Erbium

alkuaine
HolmiumErbiumTulium
-

Er

Fm  
 
 
Er-TableImage.svg
Yleistä
Nimi Erbium
Tunnus Er
Järjestysluku 68
Luokka lantanoidi
Lohko f-lohko
Ryhmä -
Jakso 6
Tiheys9,066 · 103 kg/m3
Kovuus- (Mohsin asteikko)
Värihopeanvalkoinen
Löytövuosi, löytäjä 1843, Carl Gustav Mosander
Atomiominaisuudet
Atomipaino (Ar)167,2593[1]
Atomisäde, mitattu (laskennallinen)175 (226) pm
Orbitaalirakenne[Xe] 4f126s2
Elektroneja elektronikuorilla 2, 8, 18, 30, 8, 2
Hapetusluvut+III
Kiderakenneheksagonaalinen tiivispakkaus (HCP)
Fysikaaliset ominaisuudet
Olomuoto kiinteä
Sulamispiste1 802 K (1 529 °C)
Kiehumispiste3 141 K (2 868 °C)
Höyrystymislämpö280 kJ/mol
Sulamislämpö19,90 kJ/mol
Äänen nopeus2830 m/s 293 K:ssa
Muuta
Elektronegatiivisuus1,24 (Paulingin asteikko)
Ominaislämpökapasiteetti 0,168 kJ/kg K
Sähkönjohtavuus1.2×106 S/m
CAS-numero7440-52-0
Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa
Erbiumia
Erbiumilla värjättyä lasia

Erbium on alkuaine, jonka kemiallinen merkki on Er (lat. erbium) ja järjestysluku 68 sekä CAS-numero 7440-52-0. Erbium on harvinaisiin maametalleihin, lantanideihin, kuuluva harvinainen alkuaine, jonka Carl Gustav Mosander löysi 1843 gadoliniitista Ytterbystä, Ruotsista.[2][3] Erbiumin tiheys on 9,05 g/cm³, sulamispiste 1 712 K (1 522 °C) ja kiehumispiste 3 136 K (3 409 °C).

Erbiumin suolat ovat ruusunpunaisia, ja alkuaine antaa tunnusomaisen absorptiospektrin näkyvässä, ultra­violetissa ja lähi-infrapunavalossa. Erbiumilla ei ole biologista merkitystä, mutta sen on arveltu voivan kiihdyttää aineenvaihduntaa.

Luonnossa esiintyvä erbium koostuu kuudesta pysyvästä isotoopista: 166Er (osuus 33,5 %), 168Er (26,98 %), 167Er (22,87 %), 170Er (14,91 %), 164Er (1,6 %) ja 162Er (0,14 %). Alkuaineella on yhteensä 30 tunnettua radioaktiivista isotooppia joiden massaluvut vaihtelevat välillä 142–177 ja jotka ovat verraten epävakaita koska niiden puoliintumisajat ovat lyhyitä yhdestä sekunnista (145Er) 9,4 vuorokauteen (169Er) saakka.[4]

Erbiumia käytetään valokuvaussuotimissa, metallurgisena lisäaineena, halvoissa koruissa ja ydinteknologiassa neutronien absorbaattorina. Erbium­oksidia käytetään lasin­puhaltajien suoja­laseissa sekä vaalean­punaisena väri­aineena aurinko­laseissa. Sitä käytetään myös optisissa kuiduissa signaalien vahvistamiseksi, sillä se muuttaa muita aallon­pituuksia informaatiota kuljettavan signaalin aallon­pituudelle.[2][5]

LähteetMuokkaa

  • Harri Eskelinen, Sami Karsikas: Vihreän teknologian näkökulmat konstruktiomateriaalien valinnassa. 1. painos. Lappeenranta: LUT Scientific and Expertise Publications, 2013. ISBN 978-952-265-457-1. (suomeksi)

ViitteetMuokkaa

  1. Michael T. Wieser & Tyler B. Coplen: Atomic Weights of the Elements 2009 (IUPAC technical report). Pure and Applied Chemistry, 2011, 83. vsk, nro 2. IUPAC. Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.4.2011. (englanniksi)
  2. a b Marko Hamilo: Erbiumoksidilla pinkit aurinkolasit 4.4.2006. Helsingin Sanomat. Arkistoitu . Viitattu 12.7.2010.
  3. Claude Piquet: Extricating erbium – in your element. Nature Chemistry, 21.3.2014, 6. vsk. Macmillan Publishers Limited. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 5.2.2020. (englanniksi)
  4. Erbium Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 8.1.2018. (englanniksi)
  5. Eskelinen, Karsikas s. 187

Aiheesta muuallaMuokkaa

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Erbium.