Elina Heino

suomalainen toimittaja

Elina Heino (s. 24. syyskuuta 1961 Helsinki) on suomalainen toimittaja ja televisiotuottaja. Hän on valmistunut valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta.

Heino on työskennellyt kirjoittavana toimittajana muun muassa Taloussanomissa, Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä, Ilta-Sanomissa, Ylioppilaslehdessä ja päätoimittajana Suomi-lehdessä. Vuoden 2011 alusta hän on ollut vapaa toimittaja. Heino vastasi 2008–2010 tuottajana Vihreä Lanka -lehden reportaaseista, profiileista ja kulttuurijutuista.

Heino on työskennellyt pitkään toimittajana myös televisiossa. Vuosina 2007–2008 hän oli apulaistuottaja TV2:n ohjelmassa Hullu juttu. Heino on ollut tekemässä myös ohjelmia Ajankohtainen kakkonen, Tervo & Päivärinta, K. Tervo, Inhimillinen tekijä, Yhdenillan pysäkki, Pikku Jättiläinen ja Onnelliset sekä tuottajana tai apulaistuottajana ohjelmissa T-Klubi, Harakanpesä ja Prisma Studio. Lisäksi Heino on ohjannut ja käsikirjoittanut Yle Teemalle seitsenosaisen seurantadokumentin Tähtäimessä maraton ja ollut toinen käsikirjoittajista sarjassa 60-luvun kuvakirja.

Heino työskenteli juontajana, tuottajana ja toimittajana Radio Cityssä kanavan alkuvuosina 1985–1990, jolloin sillä oli toimitila Lepakolla.

Heino on Tutkivan journalismin yhdistyksen hallituksessa 2012 alkaen. Hänen Mediuutisissa keväällä 2012 julkaistu juttunsa ”Ambulanssilla Eurooppaan” valittiin edustamaan Suomea EU:n journalismikilpailuun EU Health Prize for Journalists 2012.

Teokset

muokkaa
  • Kari Tervo, Heikki Hiilamo ja työryhmä: Suomen sata rikkainta. Helsinki: Tammi, 2000. (Heino on ollut kirjoittamassa kirjan henkilöesittelyjä)[1]
  • Elina Heino (toim.), Wenzel Hagelstam & Kari Toivonen: Antiikkia, antiikkia. Helsinki: Kustannus W. Hagelstam ja Tarinatalo, 2000.[2]

Lähteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa
  • Jukka Lindfors, Markku Salo: Nupit kaakkoon. Elmu kymmenen vuotta. Elävän musiikin yhdistys ry ja Kustannusosakeyhtiö City, 1988. Sivut 250, 262.
  • Helsingin Sanomat 19.1.2007: Ihanaa 60-luvun nostalgiaa.
  • Antiikkia, antiikkia -kirjasta Verkkouutiset 12.1.2001
  • Helsingin Sanomat 12.3.2001: Oivallisia oppaita huutokaupassa kävijöiden hyödyksi ja huviksi.
  • Elina Heino IMDB:ssä