Evenes
Evenes (norj. Evenes kommune, pohjoissaameksi Evenášši suohkan) on Nordlandin läänissä Norjassa sijaitseva hieman yli tuhannen asukkaan kunta. Se erotettiin Ofotenin kunnasta vuonna 1884 omaksi kunnakseen, josta erotettiin Ballangen 1925.[2] Kunta on saanut nimensä vanhan Evenesin maatilan mukaan. Nimen alkuosa on luultavasti genetiivimuoto miehen nimestä Øyvindr ja loppuosa nes tarkoittaen niemekettä.
Evenes kommune Evenášši suohkan |
|
---|---|
www.evenes.kommune.no | |
Sijainti | |
Lääni | Nordlandin lääni |
Alue | Ofoten |
Pinta-ala | 253 km² |
– maa | 241 km² |
Väkiluku | 1 334 (1.1.2022[1]) |
– väestötiheys | 5,5 as/km² |
Kunnanjohtaja | Terje Bartholsen (Ap) |
Kunnan vuodelta 1990 olevassa vaakunassa pyörä symboloi Evenesiä viestinnän ja liikenteen keskuksena.[2]
Noin kaksi kolmasosaa Evenesistä on alle 300 metrin korkeudella merenpinnasta, mutta kunnan keskustaajaman Bogenin pohjois- ja itäpuolella on vuoria, jotka kohoavat jopa yli kilometrin korkeuteen merenpinnasta.[2]
Historia muokkaa
Evenesin noin vuonna 1250 rakennettu kirkko oli Ofotenin ensimmäinen. Alkuperäinen ja sen jälkeen rakennettu kirkko ovat tuhoutuneet tulipalossa. Nykyinen puukirkko on peräisin 1800-luvulta.
Liland toimi aiemmin koko Ofotjordin kaupallisena keskuksena ennen kuin Narvikista tuli kauppa- ja teollisuuskeskus 1900-luvun alussa.
Maantiede muokkaa
Evenes sijaitsee Ofotfjord-vuonon pohjoisrannalla, rajoittuen pohjoisessa Tromssan lääniin, idässä Narvikiin ja lännessä Tjeldsundiin. Sen länsiosassa (Lilandissa ja Evenesissä) on alankoa, kun taas idässä (Bogenissa) vuoret kohoavat lähes suoraan vuonosta. Korkein vuori on Lilletinden (1137 m), jolle voi kiivetä jopa ilman kiipeilyvarusteita.
Ajettaessa Evenesin läpi kulkevaa E10:tä, kenties huomattavin vuori on jyrkkä Niingen (1090 m), joka sijaitsee Bogenista itään. Bogenin kylän vieressä oleva meromiktinen järvi Strandvatnet on vuorien ympäröimä. Monissa Evenesin järvissä on taimenia.
Korkealla vuorilla sijaitseva järvi Niingsvatnet on Evenesin ja Skånlandin rajalla.
Evenesin länsiosassa sijaitsee suuri luola Trollkirka.
Talous ja liikenne muokkaa
Suurin osa kunnan asukkaista työskentelee palveluammateissa. Harstad-Narvik-lentoasema sijaitsee läntisessä Evenesissä. Sieltä on päivittäisiä lentoja Osloon, Trondheimiin, Bodøhön ja Tromssaan, sekä tilauslentoja Etelä-Eurooppaan. Norjan ilmavoimilla on merkittävä tukikohta Evenesissä, mutta se suljettiin kylmän sodan päättymisen jälkeen, tosin Nato käyttää sitä edelleen talviharjoituksissaan.
Tunnettuja henkilöitä muokkaa
- Terje Wold (1899–1972), poliitikko
Lähteet muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Evenes Wikimedia Commonsissa
- Kuvia vanhasta Evenesistä (Arkistoitu – Internet Archive)
- Alstahaug
- Andøy
- Ballangen
- Beiarn
- Bindal
- Bodø
- Brønnøy
- Bø
- Dønna
- Evenes
- Fauske
- Flakstad
- Gildeskål
- Grane
- Hadsel
- Hamarøy
- Hattfjelldal
- Hemnes
- Herøy
- Leirfjord
- Lurøy
- Lødingen
- Meløy
- Moskenes
- Narvik
- Nesna
- Rana
- Rødøy
- Røst
- Saltdal
- Sortland
- Steigen
- Sømna
- Sørfold
- Tjeldsund
- Træna
- Tysfjord
- Værøy
- Vefsn
- Vega
- Vestvågøy
- Vevelstad
- Vågan
- Øksnes