Espoonlahden seurakunta

Espoonlahden seurakunta on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunta ja yksi kuudesta Espoon seurakuntayhtymän seurakunnasta. Siihen kuuluu noin 31 000 jäsentä.[2] Seurakunnan kirkkoherrana toimii Jouni Turtiainen.

Espoonlahden seurakunta
Kirkko Espoossa logo.png Espoonlahti.parish.location.2022.svg

tunnus

sijainti

Espoonlahden kirkko
Espoonlahden kirkko
Tunnustuskunta evankelis-luterilainen
Hiippakunta Espoon hiippakunta
Rovastikunta Espoon tuomiorovastikunta
Seurakuntayhtymä Espoon seurakuntayhtymä
Pääkirkko Espoonlahden kirkko
Perustettu 1975
Jäsenmäärä 29 326[1] (2021)
– Osuus asukkaista 54,9 %
Kirkollisvero 1,00 %
Kirkkoherra Jouni Turtiainen
Espoonlahden seurakunta

Seurakunta perustettiin Kivenlahden seurakunta -nimellä tammikuussa 1975, kun Etelä-Espoon seurakunta jaettiin Olarin ja Kivenlahden seurakunniksi. Vuoden 1979 alussa nimi muutettiin Espoonlahden seurakunnaksi. Espoonlahden kirkko valmistui vuonna 1980.[3]

PapistoMuokkaa

Espoonlahden seurakunnan kirkkoherroina ovat toimineet seuraavat henkilöt:

LähteetMuokkaa

  1. Espoon seurakunnat saivat viime vuonna tuhansia uusia jäseniä, mutta kirkon myös jätti 2700 ihmistä Espoon seurakuntayhtymä. 1.2.2022. Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Viitattu 23.4.2022.
  2. Tervetuloa Espoonlahden seurakuntaan! Kirkko Espoossa. Arkistoitu 14.1.2016. Viitattu 28.12.2015.
  3. Back, Jorma: Espoonlahden seurakunta 30 vuotta - Välähdyksiä menneiltä vuosilta (pdf) espoonseurakunnat.fi. Arkistoitu 17.11.2015. Viitattu 28.12.2015.