Erkki J. Rajakoski (6. joulukuuta 1924 Viipuri20. heinäkuuta 1977 Helsinki[1]) oli suomalainen eläinlääkäri ja eläinlääketieteen professori.

Rajakoski kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin normaalilyseosta 1945 ja opiskeli eläinlääketiedettä Helsingin yliopistossa sekä Tukholman Kuninkaallisessa eläinlääkärikoulussa, josta hän valmistui eläinlääkäriksi 1951. Valmistuttuaan Rajakoski toimi eläinlääkärinä Yläneellä, Nousiaisissa ja Padasjoella 1952–1955 sekä Tukholman eläinlääketieteellisen korkeakoulun assistenttina 1955–1960.[1] Hän väitteli tohtoriksi Tukholmassa 1960 ja toimi Helsingin yliopistossa laitosjohtajana ja apulaisprofessorina vuosina 1965–1977 sekä Eläinlääketieteellisen korkeakoulun dosenttina ja vt. professorina. Lisäksi hän oli vierailevana professorina muun muassa Pennsylvanian yliopistossa vuosina 1969–1970.[2][3][4]

Rajakoski oli tärkeä vaikuttaja suomalaisessa raviurheilussa. Hän oli voimakas kansainvälistymisen ja lämminveristen kilpailutoiminnan puolestapuhuja. 1960–1970 -luvuilla Rajakoski toimi Käpylän raviradan puheenjohtajana. Rajakoski oli myös vuonna 1973 perustetun Suomen Hippos ry:n ensimmäinen puheenjohtaja, jossa tehtävässa hän toimi kuolemaansa saakka. Rajakoski vaikutti suuresti Vermon raviradan rakentamiseen ja toimi myös Vermon ravirata Oy:n ensimmäisenä puheenjohtajana. Hän kuoli puoli vuotta ennen radan valmistumista heinäkuussa 1977.[5][6] Vuodesta 1978 lähtien Vermossa on kilpailtu hänen kunniakseen perustettu lämminveristen suurkilpailu Erkki Rajakoski Memorial. Suomen Hippos on myös perustanut Erkki Rajakosken nimeä kantavan rahaston, jonka apurahoja käytetään suomalaisen raviurheilun ja hevostalouden edistämiseen.[7]

Lähteet muokkaa

  1. a b Kuolleita. Helsingin Sanomat, 23.7.1977, s. 11. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 25.2.2019.
  2. Acta Endocrinologica, Royal Veterinary Collge[vanhentunut linkki] Viitattu 25.10.2012.
  3. Recommendations for Academic Appointments and Promotions s. 26, Penn University Archives & Records Center (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 25.10.2012.
  4. Helsingin yliopiston opettaja- ja virkamiesluettelo 1918–2000 Viitattu 25.10.2012.
  5. Sumen Hippos ry:n puheenjohtajat kautta aikojen (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 25.10.2012.
  6. Vermon ravien käsiohjelma 14.11.1998. Viitattu 25.10.2012.
  7. Suomen Hippos, Erkki Rajakosken rahasto (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 25.10.2012.
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.