeija supistettiin minimiin, ja turvallisuudesta huolehtivat puoluemiliisi ja ranskalaiset sotilaat. Ammattiliittojen, nuorisojärjestöjen ja etnisten ryhmien vastarinta kukistettiin tarvittaessa voimatoimin. Houphouët-Boignyn autoritarismia kutsuttiin kuitenkin usein ”hyväntahtoiseksi”. Hän vältti julmuuksia ja pyrki ostamaan vastustajansa puolelleen.[1]
Ulkopolitiikassaan Houphouët-Boigny tukeutui Ranskaan, jonka kanssa solmittiin puolustussopimus vuonna 1961. Norsunluurannikko kilpaili alueen johtoasemasta Senegalin, Ghanan ja Nigerian kanssa ja oli perustamassa Länsi-Afrikan ententen (1959), Afrikan ja Madagaskarin unionin (1961) ja Länsi-Afrikan talousyhteisön (1974) kaltaisia talousliittoja. Houphouët-Boigny vastusti Ranskan kanssa Afrikan vasemmistolaisia hallituksia, tuki maanosan separatisteja ja solmi jopa yhteydet rasistiseen Etelä-Afrikan tasavaltaan. Neuvostoliiton kanssa vuonna 1967 solmitut diplomaattisuhteet katkaistiin vuonna 1969 ja solmittiin uudelleen vasta vuonna 1986. Kiinan kansantasavalta tunnustettiin vuonna 1983.[1]
Taloudessa Houphouët-Boigny kehitti erityisesti maatalouden vientialoja. Hän houkutteli maahan ulkomaisia investointeja ja kannusti työperäistä maahanmuuttoa varsinkin Ylä-Voltasta. Markkinaliberalismin ohella valtio kehitti infrastruktuuria ja turvasi kiinteät tuottajahinnat kahville, kaakaolle, puuvillalle ja muille vientituotteille. Norsunluurannikolle syntyi elintarvike-, tekstiili- ja puunjalostusteollisuutta, ja 1970-luvulla alettiin saada tuloja myös Guineanlahden öljystä. 1970-luvun lopulle saakka jatkunut ”Norsunluurannikon talousihme” ja väestön elintason nousu piti opposition hiljaisena. Houphouët-Boignyn Norsunluurannikko ei myöskään ollut afrikkalaisittain erityisen korruptoitunut, tai pikemminkin presidentti salli valtion varojen väärinkäytön vain itselleen.[1]
Presidentin alamäki ja seuraajat muokkaa
Norsunluurannikon taloudellinen tilanne heikkeni 1980-luvulla raaka-aineiden maailmanmarkkinahintojen laskun ja kuivuuden aiheuttamien katovuosien seurauksena. Houphouët-Boigny tuki kannattajakunnalleen tärkeitä tuottajahintoja ulkomaisten lainojen avulla, mikä vei valtion vararikon partaalle. Työttömyys lisääntyi, ja varsinkin kaupunkiväestön elintaso heikkeni. Houphouët-Boigny menetti kansansuosiotaan, ja hänen kalliiksi tulleet hankkeensa, kuten pääkaupungin siirtäminen Abidjanista presidentin kotikylän paikalle Yamoussoukroon, herättivät arvostelua.[1] Uuteen pääkaupunkiin rakennettiin muun muassa maailman suurin kirkko, kalliiksi tullut Notre-Dame de la Paix[5].
Vuoden 1990 opiskelijamielenosoitusten seurauksena oppositio sai osallistua vaaleihin ensimmäisen kerran sitten vuoden 1957, ja sen presidenttiehdokas Laurent Gbagbo sai 18 prosenttia äänistä. Kolmekymmentä vuotta tyhjänä olleelle pääministerin paikalle nimitettiin Alassane Ouattara. Vanha ja sairas presidentti menetti otteensa vallasta ja nimitti seuraajakseen kansalliskokouksen puheenjohtajan Henri Konan Bédién. Houphouët-Boignyn suurellisiin hautajaisiin osallistui 22 afrikkalaista valtionpäämiestä ja Ranskan koko silloinen ja entinen valtiojohto.[1]
Houphouët-Boignyn kuolemaa seuranneessa valtataistelussa hänen seuraajansa syrjäytettiin vuoden 1999 sotilasvallankaappauksessa. Vuoden 2000 vaalien jälkeen presidentiksi nousi Laurent Gbagbo. Maa ajautui pian sisällissotaan,[2] joka sai norsunluurannikkolaiset muistelemaan kaiholla Houphouët-Boignyn ajan vakautta ja talouden kukoistusta[1].
Houphouët-Boignyn mukaan on nimetty Unescon rauhanpalkinto[6].
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q Istorija Afriki v biografijah, s. 710–716. Moskva: Rossijski gosudarstvennyi gumanitarnyi universitet, 2012. ISBN 978-5-7281-1358-4. Teoksen verkkoversio. (venäjäksi)
- ↑ a b c d Dictionary of African Biography, s. 81–83. New York: Oxford University Press, 2012. ISBN 978-0-19-538207-5. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Félix Houphouët-Boigny Larousse. Viitattu 8.8.2021. (ranskaksi)
- ↑ Félix Houphouët-Boigny Assemblée nationale. Viitattu 8.8.2021. (ranskaksi)
- ↑ Juho Takkunen: Aluepolitiikan kauhuesimerkki löytyi Länsi-Afrikasta. Yle uutiset 13.5.2018
- ↑ Félix Houphouët-Boigny - UNESCO Peace Prize Unesco. Viitattu 8.8.2021. (englanniksi)
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Félix Houphouët-Boigny Wikimedia Commonsissa
Félix Houphouët-Boigny (1960–1993) | Henri Konan Bédié (1993–1999) | Robert Guéï* (1999–2000) | Laurent Gbagbo (2000–2010) | Alassane Ouattara² (2010–)