Esko Riepula

suomalainen poliitikko

Esko Olavi Riepula (s. 2. helmikuuta 1941 Paavola)[1][2] on suomalainen emeritusprofessori.

Riepula syntyi seppä Juho Aukusti Riepulan ja Fanni Kristiina Mällisen perheeseen. Hänen puolisonsa vuodesta 1968 on kotitalousteknikko Pirkko-Liisa Annikki Lumiaho. Riepula valmistui kauppaopistosta 1962 ja suoritti verovirkamiestutkinnon 1963.[3] Hänestä tuli Suomen ensimmäinen hallintotieteiden maisteri vuonna 1967, lisensiaatiksi hän valmistui vuonna 1969 ja väitteli tohtoriksi vuonna 1973. Riepula työskenteli Tampereen yliopiston julkisoikeuden assistenttina 1967-1970, oikeusministeriön valtiosääntökomitean sihteerinä 1971-1973, Tampereen yliopiston yliopettajana 1973-1977 ja opetusministeriön suunnitteluprofessorina 1978-1979[3]. Vuonna 1975 hänet nimitettiin valtiosääntöoikeuden dosentiksi.[1]

Riepula oli Lapin yliopiston va. rehtori 1979-1983 ja julkisoikeuden professori vuodesta 1981,[3] yliopiston ensimmäisenä rehtorina hän toimi 1983–2006. Riepula on myös toiminut useaan otteeseen Rovaniemen kaupunginvaltuustossa sosialidemokraattien valtuustoryhmässä,[1] edellisen kerran vuosina 2009–2012.

Tieteellisen tuotannon lisäksi Riepula on kirjoittanut Petri Koikkalaisen kanssa Suomen vaalirahoituskohua koskevan pamfletin Näin valta ostetaan (2009), jossa Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistyksen ja Nova Groupin ympärille muodostunutta vyyhtiä pidettiin liikemiesten ja poliittisten toimijoiden rakentamana korruptiojärjestelmänä.[4]

Lähteet muokkaa

  1. a b c Olsson, Eveliina: Yliopisto ei ole koskaan valmis. Kide (Lapin yliopiston yhteisölehti), 2006, nro 4. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 27.5.2014.
  2. Yliopiston pitää pyrkiä huipulle. Helsingin Sanomat, 2.2.2001.
  3. a b c Irja Hämäläinen, Risto Rantala, Hannakatri Hollmén (toim.): Kuka kukin on. Who's who in Finland. Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 1994, s. 793. Riepula, Esko. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-12833-7.
  4. Kirja: Vaalirahasotku oli malliesimerkki korruptiosta Yle Uutiset. 7.9.2009. Viitattu 27.5.2014.