Ensio Itkonen

suomalainen liikenneopettaja ja liikennevalistaja

Onni Ensio ”Enska” Itkonen (7. lokakuuta 1926 Helsinki15. joulukuuta 2010 Helsinki) oli suomalainen liikenneopettaja ja liikennevalistaja.[1] Hän tuli 1970-luvulla valtakunnallisesti tunnetuksi sekä yksin että yhdessä Hannu Karpon kanssa tekemästään liikennevalistustyöstä televisiossa, radiossa ja aikakauslehdissä.

Ensio Itkonen
Ensio Itkonen (vas.) antamassa ajo-opetusta vuonna 1969.
Ensio Itkonen (vas.) antamassa ajo-opetusta vuonna 1969.
Henkilötiedot
Syntynyt7. lokakuuta 1926
Helsinki
Kuollut15. joulukuuta 2010 (84 vuotta)
Helsinki
Kansalaisuus suomi
Vanhemmat Onni Itkonen ja Dagmar Itkonen
Muut tiedot
Lempinimet Enska

Elämänvaiheet muokkaa

Ensio Itkosen isä Onni Itkonen perusti autokoulun vuonna 1922 ja johti sitä vuoteen 1952, jolloin yritys siirtyi Ension johdettavaksi. Ensio Itkosen aloittaessa oman uransa liikenneopettajana eri opetusmenetelmät olivat vielä kokeiluasteella. 1960-luvulta alkaen hän oli käynnistämässä liukkaalla ja pimeällä ajon opetusta sekä kampanjoi ajovalojen ja turvavöiden käyttövelvollisuuden puolesta.[2] Vuonna 1988 Itkosen autokoulun vetovastuu siirtyi Ension pojalle Hansille.[3]

Autokouluopetuksensa ohella Ensio Itkonen teki liikennevalistustyötä tiedotusvälineissä sekä yksin että etenkin Hannu Karpon kanssa. 1960-luvun lopulta lähtien Itkosella oli Kansan Uutisissa parinkymmenen vuoden ajan Enska vastaa -palsta, jossa hän vastasi lehden lukijoiden liikenneaiheisiin kysymyksiin.[4] Samaan aikaan hänellä oli vakituinen palsta myös Valitut Palat -lehdessä.[5] Toimittaja Esko Riihelä kutsui Itkosen kesäkuussa 1970 vakituiseksi vieraaksi Yleisradion tuolloin aloittamaan, joka arkipäivä lähetettyyn Tänään iltapäivällä -ajankohtaisohjelmaan, jossa Riihelä itse juonsi Liikenneradio-osiota. Riihelä on kertonut, että hän halusi haastateltaviensa joukkoon Liikkuvan poliisin, Autoliiton ja Liikenneturvan edustajien ohella myös autokoulunopettajien edustajan, ja Itkosen autokoulu sattui sijaitsemaan lähimpänä Yleisradion Fabianinkadun toimitaloa.[6]

Itkonen ei omien sanojensa mukaan uskonut lainsäädännön keinoihin liikenneturvallisuuden parantamiseksi, ja 1960-luvulle saakka yleisesti käytettyä kankeaa, saarnaavaa ja autoilijoita syyttelevää opetustyyliä hän piti vääränä lähestymistapana.[7] Sen sijaan hän höysti omaa opetustaan havainnollistamalla kulloistakin teemaa humoristisin vertauksin. Kehittääkseen opetustaitojaan hän suoritti aikuiskasvatuksen approbatur-arvosanan Tampereen yliopistossa vuonna 1972.[8]

Itkosen ja Hannu Karpon yhteistyö alkoi syksyllä 1973, jolloin heidän tarkoituksensa oli aluksi tehdä TV 1:lle kaksi puolen tunnin mittaista TV:n Liikennekoulu -ohjelmaa. Suuren suosion ansiosta Itkosesta ja Karposta tuli kuitenkin suosittu juontajapari vuosikymmeniksi. Samoihin aikoihin he alkoivat kiertää Suomea pitäen liikenneaiheisia iltamia aina Lappia myöten.[9] Vuonna 1974 Itkonen ja Karpo aloittivat Seura-lehdessä Enska ja Hanski -aukeaman, joka siirtyi vuonna 1983 Apu-lehteen. Liikennepalstan julkaiseminen päättyi Markku Veijalaisen tultua Avun päätoimittajaksi, jolloin Itkosen ja Karpon nimet poistettiin lehden ns. apinalaatikosta uuden päätoimittajan ilmoittamatta syytä asiaan.[10]

Itkonen teki cameoroolin elokuvassa Uuno Turhapuro armeijan leivissä vuonna 1984.

Ensio Itkonen julkaisi kaksi kirjaa. Ensimmäisen, lapsille suunnatun Muista aina liikenteessä vuodelta 1975 Itkonen teki taiteilija Kylli Kosken kanssa, ja juuri ajokortin saaneille (ja miksei kokeneemmillekin autoilijoille) tarkoitetun kirjan Aja paremmin vuonna 1987 Eila Aunion kanssa.[11]

Itkonen kärsi vaikeasta sydänsairaudesta ja oli pari viikkoa lokakuussa 2010 sairaalahoidossa ja tutkimuksissa sydänoireiden vuoksi, joita osaltaan pahensi hänen poikansa Hansin kesäkuinen yllättävä kuolema. Sairaalareissun jälkeen Itkonen kuitenkin toipui ja pääsi vielä palaamaan kotiinsa Marjaniemeen. Hän kuitenkin kuoli joulun alla 2010 sydänsairauksien seurauksena Herttoniemen sairaalassa 84 vuoden ikäisenä.lähde?

Vuonna 2017 Ensio Itkonen valittiin vuosisadan suomalaiseksi liikennevaikuttajaksi auto- ja liikennetoimittajien järjestämässä yleisöäänestyksessä. Palkinto luovutettiin Itkosen omaisille Helsingissä joulukuussa 2017 järjestetyssä juhlatilaisuudessa.[12]

Ension työtä autokoulun toimitusjohtajana jatkoi hänen poikansa Hans Itkonen (1953–2010[13]) vuonna 1989. Hans kuoli sairauskohtaukseen kesäkuussa 2010, minkä jälkeen toimitusjohtajaksi siirtyi Hansin vaimo, Ensio Itkosen miniä Marja Itkonen.[14] Itkosen tai hänen autokoulunsa autossa oli jossain vaiheessa käytössä rekisterikilpi ENS-10 omistajansa etunimen mukaan.lähde?

Teokset muokkaa

  • Muista aina liikenteessä. Sanoma, 1975.
  • Aja paremmin. Tammi, 1987.

Lähteet muokkaa

  1. Oksanen, Kimmo – Saarnio, Pekka: Koko kansan valistaja vaikeni. Helsingin Sanomat, 17.12.2010. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 29.7.2020.
  2. Kunnari, Veli-Matti (toim.): Ensio Itkonen: Ajoneuvoksen albumi – ajo-opetuksen ja liikennevalistustyön vaiheita, s. 22–23. Helsinki: Alfamer Oy, 2001. ISBN 952-5089-77-0.
  3. Kunnari 2001, s. 114.
  4. Kunnari 2001, s. 62.
  5. Kunnari 2001, s. 44.
  6. Kunnari 2001, s. 68–69.
  7. Kunnari 2001, s. 69.
  8. Kunnari 2001, s. 22–23.
  9. Kunnari 2001, s. 76.
  10. Kunnari 2001, s. 76–78.
  11. Ensio ”Enska” Itkonen on kuollut Helsingin Sanomat. 15.12.2010. Viitattu 29.7.2020.
  12. Pitkänen, Kari: ”Heijastin, Enska ja Ibiza palkittiin liikennegaalassa.” Aamulehti 23.12.2017, s. B20. Alma Media.
  13. Väestötietojärjestelmä
  14. Enska Itkosen terveys romahti Iltalehti. 20.10.2010. Viitattu 15.12.2010.

Aiheesta muualla muokkaa