Emma Mäkinen

suomalainen opettaja

Emma (Maria Emilia) Mäkinen, o.s. Åhman, (1. helmikuuta 1849 Helsinki20. lokakuuta 1915) oli kansakoulunopettaja ja siveellisyystyön uranuurtajia Suomessa.[1]

Emma Mäkinen
Emma Mäkisen turvakodin rakennus Helsingin Merikadun ja Laivurinkadun kulmassa 1920-luvulla.

Mäkisen vanhemmat olivat senaatin vahtimestari Carl Johan Åhman ja Kristina Ulrika Grönlund, ja hänen puolisonsa oli vuodesta 1886 maallikkosaarnaaja Antti Mäkinen (k. 1936).[1]

Mäkinen kävi kansakoulun ja Jyväskylän seminaarin ja tuli opettajaksi Helsinkiin 1870. Kymmenen vuoden kuluttua hän kuitenkin erosi virastaan ja perusti Suomen ensimmäisen turvakodin aviottomille naisille.[1] Turvakoti perustettiin aluksi Siltasaareen, mistä se muutti vuonna 1882 osoitteeseen Laivurinkatu 3 lähelle Merikadun kulmaa.[2] Kodissa oli kerrallaan 30-40 asukasta. Heitä opetettiin ja pyrittiin muun muassa työllistämään maaseudulle. Mäkinen johti toimintaa kuolemaansa saakka. Vuodesta 1880 lähtien turvakoti sai valtiolta pienen määrärahan. Mäkisen perustamassa turvakodissa ehti asua kaiken kaikkiaan noin 1 300 naista.[1] Turvakoti lakkautettiin vuonna 1920, kun kaupunki lopetti sen vuokrasopimuksen ja lunasti rakennuksen. Turvakoti siirtyi kolme vuotta myöhemmin Kauniaisiin, Valkonauhaliiton Emmaus-kotiin. Osoitteesessa Laivurinkatu 3 paljastettiin maaliskuussa 2000 turvakodista muistuttava laatta.[2]

Vuosina 1883–1913 Mäkisellä oli myös lastenkoti, jossa noin 30 lasta kerrallaan sai asunnon ja hoitoa siihen saakka, että he pystyivät huolehtimaan itsestään.[1]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e Ilmari Heikinheimo: Suomen elämäkerrasto, s. 526–527. Helsinki: WSOY, 1955. Maksullinen artikkeli verkossa (viitattu 29.12.2016). .
  2. a b Heiskanen, Riitta: Langenneiden naisten turvakoti saa muistolaatan (tilaajille) Helsingin Sanomat. 13.3.2000. Viitattu 30.7.2019.