Avaa päävalikko

Euroopan unionin tulliliitto

organisaatio
Euroopan unionin tulliliitto

Euroopan unionin tulliliitto on tulliliitto, johon kuuluvat kaikki Euroopan unionin jäsenvaltiot, Monaco ja jotkin Britannian merentakaiset alueet, jotka eivät kuitenkaan kuulu EU:in.[1][2] Jotkin EU:n jäsenvaltioiden erillisalueet eivät osallistu tulliliittoon, yleensä niiden maantieteellisen erillisyyden vuoksi.[3]

Euroopan unionin tulliliiton lisäksi EU on solminut tulliliiton Andorran, San Marinon ja Turkin (lukuun ottamatta tiettyjä tuotteita) kanssa erillisillä kahdenvälisillä sopimuksilla.[4]

Tulliliitto on Euroopan unionin tärkein osa sen perustamisesta lähtien vuonna 1958 Euroopan talousyhteisönä. Tulliliiton jäsenten välisessä kaupassa ei ole tullitariffeja tai muita ei-tullitariffiesteitä, ja toisin kuin vapaakauppa-alueella, tulliliiton jäsenet asettavat yhteisen ulkoisen tullitariffin kaikille unionin ulkopuolelta saapuville tuotteille.[5]

Euroopan komissio neuvottelee koko unionin puolesta kansainväliset kauppasopimukset (kuten Kanadan ja Euroopan unionin vapaakauppasopimuksen ja monia muita), sen sijaan että kukin jäsenvaltio neuvottelisi sopimuksen erikseen. Komissio myös edustaa unionia Maailman kauppajärjestössä ja sen välityksellä välitetyissä kauppakiistoissa.

EU:n ulkopuoliset osallistujatMuokkaa

Monaco sekä Britannian merentakaiset alueet Akrotiri ja Dhekelia, Guernsey, Mansaari ja Jersey ovat mukana EU:n tullialueella.[4]

Valtio / alue Voimaantulo viite
  Monaco 1963 [6][7]
  Britannian osalta   Akrotiri ja Dhekelia 1. toukokuuta 2004 [8]
  Britannian osalta   Guernsey,   Jersey,   Mansaari 1. tammikuuta 1973 [9]

Kahdenväliset tulliliitotMuokkaa

Andorra, San Marino ja EU:n jäsenehdokas Turkki ovat tulliliitossa EU:n kanssa.[4]

Valtio Voimaantulo Huomautus
  Andorra [10] 1. tammikuuta 1991 Ei sisällä maataloustuotteita
  San Marino [11] 16. joulukuuta 1991
  Turkki[12] 31. joulukuuta 1995 Ei sisällä maataloustuotteita

EU:n alueet, joilla on poikkeussäännöksiäMuokkaa

Vaikka kaikki EU:n jäsenvaltiot kuuluvat tulliliittoon, kaikki niiden alueet eivät osallistu siihen. EU:in kuulumattomat jäsenvaltioiden alueet (Euroopan unionin merentakaiset alueet[13][14]) eivät yleensä osallistu tulliliittoon.[13]

Neljässä EU-maassa on kuitenkin alueita, jotka eivät osallistu tulliliittoon:

Seuraavia ei ole mainittu asetuksessa (EY) N: o 952/2013, mutta ne eivät osallistu tulliliittoon muista syistä:

Unionin tullikoodiMuokkaa

Unionin tullikoodi, tarkoituksenaan uudistaa tullimenettelyjä, tuli voimaan 1. toukokuuta 2016.[19] Sen täytäntöönpano tapahtuu siirtymäajan puitteissa, ja sen on tarkoitus tulla voimaan täysimääräisesti viimeistään 31. joulukuuta 2020.[20] Euroopan komissio on todennut, että tullikoodin tavoitteet ovat yksinkertaisuus, palvelualttius ja nopeus.

Yhteiset ulkoiset tariffitMuokkaa

EU:n tulliliitto asettaa tullitariffit muiden maiden Euroopan unioniin suuntautuvalle tuonnille. Nämä tariffit ovat yksityiskohtaisia ja riippuvat tuodun tuotteen tullinimikkeestä ja voivat vaihdella myös vuosittain.[21] Täysiä WTO:n suosituimmuusehtoja sovelletaan vain niihin maihin, joilla ei ole vapaakauppasopimusta EU:n kanssa tai jotka eivät ole WTO:n hyväksymiä poikkeusjärjestelyjä, kuten kaikkea paitsi aseita (EU:n tukijärjestelmä vähiten kehittyneille maille).

LähteetMuokkaa

  1. Akrotiri ja Dhekelia (Britannian merentakainen alue ja Britannian kruunun alusmaat Guernsey, Jersey ja Mansaari
  2. FAQ: Customs, Taxation and Customs Union, European Commission. Retrieved 20 August 2016.
  3. Esimerkiksi Saksan ja Italian ekslaavit Sveitsissä sekä eräät Espanjan ja Portugalin saaret.
  4. a b c Customs unions, Taxation and Customs Union, European Commission. Retrieved 20 August 2016.
  5. Erskine, Daniel H (2006). "The United States-EC Dispute Over Customs Matters: Trade Facilitation, Customs Unions, and the Meaning of WTO Obligations". Florida Journal of International Law 18: 432–485. 
  6. Taxation and Customs – FAQ European Commission. Arkistoitu 8 June 2012. Viitattu 12 .9.2012.
  7. "Council Regulation (EEC) No 2913/92 of 12 October 1992 establishing the Community Customs Code" (19 .10.1992). Official Journal of the European Union. Viitattu 12 .9.2012. 
  8. EUR-Lex – 12003T/PRO/03 – Act concerning the conditions of accession of the Czech Republic, the Republic of Estonia, the Republic of Cyprus, the Republic of Latvia, the Republic of Lithuania, the Republic of Hungary, the Republic of Malta, the Republic of Poland, the Republic of Slovenia and the Slovak Republic and the adjustments to the Treaties on which the European Union is founded – Protocol No 3 on the sovereign base areas of the United Kingdom of Great Britain and Northern Ireland on Cyprus eur-lex.europa.eu.
  9. EUR-Lex – 11972B/PRO/03 – DOCUMENTS CONCERNING THE ACCESSION TO THE EUROPEAN COMMUNITIES OF THE KINGDOM OF DENMARK, IRELAND, THE KINGDOM OF NORWAY AND THE UNITED KINGDOM OF GREAT BRITAIN AND NORTHERN IRELAND, PROTOCOL NO 3 ON THE CHANNEL ISLANDS AND THE ISLE OF MAN eur-lex.europa.eu.
  10. Andorra: Customs Unions and preferential arrangements European Commission. Arkistoitu 26 .10.2012. Viitattu 12 .9.2012.
  11. Agreement on Cooperation and Customs Union between the European Economic Community and the Republic of San Marino eur-lex.europa.eu.
  12. Decision No 1/95 of the EC-Turkey Association Council of 22 December 1995 on implementing the final phase of the Customs Union avrupa.info.tr.
  13. a b c Territorial status of EU countries and certain territories European Commission, retrieved 18 December 2018
  14. Azorit, Kanariansaaret ja Madeira ovat tulliliitossa, mutta niillä on paikalliset arvonlisäverokannat.
  15. a b c d Article 6 of Council Directive 2006/112/EC, 28 .11.2006
  16. a b c d REGULATION (EU) No 952/2013 OF THE EUROPEAN PARLIAMENT AND OF THE COUNCIL of 9 October 2013 laying down the Union Customs Code, Article 4 (PDF) lokakuu 2013. EURLEX. Viitattu 17.12.2018.
  17. Consolidated Version of the Treaty on the Functioning of the European Union (Annex II) European Commission. Viitattu 23 .1.2019.
  18. Article 28 of the Act concerning the conditions of Accession and the Adjustments to the Treaties, 22 .1.1972
  19. Union Customs Code – Taxation and customs union – European Commission ec.europa.eu.
  20. UCC: an Introduction, accessed 29 January 2017
  21. Taric and Quota Data & Information European Commission Communication and Information Resource Centre for Administrations, Businesses and Citizens.
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:European Union Customs Union