Ernst Christoph Homburg

Ernst Christoph Homburg (1. maaliskuuta 1605 Mihla, Thüringen, Saksa27. kesäkuuta 1681 Eisenach, Saksa) oli saksalainen luterilainen virsirunoilija, kääntäjä ja runoilija.

Homburg oli kotoisin Mihlasta, ja hän kasvoi luterilaisessa pappisperheessä. Käytyään koulun Creuzbergissä hän opiskeli lakitiedettä Wittenbergissä vuodesta 1623. Hän alkoi kirjoittaa runoja ja lauluja, joita on säilynyt hänen teoskokoelmassaan Clio. Hänen varhaiset runonsa olivat maallisia rakkaus- ja juomalauluja. Hän jatkoi opintojaan Hampurissa, ja vuodesta 1642 hän toimi Naumburg an der Saalessa Saksissa juristina. Myöhemmin sairauden aiheuttamat koettelemukset merkitsivät muutosta hänen tuotannossaan, ja Homburgista tuli hengellinen runoilija. Häntä on pidetty yhtenä lahjakkaimmista saksalaisista runoilijoista 1600-luvulla.[1]

Hengelliset runonsa Geistlicher Liede, kaikkiaan 148, Homburg julkaisi vuonna 1659. Nykyään hänen virsistään on käytössä yleisemmin vain yksi virsi "Jesu, meines Lebens Leben".[2]

Useat säveltäjät, kuten Johann Sebastian Bach, käyttivät hänen virsitekstejään teoksissaan, mm. kantaateissa BWV 85 ja Markuspassiossa BWV 247.[2]

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjassa on kaksi Homburgin kirjoittamaa virttä: virsi 57 "Jeesus, olet elämäni" ("Jesu, meines Lebens Leben".,Ruots. Erik Norenius 1675. Suom. virsikirjaan 1701. Uud. August Ahlqvist 1867, Niilo Rauhala1984. Sävelmä: Ruotsissa 1697) ja virsi 108 "Oi suuri Voitonruhtinas" (Suom. Julius Krohn 1880. Virsikirjaan 1886. Sävelmä: Philipp Nicolai 1599). Ruotsin kirkon virsikirjassa on virsi ”Jeesus, olet elämämäni” numerolla 138. Virsi on myös Suomen ev. lut. kirkon ruotsinkielisessä virsikirjassa, Tanskan ja Norjan kirkon virsikirjoissa sekä Saksan evankelisten kirkkojen virsikirjassa.[3]

LähteetMuokkaa

  1. Ernst Christoph Homburg hymnary.org. Viitattu 7.11.2020. (englanniksi)
  2. a b Ernst Christoph Homburg (Hymn-Writer) bach-cantatas.com. Viitattu 7.11.2020. (englanniksi)
  3. Evangelisches Gesangbuch. Ausgabe für die Evangelisch-Lutherische Landeskirche Sachsens. Leipzig: Evangelische Verlagsanstalt. (saksaksi)