Euthyfron

Euthyfron (m.kreik. Εὐθύφρων; lat. Euthyphron) on Platonin kirjoittama dialogi. Sen toinen nimi Thrasylloksen jaottelussa on Pyhästä (Περὶ ὁσίου, Peri hosiou). Dialogissa Sokrates ja Euthyfron yrittävät määritellä, mitä hurskaus tai pyhyys on.

Euthyfron eli Pyhästä
Εὐθύφρων ἢ Περὶ ὁσίου
Dialogin alku pergamenttikoodeksissa Codex Oxoniensis Clarkianus 39 vuodelta 895.
Alkuperäisteos
Kirjailija Platon Kieli muinaiskreikka (klassinen) Genre filosofia Julkaistu 399–387 eaa. Kausi varhaisvaihe Tetralogia I tetralogia Euthyfron Sokrateen puolustuspuhe Kriton Faidon Numerointi 2a–16a Suomennos Niteessä Teokset I Suomentaja Marja Itkonen-Kaila Kustantaja Otava Julkaistu 1999 ISBN 951-1-15892-9
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta
Infobox OK

Historia

Platonin teosten joukossa Euthyfron kuuluu tämän varhaisvaiheen dialogeihin, toisin sanoen se on kirjoitettu suhteellisen pian Sokrateen kuoleman jälkeen. Dialogia ei ole kuitenkaan kyetty ajoittamaan sisältönsä perusteella tarkemmin. Joskus dialogi on ajateltu kirjoitetuksi jopa ennen Sokrateen saamaa kuolemantuomiota, koska se suhtautuu tämän tuomioon suhteellisen kevyesti. Todennäköisesti tämä merkitsee kuitenkin ennemmin sitä, että kuolemasta on kulunut jo ainakin jonkin verran aikaa.

Teos on yksi neljästä Platonin dialogista, joka kuvaa Sokrateen viimeisiä elinpäiviä. Sitä seuraavat Sokrateen oikeudenkäyntiä ja puolustusta kuvaava Sokrateen puolustuspuhe (Apologia), Sokrateen vankilassaoloaikaa kuvaava Kriton sekä Sokrateen viimeisiä keskusteluja ja kuolemaa kuvaava Faidon. Euthyfron kuvaa tilannetta, jossa Sokrates on juuri joutunut Meletoksen taholta syytteeseen epähurskaudesta eli siitä, ettei kunnioita jumalia. Sisällöllisesti dialogi on kuitenkin todennäköisimmin puhtaasti Platonin kaunokirjallinen tuote, sen sijaan että kuvaisi oikeaa keskustelua sellaisena kuin se käytiin.

Diogenes Laertioksen esittämässä, Thrasylloksen tekemässä Platonin teosten jaottelussa dialogi kuuluu I tetralogiaan yhdessä Sokrateen puolustuspuheen, Kritonin ja Faidonin kanssa. Aiheensa puolesta Thrasyllos luki dialogin Platonin koettelevien (peirastikos) teosten joukkoon. Aristofanes Byzantionlaisen jaottelussa dialogi kuuluu puolestaan IV trilogiaan yhdessä dialogin Theaitetos sekä Sokrateen puolustuspuheen kanssa.

Sisältö

Dialogi sijoittuu juuri Sokrateen oikeudenkäyntiä edeltäneeseen aikaan, jolloin Sokrates tapaa Stoa Basileioksen luona nuoren miehen, Euthyfronin, joka on saanut maineen uskonasioiden asiantuntijana. Sokrates kertoo tälle aluksi Meletoksen ja muiden syyttäjiensä taholta saamastaan syytteestä. Euthyfron esittää, että syytteen taustalla on Sokrateen väite omasta daimonionistaan tai jumalallisesta hengestään, joka Sokrateen mukaan varoitti häntä aina kun hän oli tekemäisillään virheen. Tällainen väite tarkoitti, että Sokrates oli esittämässä uskontoon uudistuksia.

Tämän jälkeen Euthyfron tuo esille, että myös hän on parhaillaan osallisena hurskautta koskevassa oikeudenkäynnissä. Euthyfron oli näet syyttänyt omaa isäänsä taposta, sillä tämä oli sallinut yhden työmiehistään kuolla ilman kunnollista huolenpitoa ja huomiota. Työmies oli tappanut perheen omistukseen kuuluvan orjan Naksoksen saarella, ja Euthyfronin isä antoi työmiehen kuolla ojaan sidottuna ja suukapuloituna.

Sokrates osoittaa hämmästyksensä siitä, millaisella varmuudella Euthyfron saattoi oman isänsä oikeuteen syytettynä näin vakavasta rikoksesta. Hänellä tuli siis olla selkeä ymmärrys siitä, mikä on hurskasta ja mikä epähurskasta. Koska Sokrates oli itse saamaisillaan syytteen epähurskaudesta, muiden kuin valtion hyväksymien jumalien palvonnasta, ja katsoi olevansa tietämätön siitä, mitä hurskaus tai pyhyys on, hän toivoi voivansa oppia jotain Euthyfronilta. Näin keskustelu siirtyy hurskauden määritelmään.

Keskustelu hurskauden määritelmästä

Sokrateen käyttämä sokraattinen menetelmä tulee hyvin ilmi dialogissa käytävässä keskustelussa. Hän pyytää Euthyfronia määrittelemään hurskauden niin, että siitä voitaisiin tämän jälkeen keskustella. Tarjotuista ja keskustelluista hurskauden määritelmistä yritetään rakentaa hyväksyttävä selonteko hurskauden olemuksesta. Sokrates haluaisi löytää sellaisen määritelmän, joka olisi aina ja kaikkialla tosi, eli sen tulisi päteä ihmisiin kaikissa kansoissa, uskonnoissa ja kulttuureissa kaikkina aikoina. Näin se olisi mitta, jonka avulla kaikkien tekojen hurskaus ja epähurskaus voitaisiin mitata. Sokrates tavoittelee siis hurskauden ideaa. Platonin varhaisten dialogien tapaan keskustelussa ei kuitenkaan saavuteta mitään varsinaista lopputulosta.

Keskustelu etenee seuraavilla askelilla:

1. Euthyfron tarjoaa ensimmäiseksi määritelmäksi sitä, mitä hän oli juuri tekemäisillään — syyttämässä isäänsä taposta. Sokrates hylkää tämän, koska se olisi vain esimerkki tai yksittäistapaus hurskaudesta, ei sen määritelmä. Se ei määrittele niitä piirteitä, jotka tekevät hurskaista teoista hurskaita.

2. Euthyfronin toisen määritelmän mukaan hurskaita ovat teot, jotka jumalat hyväksyvät. Sokrates hyväksyy tämän määritelmän, koska se on esitetty yleisessä muodossa, mutta kritisoi sitä sillä perusteella, että jumalat ovat keskenäänkin eri mieltä siitä, mikä tulisi hyväksyä: joku teko voi olla mieluisa Zeukselle, mutta epämieluisa Kronokselle ja Uranokselle. Tästä seuraisi, että joku tietty teko, josta jumalat ovat erimielisiä, olisi samaan aikaan sekä hurskas että epähurskas, mikä olisi loogisesti mahdoton tilanne. Euthyfron yrittää vastata Sokrateen kritiikkiin sanomalla, etteivät jumalatkaan olisi eri mieltä siitä, että joku joka tappaa toisen epäoikeudenmukaisesti ansaitsee rangaistuksen. Sokrates vastaa sanomalla, että erimielisyyksiä olisi edelleen siitä, kuinka oikeutettu teko todellisuudessa olisi ollut.

Dialogin alku ensimmäisessä painetussa laitoksessa (editio princeps) vuodelta 1513.

3. Euthyfron korjaa määritelmäänsä lisäämällä sanan ”kaikki” edelliseen määritelmäänsä — hurskaus on siis sellaista, minkä kaikki jumalat hyväksyvät, ja epähurskaus sellaista, minkä nämä kaikki torjuvat. Tässä kohden Sokrates kysyy oleellisen kysymyksen: hyväksyvätkö jumalat teon siksi, että se on hurskas, vai onko se hurskas siksi, että nämä hyväksyvät sen? Hän käyttää kysymyksensä selventämiseksi tyypillistä sokraattista menetelmää, analogiaa tai vertausta: kutsumme kannettua asiaa kannetuksi siksi, että joku kantaa sitä, emme siksi, että kannettuna oleminen olisi jotenkin sen sisäsyntyinen ominaisuus. Kannettuna oleminen ei ole samanlainen sisäsyntyinen ominaisuus kuin esimerkiksi paino. Sokrates yrittää saada Euthyfronin näkemään, että kannamme jotain sellaista, joka on jo olemassa — ja se on olemassa vaikka emme kantaisikaan sitä, eli kantaminen ei tuo sitä olevaksi. Joten mitä hurskauteen tulee, hyväksymme tai hylkäämme jotain, joka on jo olemassa ja on sitä mitä se on — hyväksymisemme ei siis tee teosta hurskasta. Hyväksyminen seuraa siitä, että havaitsemme teon hurskaaksi, ei toisin päin. Vielä yksinkertaisemmin sanottuna, hurskaus tulee ennen hyväksymistä — Euthyfronin määritelmässä se tulee puolestaan hyväksymisen jälkeen, sen seurauksena. Siksi hänen määritelmänsä on virheellinen.

Euthyfron myöntää, että jumalat hyväksyvät teon, koska se on hurskas, mutta ei huomaa, että tämä on ristiriidassa hänen kolmannen määritelmänsä kanssa. (Myöhemmin hän palaa aiempaan määritelmäänsä.) Sokrates väittää, että jumalten yksimielinen hyväksyntä on vain yksi hurskauden tunnusmerkeistä, mutta ei sen määrittävä piirre. Se ei määrittele hurskauden ydintä, sitä mitä hurskaus on itsessään — toisin sanoen se ei anna hurskauden ideaa.

Keskustelun toisessa puoliskossa Sokrates osallistuu enemmän hurskauden määrittelyyn sen sijaan, että vain kyselisi ja tutkisi Euthyfronin esittämiä määritelmiä. Hän antaa hurskaudelle määritelmän, jonka myös Euthyfron hyväksyy:

4. Hurskaus kuuluu niille teoille, jota kutsumme oikeudenmukaisiksi tai moraalisesti oikeiksi. Kutsumme hurskaiksi kuitenkin myös muunlaisia tekoja, kuten urheutta, huolen pitämistä toisista jne. Sokrates kysyy, mikä erottaa hurskaat teot kaikista muista teoista, joita kutsumme oikeudenmukaisiksi?

5. Euthyfron ehdottaa, että hurskaus ilmenee jumalista huolehtimisena — tällöin hurskaan teon tekeminen hyödyttäisi jumalia ja tekisi jostain jumalasta paremman. Sokrates vastustaa tätä näkemystä välittömästi, sillä se olisi vaarallinen esimerkki hybriksestä eli ylimielisyydestä, jota jumalat paheksuisivat. Euthyfron esittää, että huolehtiminen on palveluksen tekemistä. Sokrates kysyy, mikä sitten on hurskauden lopputuote? Euthyfron voi vain palata takaisin aiempaan väitteeseensä — hurskaus on sellaista, minkä kaikki jumalat hyväksyvät.

6. Euthyfron ehdottaa uutta määritelmää. Hän sanoo, että hurskaus on eräänlaista uhraamista ja rukousta. Hän määrittelee hurskauden eräänlaisena kaupankäyntinä: ihmiset antavat jumalille lahjoja ja pyytävät vastapalveluksia. Sokrates vaatii häntä kertomaan, mitä hyötyä jumalat saisivat ihmisten antamista lahjoista? Euthyfron vastaa, etteivät lahjat sinällään ole merkityksellisiä, vaan niiden osoittama ”kunnioitus, arvostus ja kiitollisuus”. Toisin sanoen hurskaus sidotaan jälleen jumalien antamaan hyväksyntään, minkä Euthyfron myöntääkin. Näin keskustelu on kiertänyt täyden ympyrän ja palannut alkupisteeseen.

Keskustelu päättyy siihen, että Euthyfron kiirehtii toisaalle. Sokrates jää odottamaan oikeudenkäyntiä, jossa häntä tullaan syyttämään epähurskaudesta ilman, että hän olisi saanut asian suhteen lainkaan apua ainakaan Euthyfronilta.

Katso myös

• Euthyfronin dilemma

Kirjallisuutta

Suomennos

• Platon: Euthyfron. Teoksessa Teokset I. Apologia, Kriton, Lakhes, Hippias (lyhyempi dialogi), Ion, Euthyfron, Kharmides, Lysis, Protagoras. Toinen painos. Suomentanut Marja Itkonen-Kaila. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-15892-9.

Muita käännöksiä ja tekstilaitoksia

• Plato: Euthyphro. Teoksessa Duke, E. A. & Hicken, W. F. & Nicoll, W. S. M. & Robinson, D. B. & Strachan, J. C. G. (toim.): Opera. Volume I: Euthyphro, Apologia Socratis, Crito, Phaedo, Cratylus, Sophista, Politicus, Theaetetus. Oxford Classical Texts. Oxford: Oxford University Press. ISBN 9780198145691. Kreikankielinen alkuteksti.
• Plato: Euthyphro. Teoksessa Plato’s Works. Volume I: Euthyphro. Apology. Crito. Phaedo. Phaedrus. Loeb Classical Library. Cambridge, Massachusetts: Harvard University Press. ISBN 0-674-99040-4. Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.

Aiheesta muualla

Teos

• Plato: Euthyphro. Perseus. (muinaiskreikaksi) (englanniksi)
• Plato: Euthyphro. The Internet Classics Archive. (englanniksi)
• Plato: Euthyphro. Project Gutenberg. (englanniksi)

Muuta

• Ross, Kelley L.: Comments on the Euthyphro (englanniksi)
• Woodruff, Paul: Plato’s Shorter Ethical Works: Euthyphro The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)

Platonin teokset