Esko Tommola

suomalainen toimittaja

Esko Tommola (3. elokuuta 1930 Kotka7. huhtikuuta 2008 Kotka) oli Yleisradion Tukholman-kirjeenvaihtaja 1960-luvulla ja sen jälkeen MTV3:n Kymmenen Uutisten uutistenlukija ja New Yorkin -kirjeenvaihtaja.[1] Hän luki Leena Kaskelan kanssa Kymmenen Uutisia vuosina 1981–1995.[2] Esko Tommola oli myös MTV:n uutistoiminnan perustajajoukkoa.[3]

Esko Tommola (vas.) haastattelemassa Armi ja Gil Hilariota vuonna 1959.

Tommola aloitti toimittajauransa paikallislehdessä Kymenlaaksossa ja nousi 1960-luvulla Yleisradion kautta tunnetuksi televisiokasvoksi. Tätä ennen hän oli Saksassa radioyhtiö Sender Freies Berlinin ja sanomalehti Berliner Morgenpostin palveluksessa.[4] Hän kirjoitti kaksi kirjaa, ensimmäisen ruotsinsuomalaisista Suomalaisia Ruotsissa vuodelta 1969 ja toisen Uuden maan rakentajat – New Yorkin suomalaisten tarina vuodelta 1988.

Tommola oli kotoisin Kotkasta, jonne hän palasi vuonna 2001. Hän asui sitä ennen 1990–2001 Helsingissä.

Viestintäalan yrittäjänä Tommola toimi vuosina 1998–2004 yritysten, yhteisöjen, kuntien ja yksityisten ihmisten kouluttajana. Eläkepäivillään hän myös kirjoitti lehtiin kotiseuduistaan. Tommolan poika Mika työskentelee Kymmenen uutisten kevennystoimittajana.[5]

Tommola kuoli 7. huhtikuuta 2008 Kotkassa pitkäaikaiseen sairauteen.[5]

Lähteet muokkaa

  1. Turun Sanomien muistokirjoitus.
  2. Leena Kaskela suree ex-kollegan poismenoa. (Arkistoitu – Internet Archive) Iltasanomat.fi
  3. MTV:n uutisankkuri Esko Tommola on kuollut. MTV3.fi
  4. Virkkunen, Urpo (toim.): Kuka on kuka TV:ssä. Helsinki: Otava, 1970.
  5. a b Esko Tommola – Muistokirjoitus. Arkistoitu hs.fi