Wikipedia

Elämä

eliöiden biologinen tila
(Ohjattu sivulta Elinaika)
Tämä artikkeli käsittelee biologista ilmiötä. Sanalla elämä on myös muita merkityksiä.

Elämä on syntymän ja kuoleman rajaama eliön biologinen tila, johon liittyy sellaisia piirteitä kuin itsenäisyys, aineenvaihdunta, moduulirakenne, kasvu, mukautuvuus ja lisääntyminen. Elämää ei ole helppoa määritellä ja kuvailla. Ainoa meidän tuntemamme esimerkki elämästä on maapallolle yhdestä alkusynnystä noin 3,8 miljardia vuotta sitten lähtöisin oleva elämä, mutta Maan ulkopuolinen elämä ja keinotekoinen elämä voivat poiketa siitä. On myös vaikea vetää raja elollisen ja elottoman välille.

Elämä on levinnyt maapallolla lähes kaikkialle, Etelämantereen jäätiköistä Saharan autiomaan kuivaan hiekkaan. Maapallon ulkopuolista elämää ei ole etsinnöistä huolimatta havaittu.[1]

Elämää tutkiva tiede on biologia kaikkine osa-alueineen. Ulkoavaruuden elämää etsii ja tutkii astrobiologia.

Määrittely muokkaa

Elämän määrittely on monestakin syystä vaikeaa. Elämälle on vaikea tehdä yleistyksiä, koska ainoa tunnettu esimerkki elämästä on maapallolle yhdestä alkusynnystä lähtöisin oleva elämä. On myös vaikea vetää raja elollisen ja elottoman välille.[1] Elottoman ja elollisen välimaastossa ovat virukset ja prionit.[2]

Kreikkalainen filosofi Dionysios Khalkedonilainen (n. 320 eaa.) määritteli että elämä on ”ravinnon ylläpitämä olennon liike, joka on siinä synnynnäisesti”.[3] Fyysikko Erwin Schrödinger määritteli 1940-luvulla elämän negatiiviseksi entropiaksi. Kemisti Albert Szent-Györgyi määritteli elämän paikaksi, jossa elektroni voi levätä. Biologisissa määritelmissä elämän ominaisuudeksi mainitaan yleensä kyky tuottaa uusia kopioita itsestään. Astrobiologi André Brackin mukaan elämä on “vesiliukoinen kemiallinen systeemi, joka siirtää molekyylirakenteisiin sisältyvän informaation ja kehittyy”. Nasan versio elämän määritelmästä astrobiologian tutkimusohjelmassaan on, että elämä on “vesiliukoinen kemiallinen systeemi, joka perustuu molekyylirakenteisiin koodattuun informaatioon ja kehittyy”. Kemistien Addy Pross ja Robert Pascal mukaan elämä on toiminnallisuuteen perustuva stabiili tila, joka toimii ulkopuolelta tulevan energian varassa. Fyysikko Pekka Janhusen mukaan elämän voisi määritellä pitkäikäisenä, monimutkaisena ja kehittyvänä autokatalyyttisenä reaktiojoukkona.[4]

Yhteiset piirteet muokkaa

Elämän yhteisiä piirteitä ovat:

  • Itsenäisyys: elävä olio kykenee spontaaneihin tekoihin ja osaa käyttää ympäristöään hyödykseen sekä vastaa ärsykkeisiin.[5]
  • Aineenvaihdunta: elävä olio tuottaa elottomasta aineesta rakennusmateriaalia ja energiaa (synteesi) sekä hajottaa eloperäistä ainetta (katalyysi).[5]
  • Moduulirakenne: elävä olio koostuu soluista, elämän rakennuspalikoista.[5]
  • Kasvu: elollinen olio kasvattaa osiensa kokoa eikä vain kerää lisää materiaalia ympärilleen.[5]
  • Mukautuvuus: Kyky muuttaa käyttäytymistä ympäristön mukaan. Pitkillä ajanjaksoilla havaitaan perinnöllisyydestä johtuvaa evoluutiota.[5]
  • Lisääntyminen: elävä olio kykenee tuottamaan uuden organismin solujen jakautumisen avulla. Tämä voi tapahtua yhteistyössä toisen eliön kanssa (suvullisesti) tai vain kyseisen olion omien solujen jakautuessa (suvuttomasti). Jotkut elottoman luonnon asiatkin tosin lisääntyvät.[5] Lisääntymisen määritelmään liittyy sekin, että eliöt syntyvät ja kuolevat.[6] Kuolema aiheutuu usein tapaturmaisesti. Useat eliöt vanhenevat ja kuolevat lopulta vanhuuden vaivoihin. Vanhenemisen syytä ei täysin ymmärretä, mutta sen arvellaan olevan sivutuote elimistön taistelusta ulkoisia uhkia ja happiradikaaleja vastaan.[7]

Viimeisellä kaikille nykyisille eliöille yhteisellä esi-isällä esiintyneitä, ja sitä kautta kaikelle nykyiselle maapallon elämälle yhteisiä ominaisuuksia olivat:[6]

Perusta muokkaa

Maapallon elämä perustuu veden ja hiilen ominaisuuksiin. Vedystä ja hapesta muodostuva vesi on elämälle välttämätöntä useasta syystä. Vesi on esimerkiksi monipuolinen liuotin. Vesi myös sitoo hyvin lämpöä, minkä ansiosta suuret vesimassat kuten meret pitävät maapallon lämpötilan tasaisena ja elämälle soveltuvana. Myös veden pintajännitys, koheesio ja jään kelluminen veden päällä ovat tärkeitä elämän kannalta. Hiili on osana tuhansissa elämälle tärkeissä molekyyleissä, koska hiilimolekyyleillä on monipuolinen ja elämän kannalta välttämätön kyky muodostaa lähes loputtomasti erilaisia molekyylejä.[8]

Avaruudessa mahdollisesti olevalla elämällä voi olla erilainen kemia kuin maapallolla. On ehdotettu esimerkiksi piihin, fosforiin ja typpeen sekä rikkihappoon tai ammoniakkiin perustuvaa elämän kemiaa. Näiltä puuttuu kuitenkin veden ja hiilen hyödyllisiä ominaisuuksia, minkä vuoksi niihin perustuvaa elämää pidetään epätodennäköisempänä kuin veteen ja hiileen perustuvaa.[9]

Rakennusaineet muokkaa

Elollinen aine rakentuu pääasiassa makromolekyyleistä: aminohapoista, rasva-aineista, nukleotideista ja hiilihydraateista.[10]

Aminohapot muodostavat proteiineja, ja eliöillä esiintyy 20 erilaista aminohappoa, joista kaikki proteiinit rakentuvat. Proteiineja ovat muun muassa elimistön sisäiset viestinviejät hormonit. Proteiinit myös avustavat lähes kaikissa eliön kemiallisissa reaktioissa toimimalla entsyymeinä. Lisäksi proteiinit auttavat erilaisten atomien ja molekyylien kuljettamisessa elimistössä. Proteiinit ovat myös välttämättömiä liikkeen syntymiseen solussa ja eliössä.[10]

Hiilihydraatit toimivat solun ja elimistön lyhytaikaisina energianlähteinä, energiavarastoina sekä tukirakenteina.[10]

DNA-nukleiinihapoksi on nukleotideilla kirjoitettu elämän perinnöllinen koodi. Nukleotidit koostuvat sokerimolekyyleistä, fosforihaposta ja emäksestä. DNA:n luentaan tarvitaan myös toista nukleiinihappoa RNA:ta. Myös solun elintoimintojen energian lähde, ATP, on nukleotidi. Nukleotidit toimivat lisäksi entsyymeinä ja hormoneina.[10]

Rasva-aineita eli lipidejä on hyvin erilaisia. Ne eivät liukene helposti veteen ja hakeutuvat yhteen muodostaen kalvomaisia tai pisaramaisia rakenteita, kuten solukalvoja. Triglyseridit toimivat eliön pitkäaikaisina energiavarastoina. Steroidit toimivat esimerkiksi solukalvon rakennetta tukemassa sekä muodostavat eliön toimintoja sääteleviä hormoneja.[10]

Luokittelu muokkaa

Pääartikkeli: Tieteellinen luokittelu

Eliöt luokitellaan monitasoisella hierarkkisella järjestelmällä, joka perustuu eliöiden sukulaissuhteisiin. Luokittelu kuvastaa lajien eriytymistä toisistaan. Ylimmällä tasolla on kaikkien nykyisten eliöiden kantamuoto. Jokaisella lajilla on kaksiosainen tieteellinen nimi, joka koostuu suku- ja lajinimestä.[11]

Omissa linjoissaan kehittyneitä eliökuntia katsotaan olevan kuusi: prokaryootit, arkkieliöt, alkueliöt, sienet, kasvit ja eläimet. Näistä monisoluisia ovat kolme viimeistä.[12]

Elämän historia muokkaa

Elämän synty muokkaa

Pääartikkeli: Elämän alkuperä

Varhaisella maapallolla oli jo saatavilla runsaasti energiaa sekä niitä alkuaineita, joista valtaosa elävistä solukoista rakentuu: vetyä, hiiltä, happea ja typpeä. Hapen alhainen pitoisuus ilmakehässä luultavasti edisti kemiallista evoluutiota ennen elämän syntyä.[13]

Elämä syntyi maapallolle 3,5–4,1 miljardia vuotta sitten.[14][15] Elämän alkuperästä ja synnystä on esitetty useita teorioita. Salamateorian mukaan kipinän elämän kehittymiselle antoi salaman aiheuttama voimakas energiapurkaus, joka synnytti elämän perusaineksiin kuuluvat aminohapot. Toisen suositun teorian mukaan elämän synnytti merenpohjan kuumien lähteiden runsaasti energiaa sisältävä aineiden yhdistelmä. Kolmannen teorian mukaan ensimmäiset elämän ainekset toi mukanaan Maahan iskeytynyt komeetta.[16]

Myös elämän syntytapahtumista molekyylitasolla on laadittu lukuisia hypoteeseja, kuten alkukopioituja, esisolu, RNA-maailma, hypersykli, rauta-rikkimaailma, lipidimaailma ja proteiinimaailma. Nämä ajatukset kilpailevat keskenään ja joskus täydentävät toisiaan.

Elämän kehitys muokkaa

Katso myös: Evoluutio

Viimeinen universaali esivanhempi, josta kaikki elämä maapallolla on polveutunut, eli arviolta noin 3,8 miljardia vuotta sitten. Sitä on kuvattu ”puoliksi eläväksi”, sillä se saattoi olla vielä riippuvainen merenpohjan purkausaukkojen elottomista reaktioista tuottaakseen tarvitsemiansa kemikaaleja.[17]

Aluksi elämää oli vain veden alla.[18] Ensimmäiset eliöt olivat bakteereita; syanobakteerit olivat todennäköisesti Maan pääasiallisia elämänmuotoja ensimmäiset kaksi miljardia vuotta. Niiden tuottama happi edisti monimutkaisempien solujen kehitystä, ja 1,5 miljardia vuotta sitten tumallisten solujen kehittyminen mahdollisti suvullisen lisääntymisen ja siten myös uusien eliölajien kehittymisen.[13] Näitä olivat akritarkit, kelluvat, yksisoluiset eliöt. Jotkut akritarkeista on liitetty viherleviin, mutta suurinta osaa ei ole kyetty ryhmittelemään.[19]

1,3 miljardia vuotta sitten syntyi ilmakehän otsonikerros, jonka suojissa elämän kehitys jatkui. 800 miljoonaa vuotta sitten kehittyivät ensimmäiset alkueläimet, jotka käyttivät ravintonaan muita eliöitä. Ne kehittyivät 120 miljoonan vuoden kuluessa monimutkaisiksi ja monisoluisiksi eläimiksi, jotka muistuttivat koralleja tai matoja.[13]

 
Kambrikautisia Elrathia kingii -trilobiittien fossiileja.

Selkärangattomien eläinten perusryhmät ilmestyivät proterotsooisen kauden lopulla ja paleotsooisen kauden alussa noin 540 miljoonaa vuotta sitten. Merien valtamuotoja kambrikaudella 542–490 miljoonaa vuotta sitten olivat luultavasti trilobiitit. Merissä eli myös selkäjänteisiä, joista ihminen polveutuu. Kambrikauden lopulla suurin osa eliöistä tuhoutui, mutta 500–435 miljoonaa vuotta sitten ordovikikaudella elämän monimuotoisuus lisääntyi jälleen. Selkärangattomat olivat yhä vallitsevia, mutta myös selkärankaisia esiintyi. Alkeelliset leuattomat kalat kehittyivät 485 miljoonaa vuotta sitten; ne toimivat kantamuotoina myöhemmille kaloille, sammakkoeläimille, matelijoille, linnuille ja nisäkkäille.[13] Siluurikaudella 435–395 miljoonaa vuotta sitten levät erilaistuivat ja kalojen pääryhmät kehittyivät.[13]

Ensimmäiset maakasvit kehittyivät noin 450 miljoonaa vuotta sitten. Ne muistuttivat luultavasti nykyisiä maksasammalia, karvalehtikasveja ja sammalia. Vanhimpien putkilokasvien fossiilit ovat 430 miljoonaa vuotta vanhoja. Koko maapallon kasvillisuus oli siluurikaudella hyvin samankaltaista, koska Pangean supermanner kattoi kaiken maa-alueen.[13] Maan kivihiili on muodostunut maakerroksiin muinoin hautautuneista kuolleista kasveista.[20]

 
Taiteilijan näkemys devonikautisesta metsästä.

Kasvit alkoivat erilaistua devonikaudella 395–345 miljoonaa vuotta sitten. Syntyi metsiä, joissa oli jättiläisliekoja ja kortekasveja. Myös saniaisia ja paljassiemenisiä kasveja alkoi esiintyä. Sammakkoeläimiä alkoi nousta maalle.[13]

Kivihiilikaudella 345–280 miljoonaa vuotta sitten liekometsissä oli hämähäkkejä, skorpioneja ja tuhatjalkaisia. Matelijat kehittyivät sammakkoeläimistä 300 miljoonaa vuotta sitten. Kauden lopun kylmä vaihe johti harventuneeseen kasvilajistoon, jonka valtalajeina olivat alkeelliset siemensaniaiset.[13] Permikaudella 280–245 miljoonaa vuotta sitten vallitsevia olivat havupuut. Matelijoiden luurangoissa oli jo samantapaisia piirteitä kuin nisäkkäillä. Permikauden päätti maailmanhistorian suurin joukkotuho.[13]

 
Dinosaurukset hallitsivat Maata 210–65 miljoonaa vuotta sitten.

Triaskaudella 245–200 miljoonaa vuotta sitten ilmestyivät nisäkkäät, sisiliskot, dinosaurukset, kilpikonnat ja krokotiilit. Dinosaurusten valtakausi kesti 160 miljoonaa vuotta. Nisäkkäät kehittyivät dinosauruksia muistuttaneista matelijoista, ja ne olivat aluksi pieniä yöeläimiä.[13]

Jurakaudella 200–145 miljoonaa vuotta sitten syntyivät kärpäset, sääsket, ampiaiset, mehiläiset ja muurahaiset.[13] Linnut kehittyivät dinosaurusten alalahkosta, kahdella jalalla kulkevista teropodeista.[21]

Liitukaudella 145–65 miljoonaa vuotta sitten ilmestyivät lepakot, nokkaeläimet, pussieläimet, istukalliset nisäkkäät ja nisäkäspedot. 80 miljoonaa vuotta sitten paljas- ja koppisiemeniset kasvit alkoivat syrjäyttää käpypalmuja ja saniaisia. Myös nisäkkäät alkoivat yleistyä.[13] Dinosaurukset hävisivät liitukauden lopussa 65 miljoonaa vuotta sitten yhdessä maapallon monista sukupuuttoaalloista.[18]

Kädelliset kehittyivät viimeistään 75 miljoonaa vuotta sitten. Varhaisin ihmisten kehityshaaraan kuulunut kädellisten muoto tunnetaan noin viiden miljoonan vuoden takaa. Nykyihminen kehittyi Afrikassa yli 100 000 vuotta sitten.[20]

Elämän loppu muokkaa

Elämä loppuu maapallolla viimeistään viiden miljardin vuoden kuluttua, kun Aurinko on laajentunut punaiseksi jättiläiseksi ja kuumentanut maapallon elämälle sopimattomaksi. Jo miljardin vuoden kuluttua maapallo on niin kuuma, että elämä on mahdollista enää ehkä vain kaikkein sopeutuvimmille yksisoluisille eliöille.[22]

Elämän äärirajat muokkaa

Elämä on maapallolla sopeutunut hyvin erilaisiin olosuhteisiin. Äärimmäisissä olosuhteissa viihtyviä eliöitä kutsutaan ekstremofiileiksi. Ne ovat sopeutuneet erilaisin keinoin muun muassa äärimmäiseen kuivuuteen, kylmyyteen, kuumuuteen, korkeisiin suolapitoisuuksiin, happamiin ja emäksisiin olosuhteisiin, korkeaan paineeseen sekä syvällä maan alla oleviin elinolosuhteisiin. Elämää on tavattu maapallon ilmakehässä jopa 40 kilometrin korkeudella merenpinnasta. Elämää esiintyy myös metaanihydraattijäässä merenpohjassa sekä neljän kilometrin paksuisen jääpeitteen alla Vostokjärvessä Etelämantereella. Maan sisällä kallioperässä lämpötila pysyy elämälle soveliaana aina viiteen tai kuuteen kilometriin asti. Maan alla elävän mikrobiston painon on arveltu olevan yhtä suuri kuin maan päällä olevan eliökunnan paino.[23]

Maapallon maaperässä toistaiseksi ainoat paikat, joista minkäänlaisia merkkejä elämästä ei ole löydetty, sijaitsevat Etelämantereen sisäosien korkeilla vuorilla.[24]

Maapallon ulkopuolinen elämä muokkaa

Pääartikkeli: Maan ulkopuolinen elämä

Elämän rakennusaineita esiintyy myös maapallon ulkopuolella, ja eksoplaneettoja on hyvin suuri määrä. Elämälle suotuisat olosuhteet galakseissa esiintyvät niin sanotulla galaktisella elinkelpoisella vyöhykkeellä. Parhaiten kiinteän planeetan syntyyn tarvittavia raskaita alkuaineita esiintyy tähdissä lähellä galaksien keskustaa. Liian lähellä galaksin keskustaa on elämälle vaarallista säteilyä. Elämää voi lisäksi olla vain planeetalla, joka sijaitsee sopivalla etäisyydellä tähdestään niin sanotulla tähteä ympäröivällä elinkelpoisella vyöhykkeellä. Tähden täytyy olla melko paljon Auringon kaltainen, jotta elinkelpoinen vyöhyke olisi riittävän leveä ja tähden elinikä riittävän pitkä elämän kehittymiselle. Samassa planeettakunnassa sijaitseva jättiläisplaneetta on elämän kannalta hyödyllinen, sillä se vähentää elämälle tuhoisien asteroidien esiintymistä. Planeetan elinkelpoisuutta edistää ratkaisevasti myös esimerkiksi sen akselin kaltevuus ja sen kiertolainen, kuten Maalla Kuu.[25]

Elämän tarvitsema energia voi planeetasta riippuen tulla monesta lähteestä, kuten tähden säteilystä, kemosynteesistä, vuorovesivaikutuksesta, radioaktiivisten aineiden hajoamisesta, planeetan jäähtymisestä vapautuvasta lämpöenergiasta tai kosmisesta säteilystä.[25]

Elämän rakennusaineet voivat matkata ympäri avaruutta meteoroidien tai komeettojen sisällä. Osuessaan planeettaan ne voivat synnyttää sinne elämää. Niin sanotun panspermia-teorian mukaan myös maapallon elämä on voinut saada alkunsa meteoroidin tai komeetan sisällä. Jotkin harvat maapallolla esiintyvät eliöt, kuten Deinococcus radiodurans -bakteeri, kestävät avaruuden äärimmäisen ankaria olosuhteita ja voisivat selviytyä avaruusmatkasta. Eri tähtien väliset etäisyydet ovat kuitenkin niin pitkät, että elämän ei uskota voivan siirtyä planeettakunnasta toiseen.[25]

Aurinkokunnassa on Maan ohella muutama muu kappale, jossa elämän on arveltu mahdollisesti pystyneen syntymään. Näitä ovat Mars-planeetta, Jupiterin kuu Europa sekä Saturnuksen kuut Titan ja Enceladus.[25] Myös Venuksen arvioidaan olleen Aurinkokunnan alkuaikoina olosuhteiltaan elämän synnylle sopiva. Kun planeetan pinnasta myöhemmin tuli elinkelvoton, mahdollinen elämä saattoi siirtyä pilvikerrokseen.[26]

Elämää etsitään avaruudesta koko ajan kehittyneemmillä teleskoopeilla ja luotaimilla. Elämää yritetään löytää tutkimalla kaukaisten planeettojen säteilyn spektrejä. Eräs osoitus eliötoiminnasta olisivat spektrissä näkyvät hapen, otsonin ja metaanin spektriviivat, sillä näitä kaasuja esiintyy yhdessä vain jos jokin prosessi tuottaa niitä. Elämää etsitään myös yrittämällä poimia vieraiden sivilisaatioiden lähettämiä viestejä radioteleskooppien avulla.[25]

Elämän muokkaus muokkaa

Ihminen pystyy nykyisin muokkaamaan elämän perusosia geenitekniikan avulla. Se on tehnyt mahdolliseksi esimerkiksi kloonaamisen eli eläinyksilöiden kopioinnin. Yksittäisten geenien siirrolla voidaan siirtää ominaisuuksia lajista toiseen, kuten muuntogeenisille viljelykasveille parempaa vastustuskykyä tai ravintopitoisuutta.[27] Ihmisen genomin tekninen muokkaaminen on tällä hetkellä kiellettyä. Sallittua on vain geeniseulonta sekä luonnollisten mutaatioiden ja olemassa olevien geenien hyödyntäminen.[28]

Keinotekoinen elämä muokkaa

Pääartikkeli: Tekoelämä

Ihminen ei ole toistaiseksi pystynyt valmistamaan konetta, joka voitaisiin määritellä eläväksi. Mikään kone ei vielä pysty kopioimaan ja ylläpitämään itseään, ja tekoelämä tarvitsisikin paljon ihmisen myötävaikuttamista. Spontaanisti lisääntyvä kone ei voi syntyä itsestään, sillä luonnollisessa ympäristössä ei esiinny sen tarvitsemia valmiita komponentteja kuten piirilevyjä, puolijohteita, magneettisiruja ja lukulaitteita. Ihmisenkin rakentaman koneen pitäisi oppia rakentamaan kokoamislinjat sekä purkulinjat tai purkurobotit. Koneiden rakentumista rajoittaa myös se, että niiden mineraalisten raaka-aineiden saatavuus voi tyrehtyä siihen, että niillä ei ole samanlaista raaka-aineiden kierrätystä kuin elävillä olioilla. Elottomat materiaalit eivät myöskään ole yhtä kestäviä kuin elolliset, vaan ne esimerkiksi hapettuvat ja haurastuvat eivätkä parane.[29]

Koneiden elämä olisi monella tavalla erilaista kuin elollinen elämä. Koneiden ominaisuudet eivät esimerkiksi periytyisi niiden jälkeläisille, vaan kehitys tapahtuisi niiden ohjelmistojen päivittymisen kautta. On myös yritetty pohtia muun muassa sitä, mikä motivoisi koneita pysymään "elossa", olisivatko koneet tietoisia, ja miten ne suhtautuisivat toisiinsa ja ihmiseen.[30]

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b Viranta-Kovanen 2010, s. 8.
  2. ↑ Viranta-Kovanen 2010, s. 13.
  3. ↑ Aristoteles: Topiikka VI.10.
  4. ↑ Lehto 2019, s. 21–25.
  5. ↑ a b c d e f Lahti, Kimmo et al.: Biologia: Elämä, s. 22. 8.–9. painos. WSOY, 2006. ISBN 951-0-28024-0.
  6. ↑ a b Viranta-Kovanen 2010, s. 10–11.
  7. ↑ Viranta-Kovanen 2010, s. 36.
  8. ↑ Viranta-Kovanen 2010, s. 14–17.
  9. ↑ Viranta-Kovanen 2010, s. 122–123.
  10. ↑ a b c d e Viranta-Kovanen 2010, s. 17–19.
  11. ↑ Eliökunnan luokittelu Etälukio, Opetushallitus. Arkistoitu 5.6.2019. Viitattu 15.5.2019.
  12. ↑ Viranta-Kovanen 2010, s. 47.
  13. ↑ a b c d e f g h i j k l Martin, Penny (päätoimittaja): Geographica: Suuri maailmankartasto, s. 34–35. Könemann, 2000 (alkuteos 1999). ISBN 3-8290-2481-9.
  14. ↑ Schopf, J. William; Kudryavtsev, Anatoliy B.; Czaja, Andrew D.; Tripathi, Abhishek B.: Evidence of Archean life: Stromatolites and microfossils. Precambrian Research, 5.10.2007, 158. vsk, nro 3–4, s. 141–155. Amsterdam, Alankomaat: Elsevier. doi:10.1016/j.precamres.2007.04.009. ISSN 0301-9268. (englanniksi)
  15. ↑ Bell, Elizabeth A.; Boehnike, Patrick; Harrison, T. Mark; Mao, Wendy L.: Potentially biogenic carbon preserved in a 4.1 billion-year-old zircon. Proc. Natl. Acad. Sci. U.S.A., 19.10.2015, 112. vsk, s. 201517557. Washington, D.C.: National Academy of Sciences. PubMed:26483481. doi:10.1073/pnas.1517557112. ISSN 1091-6490. Bibcode:2015PNAS..11214518B. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 3.10.2016. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  16. ↑ Juul Nielsen, Lotte (päätoimittaja): Elämän kehitys, s. 16–17. Bonnier, 2008. ISBN 978-82-535-3048-2.
  17. ↑ Michael Le Page: Universal ancestor of all life on Earth was only half alive New Scientist. 25.7.2016. Viitattu 3.10.2016.
  18. ↑ a b Turunen, Mikko: Geologia ja aika Geologia.fi. Viitattu 24.10.2014.
  19. ↑ Elämän historia > Akritarkit Luonnontieteellinen keskusmuseo. Arkistoitu 8.2.2015. Viitattu 8.2.2015.
  20. ↑ a b Mikko Turunen: Elämän synty ja kehitys Geologia.fi. Viitattu 24.10.2014.
  21. ↑ Dinosaurus kutistui linnuksi 50 miljoonassa vuodessa 1.8.2014. Tiede.fi. Viitattu 4.2.2015.
  22. ↑ Viranta-Kovanen 2010, s. 121.
  23. ↑ Lehto 2019, s. 162–171.
  24. ↑ Maapallon maaperästä löytyi ensimmäistä kertaa paikka, jossa ei ole lainkaan elämää Tekniikan Maailma. 20.6.2021. Viitattu 20.6.2021.
  25. ↑ a b c d e Viranta-Kovanen 2010, s. 122–128.
  26. ↑ Hevonoja, Jaana; Myöhänen, Ulriikka; Myllyoja, Markus: Uraauurtava löytö avaruudesta hämmästyttää asiantuntijoitakin – ajatus maan ulkopuolisesta elämästä on jännittävä, mutta "savuava ase" uupuu Yle uutiset. 14.9.2020. Viitattu 18.9.2020.
  27. ↑ Elämän kehitys 2008, s. 98–105.
  28. ↑ Lehto 2019, s. 236.
  29. ↑ Lehto 2019, s. 27–32.
  30. ↑ Lehto 2019, s. 28–32.

Kirjallisuutta muokkaa

  • Davies, Paul: Viides ihme: Elämän syntyä etsimässä. (The fifth miracle: The search for the origin and meaning of life, 1999).. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita, 1999. ISBN 952-5202-38-0.
  • Ganten, Detlev & Deichmann, Thomas & Spahl, Thilo: Luonto, tiede ja elämä: Kaikki, mitä tulee tietää. (Leben, Natur, Wissenschaft, 2003.). Suomentanut Mervi Ovaska. Helsingissä: Ajatus, 2007. ISBN 978-951-20-7284-2.
  • Sariola, Hannu: Elämä: Lyhyt oppimäärä. Hippokrates Duodecim. Helsinki: Duodecim, 2006. ISBN 951-656-197-7.
  • Ward, Peter: Tuntematon elämä. Vieraan elämän synteesi ja Nasan tutkimukset maanulkoisesta elämästä (Ursa)
  • Webb, Stephen: Jos maailmankaikkeus kuhisee elämää ... missä kaikki ovat?: Viisikymmentä ratkaisua Fermin paradoksiin ja maan ulkopuolisen elämän arvoitukseen. (If the universe is teeming with aliens ... where is everybody?, 2002.) Suom. Hannu Karttunen. Ursan julkaisuja 96. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2005. ISBN 952-5329-45-3.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Elämä.

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Elämä&oldid=22288042”