Euroopan sosiaalidemokraattinen puolue
Euroopan sosiaalidemokraattinen puolue (engl. Party of European Social Democrats, lyh. PES) on europuolue, joka kokoaa yhteen Euroopan unionin jäsenmaiden sosiaalidemokraattiset puolueet. Puolueen muodostama europarlamenttiryhmä on Euroopan parlamentin toiseksi suurin (vaalit 2009). Puolue kuuluu perinteiseen uudistuksia kannattavaan vasemmistoon, ja siksi vihreät ovat sille luonnollisia yhteistyökumppaneita. Eurooppalaisen perinteen mukaisesti puolue voisi osallistua tilanteen mukaan joko keskustan tai oikeiston puolueiden kanssa enemmistön muodostamiseen. Kuitenkin puolue pysyy hyvin varauksellisena Euroopan vasemmiston ja entisten kommunistien suhteen. PES on myös jäsenenä Progressiivissessa allianssissa.
| Euroopan sosiaalidemokraattinen puolue | |
|---|---|
|
|
|
| Perustettu | 1973 |
| Puheenjohtaja | Sergei Stanišev |
| Ideologia |
sosiaalidemokratia eurooppamyönteisyys |
| Poliittinen kirjo | keskusta-vasemmisto |
| Toimisto |
Rue Guimard 10, 1040 Bryssel, Belgia |
| Ajatushautomo | Foundation for European Progressive Studies |
| Europarlamentaarikkoja |
146 / 705 |
| Eurooppa-neuvosto |
6 / 27 |
| Eurooppalaiset alahuoneet |
2 327 / 9 874 |
| Eurooppalaiset ylähuoneet |
645 / 2 714 |
| Kansainväliset jäsenyydet | Progressiivinen allianssi |
| Nuorisojärjestö | Euroopan nuoret sosialistit |
| Parlamenttiryhmä | Euroopan parlamentin sosialistien ja demokraattien ryhmä |
| Kotisivu |
pes |
Eurooppalainen sosiaalidemokratia muokkaa
Puolueen nykyinen puheenjohtaja on Poul Nyrup Rasmussen joka edustaa tanskalaisia sosiaalidemokraatteja. Puoleen jäsenet ovat läsnä kaikissa keskeisissä eurooppalaisissa instituutioissa; Euroopan parlamentissa, Komissiossa, Euroopan unionin neuvostossa, Eurooppa-neuvostossa ja Alueiden neuvostossa.
Keski-Euroopan viidentoista maan puolueet olivat ennen vuotta 2004 PES:n liitännäisjäseniä ja viisi muuta oli tarkkailijajäseniä. Nyt nämä viisitoista ovat tulleet maansa liittymisen myötä vuonna 2004 täysjäseniksi ja viisi tarkkailijajäsentä ovat tulleet liitännäisjäseniksi.
PES on jäsenenä Sosialistisessa internationaalissa. Sillä on myös oma nuorisojärjestönsä (ECOSY), kuten myös oma naisorganisaationsa. Puolue on ollut tukemassa Edistyksellisen globaalin foorumin muodostamista.
Sosialistinen liike Euroopassa muokkaa
Euroopassa on ollut sosialistisia-, sosiaalidemokraattisia- tai työväenpuolueita aina 1800-luvun puolivälistä alkaen. Niillä on aina ollut läheistä yhteistyötä keskenään. Näin on ollut jo virallisestikin yli sata vuotta, sillä ensimmäinen Sosialistisen internationaalin (tosi-asiassa täysin eurooppalainen) kokous pidettiin Haagissa elokuussa vuonna 1904.
Kun joissakin maissa on ollut vallalla totalitaristinen järjestelmä, kansainväliset suhteet eri maiden välillä ovat mahdollistaneet sosialistisen solidaarisuuden toiminnan. Näin muun muassa Ranskan vasemmisto avusti espanjalaisia salaisesti heidän sisällissotansa aikana tai ruotsalaiset sosiaalidemokraatit vastaanottivat saksalaisia ja itävaltalaisia, jota taistelivat natsismia vastaan. Ranskan sosialistit avustivat esimerkiksi Espanjan, Portugalin ja Kreikan veljespuolueiden uudelleenorganisointia 1960- ja 1970-luvuilla.
Sosiaalidemokraatit kokevat Euroopan muuna kuin pelkkänä laajana markkina-alueena, jolla ei ole mitään sääntöjä tai säätelyä. Jo pitkään työväenliikkeen ja sosiaalidemokratian kansainvälisyys on johdattanut eurooppalaisen vasemmiston muodostamaan hallituksia, jotka ovat käytännössä dominoineet Euroopan poliittista karttaa jo pitkälti yli puoli vuosisataa. Tämä dominanssi näkyy selvimmin hyvinvointivaltiona.
Euroopan vasemmiston erityispiirre on erilaisuus. Britanniassa työläisten ammattiliitot ovat luoneet puolueen edustamaan itseään. Saksassa ja Skandinaviassa sosiaalidemokraattiset puolueet ovat luoneet laajan rakenteellisen kokonaisuuden, jonka avulla ne ovat puolustaneet työläisten oikeuksia yhteiskunnassa. Ranskassa ja Välimeren maissa sosialisteilla ja ammattiliitoilla taas ei ole ollut koskaan kovin voimakkaita keskinäisiä siteitä.
Itäisessä Euroopassa nykyiset puolueet ovat joko aiempien, toista maailmansotaa edeltäneiden sosiaalidemokraattisten puolueiden perillisiä tai sitten stalinistisen neuvostoajan puolueiden perillisiä. Todellisuudessa se demokraattinen perinne, jonka nähtiin ilmaisevan itseään Berliinissä, Puolassa, Unkarissa ja Tšekkoslovakiassa vuosina 1948–1981 oli saanut vaikutteensa 1800-luvun jälkipuoliskon dynaamisesta työväenliikkeestä. Useasti Euroopan itäisissä osissa sosialistiset ja sosiaalidemokraattiset puolueet ovat selvästi erillisiä. Näin sosialistiset puolueet yhdistyivät toisen maailmansodan jälkeen kommunististen puolueiden kanssa, kun taas sosiaalidemokraattiset puolueet joutuivat toimimaan maan alla. Tämä maltillisen vasemmiston erottautuminen meni hyvinkin pitkälle, sillä esimerkiksi Unkarissa sosiaalidemokraattista puoluetta kutsutaan ”liberaaliksi vasemmistoksi” (SzDSz).
Jäsenpuolueet muokkaa
Täysjäsenet muokkaa
Liitännäisjäsenet muokkaa
Albania
Bosnia ja Hertsegovina
Bulgaria
Islanti
Moldova
Montenegro
Pohjois-Makedonia
Serbia
Sveitsi
Turkki
Tarkkailijajäsenet muokkaa
Historia muokkaa
1957–1992: Euroopan yhteisön sosialistipuolueiden liitto muokkaa
PES:n edeltäjän, Sosialistipuolueiden liiton puheenjohtajana toimi saksalainen Wilhelm Dröscher. Ranskalla oli kuitenkin varsin huomattava asema liiton sisällä. Perustamisestaan lähtien liitto työskenteli yhteisen ohjelman rakentamiseksi, ja tämän sopimuksen tarkoituksena oli olla sosialistipuolueiden yhteisenä perustana vuoden 1979 eurovaaleihin mentäessä. Ranskalainen Michel Rocard laati muun muassa ohjelman taloudellisen osan.
Sosialistit taistelivat 1980-luvulla thatcherismia vastaan. Ilmiö oli kehittynyt Britanniassa, ja sillä oli vaikutuksia muissakin maissa. Aika kuitenkin kului ja sopeutumattomuus ja tyytymättömyys toimintaan, jonka puitteina oli vain eräänlainen koordinointi, tuli ilmi. Vasemmiston voitto Eurooppa-vaaleissa sai aikaan Euroopan parlamentin ensimmäisen poliittisen ryhmän muotoutumisen.
Vuosina 1989–1990 kehitys kiihdytti vauhtiaan ja sosialistit halusivat olla kehityksessä mukana. Berliinin muurin sortuminen, Saksan yhdistyminen, neuvostoblokin mureneminen, joka poisti totalitaarisen hallinnon Keski- ja Itä-Euroopasta, johdattivat sosialistit katsomaan kauaksi eteenpäin. Euroopan yhtenäisyyden lujittaminen, joka ei ollut vielä kuin taloudellista, tuli keskeiseksi tavoitteeksi.
1997–2005: Konflikteja ja näköaloja muokkaa
Euroopan sosialistit ovat tänään silti enemmän hajallaan kuin koskaan historiassaan. Näin on ollut jo 1990-luvulta alkaen. Eurooppalaisen sosiaalidemokratian suuntautumisen vaihtoehdot ovat kiteytyneet kahdessa keskeisessä vaikuttajassa Tony Blairissä ja Lionel Jospinissä. Blair on puolustanut Gerhard Schröderin kanssa politiikan avaamista niin sanotulle kolmannen vaihtoehdolle [The third way, Der Neue Mittel), ja Jospin on taistellut perinteisemmän sosialismin puolesta, joka on puolustanut valtion roolia ja eritoten julkisten palveluiden ylläpitämistä sekä poliittista ja sosiaalista Eurooppaa.
Linjajako tuli esille selvästi vuoden 1999 eurovaaleissa, kun PES:n yhteisen ohjelmajulistuksen hyväksymisestä huolimatta Englannin ja Saksan johtajat julkaisivat muutamaa viikkoa aiemmin ohjelmajulistuksen nimeltä ”Uusi keskusta”. Tässä nokittelussa Ranska turvautuu pääsääntöisesti Etelä-Euroopan maihin sekä Belgian sosialistien tukeen, kun taas britit ja saksalaiset ovat turvautuneet erityisesti kommunismin ikeestä vapautuneisiin maihin.
Brysselissä pidetyssä vuoden 2004 PES:n puoluekokouksessa oli ensimmäisen kerran järjestön historiassa kaksi ehdokasta. Tanskalainen Poul Nyrup Rasmussen oli ranskalaisten taktinen kandidaattiehdokas, ja ranskalaiset toivoivat PES:n olevan todellinen eurooppalaisen puolue, joka olisi etulinjassa ajamassa eurooppalaista integraatiota. Italialainen Giuliano Amato oli niin sanottu virallinen ehdokas, joka oli saanut vetäytyvän puheenjohtajan, brittien Robin Cookin, tuen. Häntä tukivat keskeisesti sekä Englannin työväenpuolue että Saksan SPD. Lopullisessa äänestyksessä Poul Nyrup Rasmussen voitti äänestyksen yhden äänen erolla.
PES on 28 jäsenjärjestön yhteisö, ja se edustaa 25 Unionin jäsenmaata, ja lisäksi mukana on myös Norja. Ajankohtainen ongelma on ja jäsenten mielipiteitä jakaa kysymys Euroopan unionin perustuslaista. Ranskan ja Alankomaiden kansanäänestykset ja ”ei”-äänten voitto niissä molemmissa, ovat antaneet niin sanotuille euroskeptikoille lisää voimia, ja näin on erityisesti vasemmiston piirissä.
Kuilu taloudellisen liberalismin eli niin sanotun sosiaaliliberalismin hyväksyvän ”keskustasosialismin” ja perinteisemmän vasemmistolaisen sosialismin välillä on kuitenkin jatkuvasti kasvanut.
