Spelit

kansanmusiikki- ja -tanssifestivaali
(Ohjattu sivulta Eteläpohjalaiset Spelit)

Spelit (tai Eteläpohjalaiset Spelit) on eteläpohjalainen kansanmusiikki- ja -tanssifestivaali. Kulttuuritapahtuman juuret ovat syvällä maakunnan musiikkiperinteessä.[1] Se järjestetään vuosittain heinä-elokuussa.

Spelit ammentavat Etelä-Pohjanmaan kansanmusiikin juurista

Tapahtuma kiertää kunnittain[2] ja on merkittävin eteläpohjalaisen kansanmusiikin areena. Konserttien yhteydessä järjestetään monenlaisia kilpailuja tämmäyksen tai murteella puhumisen suomenmestaruudesta aina mittelöintiin instrumentin hallinnassa, sekä kansanmusiikin ja -tanssin koulutusta, soittajien, laulajien ja tanssijoiden tapaamisia. Mukana on useiden ammattisoittajien lisäksi pelimanneja ympäri maakuntaa.lähde?

Tapahtuman linjaukset kulkevat joka vuosi sen mukaan, kuinka suuressa tai aktiivisessa kunnassa ollaan. Pääjuhlassa luovutetaan seuraavalle festivaalikunnalle oltermanninsauva merkkinä järjestämisvastuusta.lähde?

Historia muokkaa

Festivaali järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1972 Kauhajoella.[3]

Spelien järjestäjät vaativat 1990-luvulla Spede Pasasta muuttamaan Speden Spelien nimenlähde?.

Lapualainen tapahtuma Vanhan Paukun Festivaali sai alkunsa vuosina 2000–2003 Lapualla järjestettyjen Spelien pohjalta, kun sen viettämistä jatkettiin Spelien kiertäessä muihin kuntiin.[4]

Vuodesta 2013 lähtien Spelien taustayhdistys on ollut Lappajärvellä järjestettyjen pelimannitapahtuma Lokakuun Loiskeiden pääjärjestäjänä. [5]

Kauhajoella pidettävän Spelien 50-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistiin kesäkuussa 2022 kulttuurineuvos Jorma Aron ja opetusneuvos Erkki Nevanperän laatima kirja.[6]

Spelijärjestäjät ja taiteelliset johtajat vuosittain muokkaa

Kävijämäärät muokkaa

Tapahtumasta on nauttinut vuosittain noin 25 000 kävijää. Esiintymässä on vuosittain keskimäärin 200 soittajaa, laulajaa ja tanssijaa sekä viime vuosina harrastajanäyttelijöitä Suomesta, Pohjoismaista, Euroopasta ja Venäjältä.

Eteläpohjalaiset Spelit kuuluu Finland Festivals -tapahtumiinlähde?.

Lähteet muokkaa

  1. Eteläpohjalaiset Spelit pelataan tänä vuonna kansanlaulu- ja murreteemoilla Seinäjoen Sanomat. 2.8.2017. Viitattu 27.3.2022.
  2. Kotirinta, Pirkko: Eteläpohjalaisia Spelejä soitetaan nyt Jalasjärvellä Helsingin Sanomat. 1.7.1994. Viitattu 30.3.2022.
  3. Niemistö, Elina: Ruokamessut ja Spelit tarjoavat yhdessä sielun ja ruumiin ravintoa Yle Uutiset. 31.8.2018. Viitattu 30.3.2022.
  4. Historia VPF. Viitattu 29.3.2022.
  5. Loiskeet on lajinsa suurimpia. Ilkka, 5.10.2013, nro 270, s. 21. Seinäjoki: I-mediat Oy.
  6. Spelihistoria kirjaksi. JP-Kunnallissanomat, 1.3.2022. Artikkelin verkkoversio (maksullinen). Viitattu 1.3.2022.
  7. Havula, Jorma: Juhla-Spelit soitetaan Kauhajoella viikonloppuna – 300 esiintyjän lisäksi paikalle tulee myös Jorma Panula "itte" Ilkka-Pohjalainen. 15.6.2022. Viitattu 5.11.2022.
  8. Spelit 2021 Eteläpohjalaiset Spelit Kansanmusiikkiyhdistys ry.. Arkistoitu 29.3.2022. Viitattu 29.3.2022. (englanniksi)
  9. Spelit 2019 Eteläpohjalaiset Spelit Kansanmusiikkiyhdistys ry.. Viitattu 29.3.2022. (englanniksi)
  10. Spelialueen kartta Eteläpohjalaiset Spelit Kansanmusiikkiyhdistys ry.. Viitattu 29.3.2022. (englanniksi)
  11. Spelit 2017 Eteläpohjalaiset Spelit Kansanmusiikkiyhdistys ry.. Viitattu 29.3.2022. (englanniksi)
  12. Spelit 2016 koko ohjelma Eteläpohjalaiset Spelit Kansanmusiikkiyhdistys ry.. Viitattu 29.3.2022. (englanniksi)
  13. Spelit 2015 Eteläpohjalaiset Spelit Kansanmusiikkiyhdistys ry.. Viitattu 29.3.2022. (englanniksi)
  14. Siirilä, Merja: Spelit-tapahtuma siirtyy Etelä-Pohjanmaan opistolle Yle Uutiset. 7.8.2012. Viitattu 14.9.2018.
  15. Spelit käyntiin Laihialla yle.fi. 1.7.1999. Yleisradio. Viitattu 4.11.2022.
  16. Eteläpohjalaisia Spelejä soitetaan nyt Jalasjärvellä. Helsingin Sanomat, 1.7.1994, nro 173, s. 25.
  17. Spelit ovat saaneet pohjoismaista sävyä. Helsingin Sanomat, 13.6.1993, nro 160, s. 25.
  18. Matti: Spelit päättyneet. Järviseudun Sanomat, 11.7.1991, nro 28, s. 6. Järviseutu-Seura.
  19. Teuvalla on liukkaat spelit. Helsingin Sanomat, 2.8.1985, nro 207, s. 18.
  20. Speliohjelmien esittely. (mainos) Järviseudun Sanomat, 28.6.1984, nro 26, s. 9. Järviseutu-Seura.
  21. Kauhajoella pidettiin aika Spelejä. Helsingin Sanomat, 5.7.1982, nro 176, s. 15.
  22. Sunnuntain sää piristi Spelit. Helsingin Sanomat, 30.6.1980, nro 172, s. 16.
  23. VI Eteläpohjalaiset Spelit Lappajärvellä 30.6.-3.7.1977. (Ohjelma / Mainos) Järviseudun Sanomat, 30.6.1977, nro 26, s. 2. Järviseutu-Seura.
  24. Spelien historiaa[vanhentunut linkki]


Kirjallisuutta muokkaa

  • Eteläpohjalaiset Spelit 50 vuotta 1972-2022. Eteläpohjalaiset Spelit Kansanmusiikkiyhdistys ry, 2022. ISBN 978-952-94-6352-7.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.